13.3.2017

Kevätmuotia Genevestä – värit ja kuosit tulevalle kaudelle

Punaista, keltaista, raitaa ja tekstiteippausta. Mitkä olivat Geneven todelliset tyylitrendit?

Perinteiseen tapaansa autovalmistajat ovat pähkäilleet yötolkulla sopivia värivaihtoehtoja tuleville malleilleen ja räväkille konsepteilleen. Vaikka esimerkiksi perinteinen punainen oli erilaisine sävyineen hyvin vahvasti edustettuna, löytyi raitojen ja kurkumoitten välistä tiettyjä uusiakin trendejä.

Ehkä ilmiselvin Geneven trendeistä oli siniharmaiden tuleminen. Hyundai on ollut trendin edellä jo aiemmin esimerkiksi i20-ralliautonsa kanssa, mutta nyt monet muutkin valmistajat olivat sovittaneet teemasta oman versionsa. Niinpä siniharmaa oli trendikkäiden valinta aina piskuisesta Picantosta näyttelyn kuninkaallisiin kuuluneeseen Bugatti Chironiin. Huomioimisen arvoista on myös, miten uuden Fiestan ST-malli vaihtaa Focus RS:n räväkkään sinihehkun hiukan harmaampaan versioon.

Perinteisempiäkin sinisiä nähtin kosolti. Zenvon molemmat autot olivat kauniisti ilmaistuna myrkyn värisiä, Alpinen paluu tapahtui sinivalkoisissa väreissä ja Morgan 3-Wheeler oli sekin löytänyt suorastaan räväkkään baby bluen. Peugeot Instinct esitteli tulevan 508:n muotoja konseptiauton sinisävyissä ja kutoshallin vastalaidalla Citroën C-Aircross teki samaa C3 Picassolle. Rolls-Royce puolestaan pysytteli maltillisissa väreissä autojen kanssa, mutta näytti upeasti, että Dawnin katon saa värissä kuin värissä. Audi RS 5 taasen luotti upeasti valoon reagoivaan tummansiniseen.

Viherharmaat värit kuuluivat puolestaan hiukan valikoituneempaan autojoukkoon. Koenigsegg Regera, Brabus Smart Ultimate 125, Brabuksen restauroima 300SL ja Pagani Huayra Roadster eivät edusta tavallista arkiautoilua. Regeran ja Huayran kohdalla tilanne on toki monimutkaisempi, sillä taidokkaasti maalattu hiilikuitupinta elää voimakkaasti valon mukana. Omalaatuinen koulukunta joka tapauksessa. Perinteisempiä vihersävyjä edustivat luminanssivihreä Chevrolet Camaro Track Concept sekä aina vihersävyt osannut Alpina, tällä kertaa D3 Bi-Turbo Touringin muodossa.

Violetit, purppurat ja muut munakoisosävyt olivat pienemmän porukan juttu. Skaala vaihteli Gemballa Avalanchen ja Toyota Mirain räikeistä versioista aina Mercedes-Benz E-sarjan Cabriolet ja Renault Capturin hillittyyn tyyliin, mutta mainita kannattaa myös DS 7 Crossbackin sisusta. Ranskalaismerkin lippulaivaksi saapuva katumaasturi on osoitus siitä, että DS on vihdoin löytänyt tavan tuoda haute couture -vivahteita autoihin niin, että merkki todella erottautuu edukseen.

DS 7 Crossbackissa pysytellen voidaan siirtyä kohti oransseja. Vaikka väriä pidetään välillä ensiaskeleena hulluuteen, oli se kuitenkin muutamien rohkeiden valinta. Lamborghini Huracán Performante ei kumarrellut ketään juhlistaessaan Nürburgring-ennätystään, Jeep Compass nähtiin siniharmaan lisäksi myös räväkkäästi väritettynä ja Audin iso Q8-konseptimaasturi oli vaihtanut Pohjois-Amerikassa nähdyn sinisen värityksen postiautomaisempaan sävytykseen.

Tavallisempaa keltaista nähtiinkin sitten hiukan enemmän. Morganin osastolla nähtiin jälleen yllättävän rohkeita värivalintoja perinteikkäältä brittivalmistajalta, Volkswagen Arteon esiintyi kurkumankeltaisena ja Lamborghini Aventador S oli tietenkin kirkkaankeltaisena. Hyvin väriä kantoivat myös Paganin ikoninen Zonda ja Lexuksen hurmaava LC500.

Porukan oudoin lienee Pininfarinan luoma Vision Gran Turismo -sarjan auto, Fittipaldi EF7, joka kehitettiin Gran Turismo -videopelisarjaa varten. Emerson Fittipaldi ja Pininfarina kuitenkin innostuivat hyperauton rakentamisesta sen verran, että 600-hevosvoimaista hiilikuitukilpuria valmistetaan 39 kappaletta, ja jokaisen ostaja saa henkilökohtaisen ajokoulutuksen itse mestarilta.

Mutta perinteinen punainen, erilaisine sävyineen, oli tietysti varma valinta. Usein värillä korostettiin mallin sporttisuutta tai linjakkuutta, kuten esimerkiksi Mercedes-AMG GT Concept ja Kia Stinger tekivät. Linjakkaita olivat myös Opel Insignia ja Infiniti Q60 S, mutta punaisen porukan poikkeuksina olivat kulmikkaammat Mitsubishi Eclipse Cross ja Volkswagen Tiguan Allspace.  Fiat Tipo osoitti hyvää makua valitsemalla hiukan intohimoa rauhallisemman punaisen sävyn.

Muuten tyylitietoisina esiintyivät Seat Ibiza ja Ford Fiesta lämpimine sävyineen. BMW M760 Li oli puolestaan löytänyt imagolleen sopivan tumman mattavärityksen. Rolls-Royce Ghost esitteli perinteikkään brittivalmistajan uutta keksintöä: maalipintaa varten on jauhettu noin 1 000 timanttia, jotka kimaltelevat värin seassa aivan erityisellä tavalla. Ja vaikka Bentley EXP12 Speed 6e -konseptiauton valkoinen väri oli peruskomea, oli mallin todellinen herkku sen maltillisesti toteutettu sisusta.

Varsinaisia kuosejakin nähtiin. Autoteollisuus ei juuri harrasta ruutuja tai kuvioita, joten käytännössä raidat olivat yleisin personointivaihtoehto. Räväköiden Liberty Walk -kosmetiikkapakettien ja todellisten vauhtiraitojen keskellä on hauska huomata, että tuiki tavallinen Nissan Micra erottautuu edukseen tässä joukossa. Auton kun saa halutessaan vaikka raidoilla.

Toisenlaisia tulkintoja raitateemasta esittivät muun muassa Mansoryn muovaama Porsche Panamera, aina klassinen Alpina  ikonisine raitoineen sekä John Lennonia siteeraava Liberty Walkin käsittelemä Ferrari 488 GTB. Valitettavasti BMW M550i xDrive juhlisti paikkaansa 5-sarjan tämän hetken lippulaivana hiukan turhankin innokkaasti.

Todellista raitatyyliä kannattaa tietysti etsiä kilpa-autoista. Tulevasta uudesta Ford GT:stä esiteltiin alkuperäisen mallin inspiroima Heritage-väritys ja viereisellä ständillä parhaita palojaan esitteli Colin McRaen Ford Focus RS Rally. Peugeotin osaston komeimmat raidat kuuluivat itseoikeutetusti Peugeot 3008 DKR -kilpurille, joka toi varmasti mieleen lapsuuden hiekkalaatikkoleikit aikuisten koossa.

Teksti: Aake Kinnunen Makutuomareina: Lauri Ahtiainen & Aake Kinnunen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat