17.11.2017

Moottoripyörämuseo teki Suomen ennätyksen joukkorahoituksessa

Riku Routo ja Eila Parviainen.

Suomen Moottoripyörämuseon laajennus on alkanut. Laajennus tavoittelee joukkorahoituksella 100 000 euron pottia. Tavoite ei ole vielä täynnä, mutta ennätys on nyt rikottu ja työt aloitettu.

Suomen Moottoripyörämuseo rikkoi Rallimuseon aiemman 86 420 euron joukkorahoitusennätyksen torstaina.

Museohankkeen isäntä Riku Routo on syystäkin innoissaan.

– Mikään ei enää estä hankkeen toteutumista. Loppurutistus kuitenkin tarvitaan, sillä tavoite 100 000 euron rahoituksesta pitää saada täyteen. Aikaa tavoitteen täyttymiseen on enää muutamia päiviä, sillä joukkorahoitushanke Mesenaatissa päättyy keskiviikkona 22. marraskuuta kello 24.

Joukkorahoitus osoittaa, että historian säilyttäminen kiinnostaa laajasti erilaisia ryhmiä. Torstaina aamupäivällä museon mesenaateiksi oli kirjattu jo 301 yksityishenkilöä, yritystä tai yhteisöä. Pienin mahdollinen summa, jolla mukaan pääsee, on 20 euroa, mutta isoja, useiden tuhansien eurojen tukijoita on myös saatu mukaan.

Suomen Moottoripyörämuseo

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Moottori mukana

Myös Moottori lähti mukaan hankkeen rahoitukseen.

– Moottoripyöräily ja matkailu ovat molemmat tärkeitä ja haluttuja sisältöjä myös meillä. Siksi on luonnollista olla mukana edistämässä laajennushankkeen toteutusta, kertoo päätoimittaja Eila Parviainen.

Yhteistyö tulee ensi vuoden aikana näkymään Moottorissa ja Moottori.fi:ssä erityisinä sisältöinä, jotka esittelevät tarinoita moottoripyöräilyn vuosikymmeniltä. Moottori on näkyvästi mukana myös helmikuun alussa Helsingin Messukeskuksessa pidettävillä MP 2018 -messuilla.

Kesällä 2018 auki

Lahdessa, Niemen satamassa sijaitseva Suomen Moottoripyörämuseo on jo entuudestaan Lahden suosituin matkailukohde TripAdvisorin mukaan. Ensi kesänä museo nostaa entisestään profiiliaan, kun 240 neliömetrin laajuinen laajennusosa avataan.

Aikaisemmin näyttelyssä on ollut esillä noin 100 moottoripyörää, jatkossa tilaa on entistä useammalle. Laitteista ei ole pulaa, sillä Suomen Moottoripyörämuseon maine on kiirinyt ja museolle tarjotaan jatkuvasti uusia kiinnostavia pyöriä. Kaikki eivät jatkossakaan mahdu näytille yhdellä kertaa.

Museon toiminta alkoi Lahdessa vuonna 2011. Kuluvan vuoden aikana erilaisissa tapahtumissa on museon laskelmien mukaan käynyt yhteensä yli 40 000 ihmistä ja museovieraitakin noin 10 000. Kokonaiskävijämäärää nostaa merkittävästi museon yhteydessä toimiva ravintola Ace Corner tapahtumineen.

Museo ja ravintola palvelevat ainakin toistaiseksi lähinnä kesäkaudella. Talvikaudella museo ja ravintola on auki tilauksesta.

Teksti: Eila Parviainen Kuvat: Jari Saarentaus ja Suomen Moottoripyörämuseo

Luetuimmat