25.8.2016

Älyhanskalla helpompaa roudausta – Škoda tehostaa logistiikkaansa

Škoda älyhanska

Logistiikkatyöntekijöiden riemuksi Škoda tehostaa toimintaansa älykäsineeseen yhdistetyllä skannerilla.

Alati tuotantoaan tehostavat autovalmistajat kääntävät nykyisin katseensa teknologian ja ihmisen yhteiseloon. Škoda on kohdistanut logistiikkapalveluissaan huomionsa ProGlove-teollisuushanskaan, jossa on sisäänrakennettu skanneri. Käsine selvisi Škodan luotettavuuskokeista erinomaisesti, joten nyt valmistaja ottaa ProGloven käyttöön päivittäisiä askareita nopeuttamaan.
– ProGlove osoittautui ideaaliseksi ratkaisuksi sarjatuotantoon ja on ollut käytössämme siitä asti, kommentoi Škodan logistiikkapäällikkö Jiří Cee.

– Nykyisin logistiikka on merkittävä osa taloudellista ja kilpailullista menestystä, jotka osallistuvat merkittävästi autovalmistajan menestykseen.

Škoda älyhanska

Ennen kaikkea älykäsine on suunniteltu päivittäisten toimintojen nopeuttamiseen käyttäjänsä kannalta. Laite näyttää esimerkiksi sen, onko kyseessä oikea komponentti ja sujuvatko työvaiheet oikeassa järjestyksessä. Skannerin avulla tavaroita voidaan myös rekisteröidä nopeasti järjestelmään. Myös ergonomia paranee, sillä skannerin käyttö tapahtuu käden luontaisilla liikkeillä. Koodi vahvistetaan etusormelle sijoitetulla näppäimellä, laitteen kertoessa oikeasta koodista äänellä tai värinällä.

Škodan logistiikassa työskentelee tällä hetkellä yli 3 000 työntekijää, jotka huolehtivat merkin tavaratoimituksista ympäri maailman.

Lähde ja kuvat: Škoda

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Katso myös:

Luetuimmat