25.11.2019

Käytetyt erikoisuudet – Bentley Arnage

Tori.fi - Bentley Arnage

Bentley Arnage on 100 vuotta juhlivan brittimerkin tehokas luksusauto. Tässä tapauksessa 2000-luvun malli on saatavilla alle 50 000 euron hintaan.

Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa pyrimme kattamaan kaikkea kiinnostavaa autoilun laidasta laitaan. Viime viikolla tarjoiltiin ranskalaista ralliautoa ja tällä kertaa brittiläistä luksusta. Bentley Arnage istuu ylellisyyden ylimmässä kategoriassa.

2000-luvun alun Bentley Arnage edustaa autojen ylintä luokkaa urheilullisemmasta näkövinkkelistä.

Pitkät perinteet omaava, vuonna 1919 perustettu, Bentley juhlii siis 100 vuotta. Alusta alkaen yhtiön tuotteet vertautuivat vain parhaimpiin eli esimerkiksi Mercedes-Benzin ja Rolls-Roycen autoihin. Tämä on sinällään mielenkiintoista, että Bentley oli myöhemmin vuosikausia Rolls-Roycen omistuksessa.

Suurin osa oli todellisuudessa varsin vaikeaa aikaa Bentleylle ja tuotantomäärät pysyivät pieninä. Oikeastaan vasta 1980-luvulla Bentley alkoi jälleen löytämään identiteettinsä urheilullisempia luksusautoja valmistavana automerkkinä. Vuonna 1998 Bentley päätyi autojätin, Volkswagen Groupin, haltuun.

Tori.fi - Bentley Arnage vanne
Arnage Red Labelin tunnistaa yksityiskohtien punaisesta korostevärityksestä, kuten tässä vanteen keskiössä.

Bentley Arnage osuu juuri tähän ajanjaksoon. Se ehdittiin itse asiassa julkaista juuri ennen omistussuhteen vaihtumista vuonna 1998 ja merkkaa siten erään ajanjakson päättymistä – osa pitää sitä jopa viimeisenä aitona brittiläisenä Bentleynä. Omistajanvaihdoksen sekaannuksista johtuen autosta oli pitkään saatavilla kaksi eri versiota: Green Label ja Red Label.

Arnage oli suunniteltu käyttämään BMW:n M62 moottoria kahdella turboahtimella ryyditettynä ja tämä nimettiin pian Green Labeliksi. BMW:n ja Volkswagenin omistajuuskiistojen aikaan BMW uhkasi lopettaa moottoreiden myymisen Arnagen käyttöön, jolloin Volkswagen kaivoi varastoista vanhat 6,75-litraiset moottorit ja alkoi tarjoamaan Red Label mallia. Näin varmistettiin Arnagen tuotannon jatkuminen mahdollisista sopimuskiistoista riippumatta.

Tori.fi - Bentley Arnage sivu
Vähän ajettu 2000-luvun Bentley irtoaa alle 50 000 euron rahasummalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytetty erikoisuus – Bentley Arnage Red Label

Vuosimallin 2001 Bentley Arnage on myynnissä Helsingissä, ja hintapyyntinä on kirjoitushetkellä karvan alle 50 000 euroa. Mielenkiintoisesti käyttöönoton on merkitty tapahtuneen vasta syyskuussa 2009. Se saattaa toisaalta osaltaan selittää hyvin alhaisen ilmoitetun mittarilukeman 48 000 kilometriä.

Tori.fi - Bentley Arnage moottori
Moottorina on pitkän historian omaava 6,75-litrainen V8.

Tämä Bentley Arnage on katsastettu viimeksi heinäkuussa 2019, joten ajoaikaa riittää. Näin toki sopiikin olettaa kalliin arvoauton tapauksessa, mutta on mukava tietää asian olevan hoidettu. Samalla on hyvä huomata erikoinen rekisterikilpi BB-675, joka tuskin tarvitsee selittelyä.

V8-moottorin litratilavuus on siis 6,75 ja se tuottaa pyöreästi 400 hevosvoimaa. Vääntöä tarjotaan kolossaaliset 835 newtonmetriä ja tämä välitetään takapyörille nelivaihteisten automaatin kautta. Moottorin voimasta kertoo sen kyky kiihdyttää 2,5-tonnia painava möhkäle paikaltaan 100 kilometrin tuntinopeuteen reilussa 6 sekunnissa.

Tämä on auto, jossa jopa tavaratilan verhoilu nostaa suupielet hymyyn. Siksi ulkokuoresta ei ole juuri sanottavaa, vaan on keskityttävä jalopuun ja nahan tarjoamaan tunnelmaan. Sisätilojen kokonaistoteutuksessa on jotakin vielä kalliita materiaalejakin arvokkaampaa, jota ei pysty täysin sanoiksi pukemaan.

Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi

Luetuimmat