Toivosen taikaa Toscanassa

Italiaa ja Suomea yhdistää syvä kiintymys ralliautoiluun. Seurasimme muutaman päivän ajan, miten toscanalaiset ottivat Harri Toivosen vastaan. Sitä fanituksen määrää ei heti unohda.

Aina, kun Harri saapuu Italiaan, ihmiset tulevat hulluiksi. Italia on nykyisin Harrin toinen koti, ja minun toinen kotini on vastaavasti Suomessa.

Nämä kartanlukija Francesco Buffin sanat viimekesäisen Neste Rallin lähtöviivalla porautuivat lähtemättömästi mieleen. Francesco oli juuri starttaamassa Harri Toivosen kanssa Harjun yleisöerikoiskokeelle Harrin edesmenneen isoveljen Henri Toivosen Lancia Delta S4 -rallitykillä. Tunteet olivat pinnassa paitsi kuskikaksikolla, myös kaikilla niillä, jotka näkivät tuon ainutlaatuisen hetken livenä.

Me Moottorin toimituksen edustajat pääsimme sisäpiiriin seuraamaan, miten Harri valmistautui Jyväskylän keskustassa ajetulle pätkälle – ja samalla koimme, millaisia tuntemuksia 30 vuotta aikaisemmin Korsikan rallissa menehtynyt Henkka sai edelleen aikaan. Niiden fiilisten syvyys yllätti.

Tuo kaikki julkaistiin laajassa jutussa Moottorin numerossa 9/2016. Mutta jo sillä hetkellä Harjulla, kun jututimme Francescoa ja virittelimme videokameroita Lanciaan, mielessä käväisi, että stoori saattaa vielä saada ansaitsemansa jatko-osan.

Toiseen näytökseen

Kun Neste Rallin pölyt oli karistettu harteilta, suurimmista tunteenpurkauksista selvitty ja lehtiartikkeli painossa, päässä kaikui edelleen Francescon ääni.

– Olen kotoisin Montalcinosta, joka on Toscanassa. Kotitaloni ohitse kulkee yksi kuuluisista San Remo -rallin soraerikoiskokeista. Teidän pitää ehdottomasti tulla käymään siellä. Meidän täytyy pitää yllä suomalaisten ja italialaisten rallifanien yhteyttä, Francesco oli lausunut.

Samaan aikaan verkossa tapahtui kummia. Moottorin Lancia Delta S4 -aiheiset nettijutut rikkoivat kaikki aiemmat lukijaennätykset, ja koostamamme incar-video Harjun näytösajosta alkoi kerätä Youtubessa katsojia kiihtyvään tahtiin. Pian tuota tunteellista filminpätkää alettiin jakaa myös italialaisten rallifanien keskuudessa.

Jokin tässä aiheessa vaikutti siis kiinnostavan ihmisiä poikkeuksellisen paljon, eikä kyse ollut pelkästään vuonna 1986 kuolleesta maailman parhaasta ralliautoilijasta. Kyse oli – ja on – ilmiöstä nimeltä Toivonen, ja tuon ilmiön henkilöitymä on nykyään nimenomaan Harri Toivonen.

Palaset alkoivat loksahdella kohdalleen, kun kuulimme, että Harri on piakkoin osallistumassa klassikkoralliin juuri Montalcinossa – kartturinaan jälleen Francesco Buffi. Tilaisuutta ei voinut missata. Syntyi tarina paitsi suomalaisten ja italialaisten suhteesta, myös surusta, kaipuusta ja luopumisesta – mutta myös ilosta, intohimosta ja ikuisesta ystävyydestä.

Sono finlandese

Nimi Toivonen tunnetaan Italiassa jo vuosikymmenten takaa.

Harrin ja Henrin isä Pauli Toivonen kuului legendaaristen ensimmäisten lentävien suomalaisten joukkoon, ja voitti muun muassa San Remon rallin Euroopan-mestaruusvuonnaan 1968. Radalla hän kilpaili niin Targa Floriossa, Mugellossa kuin Monzassakin.

Perheen vanhempi poika Henri ehti osallistua San Remoon viisi kertaa – parhaimpina saavutuksinaan kakkos- ja kolmossijat. Sardiniassa ajetun Costa Smeraldan EM-rallin hän voitti kahdesti. Lisäksi Henkka niitti menestystä urheiluautojen ratakisoissa Imolassa ja Mugellossa.

Ja, kuten isänsäkin aikoinaan, Henri ajoi rallia Lancian tehdaskuskina. Jopa tallipäällikkö oli molemmilla sama – monille suomalaisillekin tuttu Cesare Fiorio.

Kuopus Harrille Italia tuli tutuksi jo pikkupoikana, kun perhe matkasi mukana isän kilpailumatkoilla. Ralliuransa Harri aloitti isoveljen vanavedessä heti kun se oli iän puolesta mahdollista, ja ajot laajenivat varsin pian kotimaasta kansainväliselle tasolle.

Ralli vaihtui 1980-luvun lopussa pysyvästi rata-autoiluun, joka on aina ollut Toivosten perheelle läheinen laji. Harri kisasi urheiluautojen kestävyyskilpailuissa maailman moottoriradoilla – myös Monzassa. Uuden vuosituhannen myötä sydän on jälleen lämmennyt rallille.

Italia on ollut Harrille läheinen maa myös aikuisiällä. Hän on puhunut paikallista kieltä jo 1980-luvun puolivälistä lähtien, ja eräässä vaiheessa asunutkin siellä. Kaikkien kytkösten myötä ei ole ihme, että kun Toivonen tulee Toscanaan, ilmassa on ylimääräistä taikaa.

Olen italialainen

Saavumme Montalcinon lähellä sijaitsevaan Buonconventon kylään leppeänä marraskuisena iltapäivänä. Harri on matkannut tänne jo muutamaa päivää aiemmin rallin harjoituksia varten, ja on Francescon kanssa meitä vastassa.

Siirrymme paikalliseen pizzeriaan juttelemaan siitä, miten kaikki alkoi.

Francesco, joka päätyökseen pyörittää sukunsa arvostettua viinitilaa kolmannessa polvessa, oli jo lapsena kova Henri-fani. Korsikan onnettomuus kosketti tuolloin viisivuotiasta poikaa syvästi, ja rallista tuli entistä suurempi intohimo. Aikuisiällä palo päästä lajin sisäpiiriin kasvoi.

– Syksyllä 2010 matkustin vihdoin Suomeen. Olin saanut Harrin puhelinnumeron, ja soitin hänelle. Esittelin itseni ja kerroin, että olen tällä hetkellä Helsingissä, ja tahtoisin tavata oikean Toivosen.

Harri kutsui Francescon kotiinsa, ja miehet ystävystyivät välittömästi. Paras oli kuitenkin vielä edessäpäin.

– Seuraavana vuonna olin linja-autossa matkalla kotiin, ja luin italialaisesta lehdestä artikkelia Henristä ja Toivosen perheestä. Sitten puhelimeni soi. Se oli Harri, joka kertoi, että hänet on kutsuttu Montalcinossa ajettavaan klassikkoralliin. Hän kysyi, haluaisinko istua kartanlukijan paikalle.

Francescolle tämä oli unelmien täyttymys.

– Se oli fantastista. Jos Toivonen soittaa ja kysyy jotain tuollaista, miten olisin voinut kieltäytyä?

Kylmiltään kovaa

Alku ei ollut helppo – tai siltä se silloin näytti. Harri ei ollut ajanut rallia vuosikausiin, tiet olivat hänelle tuntemattomia ja tutustuminen alla olevaan Mitsubishi Lanceriin jäi vain muutamaan sataan metriin. Eikä Francesco ollut koskaan ennen edes istunut ralliautossa.

– Ennen starttia Harri sanoi, että ajaisimme ensin hitaasti. Minulle se sopi enemmän kuin hyvin. Kiristin turvavyöt, 5, 4, 3, 2, 1, ja sitten lähdettiin – ja muutaman sadan metrin jälkeen mentiin jo suurimmalla vaihteella kahtasataa, rajoitin paukkuen! Se oli täysi shokki.

Harri muistaa, miten kartturi oli pätkän puolivälissä aivan hiljaa.

– Kysyin Francescolta, että ajanko liian hitaasti. Hän alkoi huutaa: Bastardo! Sinähän sanoit, ettet ole ajanut ralliautoa 25 vuoteen! Vastasin, että en olekaan, Harri nauraa.

Alkujärkytyksen jälkeen yhteistyö jatkui läheisissä merkeissä. Kuluneen viiden vuoden aikana parivaljakko on osallistunut lukuisiin klassikkokisoihin erilaisilla, usein hyvinkin muistorikkailla autoilla, ja nyt on edessä neljäs kerta täällä Francescon kotikonnuilla.

Harri kertoo huomisen ohjelmasta: vuorossa on viimeinen nuotitusjakso sekä shakedown eli testierikoiskoe. Ralliauton kyytiinkin on kuulemma mahdollista päästä. Vetäydymme yöpuulle jännittynein mielin.

Painetut sanat

Aamu on viileä, mutta meikäläisiin pakkaskeleihin verrattuna lähinnä happirikas. Ja se näkymä! Toinen toistaan kumpuilevampia kukkuloita jatkuu silmänkantamattomiin: tuntuu kuin olisimme osana jotakin kaunista maalausta.

Vastaanotto buonconventolaisessa kahvilassa on sydämellinen, varsinkin kun sisään marssii kuuluisan suomalaisen ralliautoilijan seurueessa. Kaikki huomaavat Harrin, vaikka eivät lukisikaan hänen takkinsa selkämykseen kirjailtua Toivonen Sport -tekstiä.

Aamupala – tuore mozzarellapanini, pumpulinpehmeä cappuccino ja vastapuristettu tuoremehu – vie kielen mennessään, ja ajomatka paikallisteitä pitkin Montalcinoon on kuin pikakelausversio suomalaisesta. Olemme selkeästi Italiassa, kaikki tai ei mitään -kulttuurin keskellä.

Vanhan kivitalon takapihalta löytyy keltavalkoinen, alkuperäisen oloinen pitkä Audi Quattro, jota italialaismekaanikot kurovat kuumeisesti kisakuntoon. Oviin kilpailunumeroiden paikalle liimatut, siniristilipulla koristellut tähdet kiinnittävät huomion.

– Sama ”Finnish Star” löytyy myös rallin lähtöluettelosta. Aikamoinen kunnianosoitus järjestäjiltä, Harri hymyilee.

Hän kommunikoi tallin henkilökunnan kanssa sujuvalla italialla, ja ilmapiiri on paitsi asiaankuuluvan hätäinen, myös ystävällisen välitön.

Nostalgiseksi se muuttuu, kun Harri näyttää tallipäällikölle käsivarttaan. Luettuaan siihen tatuoidun tekstin ”Always remember, never forget – Henkka & Pauli”, karskin oloinen mies huokaisee syvään ja kävelee mitään sanomatta pois.

Toscanan tiellä

Harri ja Francesco ovat jo tehneet valtaosan nuoteista valmiiksi. Vanhoista ei ole paljon apua, sillä pätkät ovat joko kokonaan uusia tai ainakin osittain muutettuja. Ja kuten tulemme myöhemmin huomaamaan, nuotit ovat todella tarpeen – niin näytösajossa kuin ollaankin.

Harri pyytää minut viikon soratieajelusta kuraantuneen Seat Leon FR:nsä takapenkille 1,8-kilometrisen shakedownin läpikäymistä varten. Ehtona on se, että kolmas pyörä ei hiisku sanaakaan toimenpiteen aikana.

Heti kun lähtöviiva on ylitetty, Harri alkaa luetella tottuneesti nuotteja Francescon kirjatessa niitä vihkoonsa.

– 50. Vasen täys, kirraa. Lisää siihen varoitus. 250.

Ammattikuljettajan kyky lukea tuntematonta tietä on häkellyttävä – kuten sekin, miten hän pystyy muuttamaan mielessään vauhdin nyt ajettua paljon kovemmaksi. Nuotituksessa kun edetään tiukasti paikallisten liikennesääntöjen ja muiden tielläliikkujien mukaan.

Siirrymme takaisin tallin päämajaan. Harri ja Francesco vaihtavat ajohaalarit ylle ja ryhtyvät valmistautumaan shakedowniin. Vitsit vähenevät sitä mukaa kun starttihetki lähestyy, ja Quattron moottorin jyrähtäessä käyntiin miesten mieli on jo sataprosenttisesti sorarännissä.

Talbotista 037:ään

Lähtöalue kuhisee väkeä ja vanhoja ralliautoja. Pätkälle kaasuttaa vuoron perään pari Martinin väreihin maalattua Lancia Delta Integralea, Subaru Legacy, Sierra RS Cosworth, Porsche 911, Fiat 131 Abarth, B-Ascona, välikoppa-Escort sekä Toyota Celica GT. Yhteistä kaikille klassikoille on se, että suomalaiset ovat aikanaan ajaneet niitä tehdastiimeissä.

Kaksi kulkupeliä herättää kuitenkin tässä kontekstissa eniten muistoja: sinivalkoinen Talbot Sunbeam Lotus, jollaisilla Toivosen veljekset ajoivat uriensa alussa, ja Martini-raidoitettu Lancia Rally 037, jollaisella Henri kisasi täällä viimeisen kerran syksyllä 1985. Kompressoriahtimen voimakas vonkuna siirtyy suoraan selkäpiihin.

Tämän rallin päätähdestä ei silti ole epäselvyyttä. Kun eräs tietty Audi Quattro nostaa kierrokset tappiin, suihkaisee liikkeelle ja katoaa puiden takana olevaan ylämäkeen, moni yleisöstä, kuten katsomaan saapunut tallin henkilökuntakin, pyyhkii silmänurkkiaan.

Harri ajaa pätkän kahteen kertaan lävitse, minkä jälkeen hän laskeutuu yleisön joukkoon tapaamaan tuttuja. Ja niitä todella riittää – kaikki tunnistavat, monet juttelevat ja useat halaavat. Tätä voisi selvästi jatkaa päiväkausien ajan.

Samassa veneessä

Hetken päästä Harri vinkkaa minut mukaansa. Paluumatkalla tallin hoiviin saan kunnian istua Quattron kyydissä.

Kyse on todellisesta kilpa-autosta. Ovi on kevyttä materiaalia, kuppipenkkiin voimistellaan turvakaaren ylitse ja kuusipistevöiden kiinnittäminen ottaa maallikolta aikansa. Kaamea sisämelu peitotaan kypäräpuhelimilla.

Muutama kova kiihdytys paljastaa Audin sisuksissa piilevän pedon.

– Kun saa tauluun viisituhatta kierrosta ja turbon paineet ylös, tämä lähtee ihan hyvin, Harri kommentoi Neste Rallissakin nähty rallikuskin pirullinen virne kasvoillaan.

Kun vilkuilen Harria ensimmäisen kerran ralliauton sisällä, valkenee viimeistään, miten kilpakuljettaja herää tässä ympäristössä todella henkiin. Liikkeet ovat rauhallisia ja kontrolloituja – ja Quattro tottelee käskyjä viiveettömästi. Mies ja auto ovat yhtä puuta.

Ilta tummuu Montalcinon keskustassa pidettävään viralliseen lähtöseremoniaan.

– Rallin tärkein ihminen on täällä tänään, kuuluttaja hehkuttaa paikalla parveilevalle yleisölle.

Lähtökorokkeelta alas ajaminen on hidasta, sillä miltei jokainen katsoja tahtoo tervehtiä Harria kädestä avoimen sivuikkunan kautta. Tungos helpottaa lopulta, ja miehistö pääsee ajoissa nukkumaan. Huomenna alkava kisa ei salli pikkutunneille riekkumista.

Kaksivuotias katsoja

Hernerokkasumun uumenista kuuluu viisipyttyisen kilpamoottorin pehmeänkireää murinaa. Vasta viime tingassa näkyviin tulee Audi, joka syöksyy ohitsemme kovalla vauhdilla. Hieman liiankin kovalla, sillä edessä oleva vasen näyttää menevän leveäksi.

Se ei menoa hiljennä. Kaasu avautuu jo hyvän matkaa kurvan keskivaiheilla, Quattro sinkoutuu ojanpohjaa kyntäen seuraavalle suoralle ja katoaa jälleen sumun sekaan.

Nicola Voltolini, pitkän linjan rallifani ja -valokuvaaja, kääntyy meihin päin ja puistelee päätään.

– Grande Harri! Tahtoisin nähdä Francescon ilmeen nyt…

Nicola, tai Niho kuten paikalliset häntä kutsuvat, on Harrin ja Francescon hyvä ystävä. Hänen välityksellään pääsemme italialaisen innostuksen ytimeen.

Nihon lapsuudenkodin, joka sijaitsee lähiseudun toisessa pikkukylässä, ikkunasta näki San Remo -rallin erikoiskokeen lähtöpaikalle. Hänet vietiin ensimmäistä kertaa katsomaan rallia vuonna 1982 – kahden vuoden iässä. Yhtään kertaa ei jäänyt sen jälkeen väliin.

Ennen San Remon rallia tallit harjoittelivat seudulla ahkerasti, ja fanit pääsivät tapaamaan palvomiaan kuskeja.

– Kun Henri ajoi täällä 1980-luvun alussa, hän hauskuutti yleisöä nuotitusjakson aikana lennättämällä Opel Mantaansa uudelleen ja uudelleen kaikkein kuuluisimmassa hyppyrissämme, Niho kertoo nauraen.

Muutosten tuulet

Korsikan aikaan Niho oli kuusivuotias.

– Muistan, kun ihmiset puhuivat pahasta kolarista ja ralliautoilun loppumisesta. Sitä käsiteltiin kaikissa uutisissa, koska Lancia oli tuohon aikaan yhtä kuuluisa merkki kuin Ferrari. Minulla on edelleen tallessa kaikki onnettomuudesta kertovat lehtiartikkelit.

Niho kertoo, että aivan kuten Jyväskylän Suurajoissa, myös San Remon rallissa muutosten tuulet tuntuivat jo samana vuonna. Erikoiskokeita muokattiin alhaisempien keskinopeuksien toivossa, ja joitakin vaarallisia pätkiä jätettiin kilpailusta kokonaan pois.

Niho kohtasi Harrin ensimmäistä kertaa Montalcinossa syksyllä 2011, ja näki omin silmin, miten Mitsubishia ja Francescoa vietiin.

– Ajattelin, ettei kukaan voi ajaa tuollaista autoa noin kovaa! Sitten muistin, että okei, hän on Toivonen… Olin utelias tapaamaan hänet, joten menin erään pätkän yhteydessä juttelemaan.

Kaksi suurta Toivos-fania saivat pian huomata, miten Italia on sittenkin aika pieni maa. Niho ja Francesco asuvat samalla seudulla lähellä toisiaan, mutta tutustuivat ensimmäistä kertaa toisiinsa vasta Harrin välityksellä. Tämä on sitä Suomi–Italia-yhteyttä parhaimmillaan.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Niho näki Harrin uudelleen Costa Smeraldan maisemissa.

– Henrin historia on Sardiniassa vahva, joten ihmiset olivat aivan villinä. Olin paikalla silloinkin, kun Harri ajoi Italiassa ensimmäisen kerran Henrin vanhaa Delta S4:ää. Se oli ikimuistoista, Niho sanoo silmät kostuen.

Legendoja vastassa

Aamun erikoiskokeen jälkeen erkanemme italialaisporukasta ja ajamme kohti erään tietyn pätkän maalia. Tie nousee yhä ylemmäs, sää kirkastuu hetkessä, ja sumupatja jää alas laaksoon. Maisemat puurivistöineen ovat huikaisevan kauniita.

Olemme pyhällä maalla. Juuri näillä koordinaateilla B-ryhmän rallitykit starttasivat ikoniselle San Remon syheröpätkälle silloin joskus. Harri ja Francesco tykittävät kohta samaa tietä päinvastaiseen suuntaan, ja suuntaavat maalin jälkeen huoltoon.

Pysäköimme odottaessa grillikioskin eteen ja tilaamme välipalaksi epäitalialaiset hampurilaiset ja cokikset – hyvää on. Kojua pyörittävä pariskunta tunnistaa meidät suomalaisiksi pelkän keskinäisen jutustelumme perusteella. Niinpä tietysti.

Quattro saapuu maaliin ja jatkaa saman tien matkaa. Hieman ennen Buonconventoa tavoitamme Audin peltoaukean T-risteyksestä. Tallin pakettiauto on paikalla: meneillään on huoltotauko – yhtä kotikutoisesti asemoituna kuin 80-luvulla oli tapana.

Paikalle sattuu myös paikallinen perheenisä pikkulapsineen, ja Harrilla on luonnollisesti aikaa pariin fanivalokuvaan. Francesco sen sijaan loikkii luoksemme ja tinkaa, miten sanotaan suomeksi hullu. Vastauksen kuultuaan hän alkaa vaahdota:

– Harri is hullu! Ajohaalarin sijaan hänelle sopisi paremmin lentäjän asu. Hän kysyi moneen otteeseen, että näitkö, miten paljon pätkällä oli katsojia. Vastasin, että Harri hyvä, en! Miten olisin ehtinyt siinä vauhdissa näkemään mitään?

Kypärän sisällä tunteet ovat heitelleet laidasta laitaan.

– Yhden pätkän jälkeen en voinut itselleni mitään, vaan purskahdin itkuun – ajoimme sen niin hyvin. Luulen, että emme ole koskaan tulleet näin kovaa. Rehellisesti sanottuna odotan kyllä sitä hetkeä, kun syömme illalla pizzaa yhdessä, Francesco nauraa pelonsekaisesti.

Miesten sarjan kakkonen

Ajamme Audin perässä Buonconventon kokoontumisparkkiin. Siellä tapaamme Fabrizia Ponsin, joka on mukana kisassa Delta Integrale 16V:n kakkoskuskina.

Italialaisleidi tunnetaan ehkä parhaiten Michele Moutonin kartanlukijana Quattron kultavuosilta. Mimmikaksikko nappasi ensimmäisen voittonsa juuri San Remossa syksyllä 1981, ja seuraavana vuonna he veivät MM-sarjan hopeatilan suomalaiskuskien nenän edestä.

Fabrizian ura jatkui sittemmin muun muassa Ari Vatasen kartturina, eikä intohimo ralliin näytä hiipuvan.

– Niin kauan kuin minua pyydetään mukaan, ei ole mitään syytä lopettaa, hän sanoo hymyillen.

Fabrizia luki nuotteja useita kertoja myös Jyväskylän Suurajoissa. Uusintavierailu Suomeen on ollut monesti suunnitteilla.

– Lahti Historic Rally on italialaisten keskuudessa hyvin suosittu tapahtuma. Tahtoisin todella osallistua siihen, mutta samaan aikaan on ollut aina kaikkea muuta menoa, Fabrizia huokaa.

Henriä hän muistelee lämmöllä.

– Henri oli paitsi todella, todella nopea, myös upea tyyppi. Tuohon aikaan ei ajettu mikkihiiriralleja kuten nykyään, vaan kilpailut olivat erittäin pitkiä. Matkustimme kaikki yhdessä satoja päiviä vuosittain, ja olimme kuin yhtä suurta perhettä.

Harva tietää, että Fabrizia Pons on toiminut myös Harri Toivosen kartturina. Elettiin vuotta 1983, alla oli tehtaan Ferrari 308 GTB, ja ralli ajettiin missäpä muuallakaan kuin Italiassa.

– Se oli huikea kokemus 23-vuotiaalle. Pysähdyimme erään pätkän lähtöön, ja Fabrizia sanoi, että pysy autossa, hän käy hoitamassa paperit kuntoon, Harri muistelee.

Hetkessä Ferrarin ympärillä oli ”suurin piirtein sata ihmistä”.

– Massa oli aivan valtava. Minulle tuli niin järjetön ahtaan paikan kammo, että oli pakko avata vyöt ja hypätä ulos autosta. Huusin Fabrizialle, että tule apuun, nämä ihmiset tulevat päälle.

Harri kertoo, miten porukka oli aivan sekaisin.

– Eräskin nainen katsoi minua kuin paavia, ja tahtoi välttämättä, että kosketan hänen lastaan. Siinä hetkessä sain jonkinlaisen hajun siitä, miltä tuntuu olla suosittu kuljettaja Italiassa.

Valokuvan voima

Illan viimeiset erikoiskokeet odottavat. Sitä ennen Francesco nappaa hihasta ja sanoo haluavansa näyttää meille jotakin. Hän kävelee muutaman metrin autolta poispäin, pysähtyy ja osoittaa taustalla näkyvää kivimuuriseinää.

– Näetkö nuo kolme ikkuna-aukkoa, kaksi pienempää vasemmalla ja yhden isomman oikealla? Hyvä, katso sitten tätä kuvaa, hän sanoo ja osoittaa älypuhelintaan.

– Tämä on otettu samassa paikassa vuonna 1985.

Kuvassa on Henri, Martinin ajohaalareissa, taustanaan sama muuri ja vierellään 037 valmiina lähtemään huoltotauolta kohti sitä syheröerikoiskoetta. Ja me ajoimme juuri äsken samaa tietä vastakkaiseen suuntaan.

Ralliautoileva maailma pysähtyy taas pienen ohikiitävän hetken verran.

Suorastaan vertauskuvallista on se, että Henkka starttasi viimeiseen San Remoonsa lähtönumerolla 1. Hän sai siis ensimmäisenä tuta italialaisyleisön valtavan kannustuksen, mikä tuohon aikaan käytännössä merkitsi liikkuvan ralliauton hipaisua.

Tuntuu koskettavalta ajatella, että kuvan ottamisen jälkeen Henri hyppäsi Lanciaansa ja jätti Buonconventon viimeisen kerran taakseen. Seuraavana vuonna häntä ei enää ollut.

Omana itsenään

Harri sen sijaan on täällä tänään, ja hänen läsnäolonsa ei jää epäselväksi.

Kilpailun jälkeen kertaamme paikallisessa kuppilassa porukalla päivän kokemuksia. Puhuttavaa riittää: Quattro pysyi kuin pysyikin ojien välissä, Francesco saa vihdoin huokaista helpotuksesta, ja Harri huokuu yhä 55-vuotiaanakin ajohaluja.

– Oli tosi nastaa. En ole ajanut kahteen vuoteen hiekalla, ja oli pitkästä aikaa kiva mennä vähän kylkimyyryä. Tykkään ajamisesta enemmän kuin ikinä. Ehkä se johtuu siitä, että kisapaineet ovat mennyttä maailmaa. Huomaan nauttivani tästä ihan älyttömästi.

Vaikka tuoleja riittää vain kymmenykselle asiakkaista, se ei haittaa, sillä puheen palpatus jatkuu sisällä seisten ja kadulla kalkattaen. Toivoonen, Toivoonen, Toivoonen. Italialainen tapa lausua rakkaan rallivieraan nimi tarttuu pikkuhiljaa meihinkin.

Olemme tuoneet Suomesta muutaman viimesyksyisen Moottori-lehden, ja ne ovat tällä hetkellä kuumin käyntikorttimme. Yhteistä kieltä ei tarvita – pelkkä Delta S4:n kuvan vilauttaminen riittää. Tuntuu siltä, että baarin seinät voisi tapetoida lehtemme kansilla.

Francesco oli oikeassa. Nämä ihmiset ovat todella tulleet hulluiksi. Merkillepantavaa on etenkin se, miten kaikki hymyilevät ja nauravat. Henkan suremisen sijaan nyt iloitaan siitä, että Harri on paikalla. Eräs hiljattain käyty keskustelu avasi hänen itsensäkin silmät.

– Sanoin yhdelle italialaiselle tv-toimittajalle, että suosioni täällä on Henkan ansiota. Hän oli täysin eri mieltä ja painotti, että totta kai sillä on merkitystä, että olet Toivonen ja pidät perheesi perintöä yllä, mutta sinut halutaan tänne siksi, että olet Harri. Se oli kiva kuulla.

Pohjantähden alla

Lopullisen puheenvuoron annamme kuitenkin hänelle, joka koko jutun aloitti.

– Jotta voisi olla hyvä kartanlukija, täytyisi harjoitella sitä varten jatkuvasti. Eikä se onnistu, jos istuu ralliauton kyydissä vain kerran-pari vuodessa. Niinpä sovin Harrin kanssa, että ajamme vielä tämän kisan, ja sitten lopetan.

Francescosta välittyy selvästi, että päätös ei ollut helpoin mahdollinen. Hän kertoo, että draaman kaari sulkeutui jo Harjun yleisöerikoiskokeella.

– Koin Jyväskylässä jotain niin unohtumatonta, ettei sellaista voi enää koskaan toistaa. Niinpä jatkaminen tuntuisi vain vanhan kertaukselta. Jokaisella hienolla tarinalla pitää olla alku, mutta myös loppu. Nyt käsillä on tämän tarinan viimeinen sivu.

Vaikka olemme jutelleet Francescon kanssa aiemmin useita kertoja monessa eri tilanteessa, italialainen tapa ilmaista tunteita äimistyttää aina vain. Sanaakaan ei jätetä sanomatta eikä liikutusta peitellä. Ja puheen tempo nousee minuutti minuutilta.

– Kun pääsimme viimeisen pätkän maaliin, kiitin Harria näistä uskomattomista viidestä vuodesta. Tämän jälkeen siirryn katsomon puolelle. Siellä voin muistuttaa itseäni siitä, että oli aika, jolloin minäkin istuin maailman hienoimpien ralliautojen kyydissä.

Se toinen kotimaa säilyy Francescon mielessä ikuisesti. Kun lentokone laskeutuu lumiselle Helsinki-Vantaalle, avaan puhelimen. Facebookiin on tullut päivitys.

Buonconvento on nyt virallisesti – kaupunki Suomessa! Jumala suojelkoon teitä kaikkia. #alwaysremember #neverforget

Suomalaisten ja italialaisten rallifanien yhteys elää ja voi hyvin.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus, Simone Calvelli, Daniele Frigida, Jan Lindberg ja Nicola Voltolini