6.9.2021

Käytetyt erikoisuudet – Lada Samara

Käytetty erikoisuus – Lada Samara – Tori Autot

Vain 3 200 kilometriä rullattu vuosimallin 1998 Lada Samara on todellinen erikoisuus. Kaiken kukkuraksi kyseessä on Suomessa valmistettu ”Baltic”.

Uuden etuvetoisen mallin kehitystyö alkoi jo 1970-luvulla. Vuonna 1984 esitelty Lada Samara olikin edistyksellinen tuote Neuvostoliitosta. Nyt jälkikäteen voi kyseessä lopulta olleen tuotteiden VAZ-2108, VAZ-2109, VAZ-21099 ja VAZ-2115, jotka ilahduttavan yksinkertaisesti Samarana tunnettiin. 

Samara tuli korvaamaan Fiat 124 -pohjaista takavetoista Žhigulia, joka olikin hitaasti ikääntynyt ikävällä tavalla. Uusi Samara oli, aiemmin Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa vierailleen, Lada Nivan jälkeen toinen valmistajan omaa suunnittelua ollut automalli. Joidenkin mielestä mieleen tulee Nissan Cherry, mutta oikeastaan yhtä lailla voisi puhua viistoperäisten Talbotien muodoista eikä kumpikaan osuisi erityisen lähelle.

Lada Samara – Tori Autot
Etuvetoinen Samara oli julkaisunsa aikaan verrattain edistynyt tuote, mutta senkin elinkaari venyi lopulta kovin pitkäksi.

Samara on tunnettu myös siitä, että moottorin suunnittelussa apua ostettiin Porschen insinööritoimistolta. Tiedä häntä kuinka suurella rahalla Porschelta pyydettiin apua, vai kattoiko rahasumma lähinnä luvan mainita Stuttgartilaisten nimen. 

Joka tapauksessa markkinoille 1980-luvun puolivälissä tullessaan kyseessä oli kilpailukykyinen tuote. Se onnistui pärjäämään Suomessa joissakin autolehtien vertailuissa.

Samaraa valmistettiin muutaman vuoden ajan myös Suomessa. Uudenkaupungin autotehtaalta uhkasi loppua asiakkaat, mutta lopulta Valmet onnistui tekemään sopimuksen Ladan Saksassa toimineen tytäryhtiön Euro-Ladan kanssa.

Lada Samara Baltic – Tori Autot
VAZ-2109-pohjainen Samara Baltic syntyi Uudenkaupungin autotehtaan ja Euro-Ladan yhteistyöstä.

Syntyi VAZ-2109-pohjainen Samara Baltic, jota myytiin perusmallin lisäksi myös paremmin varusteltuna Baltic GL -mallina. Jälkimmäinen ei tarkoittanut Galvanoituja Listoja, vaan VAZ-2115-mallin tyylin kasvojenkohotusta auton molemmissa päissä. 

Ensimmäiset Eurosamarat valmistuivat Uudestakaupungista vuonna 1996, mutta ostajia ei löytynyt odotetulla tavalla. Hinta nousi varsin korkeaksi Venäjällä valmistettuihin yksilöihin verrattuna, joka ei ainakaan helpottanut kaupantekoa. Lopulta valmistus päättyi aiottua aiemmin ja autojen määrä jäi alle neljännekseen alkuperäisestä tavoitteesta. 

Samarasta on valmistetty myös villimpiä vaihtoehtoja. Samara Cabriolet merkitsi kaksiovista avomallia ja tätäkin hurjempi on Samara EVA. Jälkimmäinen on keskimoottorinen ralliauto, jota suunniteltiin S-Ryhmään. 

Lada Samara – Tori Autot
Vain 3 200 kilometriä mittariinsa kerännyt Samara on todellinen erikoisuus.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Käytetty erikoisuus – Lada Samara

Mikäli viime viikolla Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa vieraili vähän ajettu Peugeot 404 Coupé, niin tällä viikolla laitamme paremmaksi. Lempäälässä myynnissä oleva Lada Samara Baltic on kerännyt mittarilukemakseen vaivaiset 3 200 kilometriä. Kuvien perusteella kuntokin vastaisi väitettyä. 

Lada Samara – Tori Autot
Tämän mallin 1,5-litrainen nelisylinterinen moottori tuottaa 52 kilowattia tehoa käsivalintaisen vaihteiston kautta etupyörille jyystettäväksi.

Katsastushistoriasta ei ole tietoa, sillä tätä yksilöä ei ole vielä edes rekisteröity Suomeen. Auto on myyty alunperin Saksaan ja vaikka se on tullut vuonna 2015 Suomeen, ei sitä ole koskaan rekisteröity tänne.

Moottorina on bensiinikäyttöinen 1,5-litrainen nelisylinterinen rivimoottori, jonka huipputeho 52 kilowattia (71 hv) saavutetaan kierrosluvulla 4800 kierrosta minuutissa. Huippuvääntö 118 newtonmetriä on tarjolla jo aiemmin (2800 1/min). Voima välitetään etupyörille manuaalivaihteiston kautta.

Lada Samara – Tori Autot
Sisätilat ovat pääosin hyvin harmaat eikä leikkisyyttä juuri löydy.

Ulkovärinä on Baltic-teemaan istuva tumma sininen, jolle oranssit vilkut luovat kontrastia. Mustia muoviosia on vähän, mutta nykyään niiden mainostettaisiin henkivän sporttisuutta. Kevytmetallivanteet voi unohtaa, sillä peltivanteita päällystetään pölykapselein. 

Sisätilojen puolella hyydytään harmaampaan ilmeeseen. Verhoilukankaat ja kojelauta yhdistelevät konservatiivisuutta, mutta kovin muoviselta näyttävää jalopuulistaa sentään löytyy. Ylivoimaisesti auton huomiota herättävin yksityiskohta on lasinen kattoluukku.

Lada Samara – Tori Autot
Autoon asennettu lasinen kattoluukku tuo kuitenkin pienen häivähdyksen valoa ylhäältä.

Auton kerrotaan olleen yhdellä omistajalla koko Saksassa viettämänsä ajan ja Samaran luvataankin olevan huippukunnossa. Ostaja saa matkaansa alkuperäisen huoltokirjan lisäksi myös varapolttimorasian. Tämä tarjous on varsin ainutlaatuinen, mutta hintapyyntikin on kieltämättä sen mukainen.

Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori Autot

Luetuimmat