22.1.2020

Maistiainen: Smart EQ Fortwo – vielä kerran virkeämmin

Smart EQ Fortwo

Smart Fortwo ja Forfour saivat kasvopesun vielä ennen upouuden mallipolven esittelyä 2022. Nyt kaupunkiautomerkki on täysin sähköinen.

Kaupunkiautoistaan tunnettu Smart väittää olevansa maailman ensimmäinen automerkki, joka on siirtynyt täysin sähköiseksi. Niin tai näin, Daimlerin alaisuuteen kuuluva valmistaja on nyt raivannut mallistostaan polttomoottoriversiot. Samalla sähkömallit on tuotu osaksi Daimlerin EQ-sähköautotuoteperhettä hienovaraisella brändäyksellä.

Smart EQ Fortwo on pääpiirteittäin tuttu jo aiemmasta Fortwo Electric Drivestä, mutta malli on saanut uutta ilmettä. Valmistajan mukaan ulkonäöllä on haettu paluuta ensimmäisen polven Fortwohon, mutta kehitys näkyy erityisesti etu- ja takavaloissa. Uudella ilmeellä on samalla haluttu korostaa auton leveyttä visuaalisin keinoin.

Smart EQ Fortwo

Sisältä Fortwo on edelleen kompakti kaupunkikulkine kahdelle. Smart on panostanut digitaalisiin palveluihin, joten esimerkiksi auton yhteiskäyttäminen sujuu entistä helpommin, ja onpa Saksassa mahdollisuus asettaa lainaamiselle hintakin pieniä sivutienestejä varten. Palveluiden rantautuminen Suomeen on kuitenkin toinen juttu. Verkkaisesti reagoivan navigaattorin voi halutessaan korvata älypuhelimella Apple CarPlayn tai Android Auton avulla.

Smart EQ Fortwo

Rönsyilevien hinnastojen sijaan Smart luottaa nyt kolmen klikkauksen varusteluun: asiakkaalta tiedustellaan tyyliversio (Passion, Pulse tai Prime), varustetaso (Advanced, Premium, Exclusive) ja auton väri. Mieleen tulee Jeff Goldblumin lukema Apple-mainos internetin modeemivuosilta.

Pidemmän Forfourin osalta päivitykset ovat samat, eli nelipaikkainen versio on edelleen sangen lähellä kaksipaikkaista sisartaan. Toistaiseksi sukulaisuussuhde Renault Twingoon on olemassa, mutta 2022 nähtäneen jo Geelyn kanssa toteutettu täysin uusi Smart.

Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen

Luetuimmat