22.8.2018

Clarkson, Hammond ja May videopeliksi: The Grand Tour Game

The Grand Tour Game

Amazonin mediaimperiumiin kuuluu luonnollisesti myös pelistudio, joka voi taikoa omille televisiosarjoille oheispelit. The Grand Tour Game lupailee autohulluttelua klassikkotrion kanssa.

Top Gearista internetihme Amazonin leipiin loikanneet Jeremy ClarksonRichard Hammond ja James May päätyvät jälleen myös virtuaalimuotoon. Yhdysvaltojen länsirannikolla toimiva Amazon Game Studios aikoo muuntaa trion uuden autohölmöilysarjan, The Grand Tourin, nyt myös pelattavaksi videopeliviihteeksi.

The Grand Tour Game ei ensimmäisen esittelyvideon perusteella lupaile kovin hienostunutta pelimekaniikkaa. Luvassa on ainakin törmäilyä, savua, kaahailua, Mario Kart -henkisiä poweruppeja ja uusimpia superautoja vanhahtavasti mallinnettuna. Sarjan tempuista on selkeästi inspiroiduttu, joten peli sisältänee ajamisen ja räjähdysten lisäksi erilaisia stuntteja. Peli saapuu trendikkäästi  jaksomuotoisena The Grand Tourin kolmoskauden ohessa, pelijaksojen heijastellessa sarjan jaksojen sisältöä.

The Grand Tour Game

Totta puhuen peli näyttää raakileenakin älypuhelintasoiselta, sillä grafiikassa on rosoa kuin rautakaupan sahaosastolla. Jostain syystä julkistuksen alustalistauksessa komeilevat kuitenkin nykypolven kotikonsolit PlayStation 4 ja Xbox One. TGTG sisältää tuskin myöskään edes Forzan tai Gran Turismon tasoista fysiikka- ja ajomallinnusta. Onneksi pelissä kuullaan ilmeisesti juontajakolmikkoa runsaissa määrin. The Grand Tour Gamella on myös mahdollisuus päästä etkojen pelilistalle, sillä luvassa on neljän pelin moninpeli jaetulla sohvalla.

Erikoisesta peliprojektista kuultaneen lisää The Grand Tourin kolmoskauden lähestyessä joulukuussa.

Lähde: Autoblog Kuvat: Amazon Game Studios

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat