Blogi: Keskiaikaista leiriajattelua

Jos viimeaikainen sanomalehtikirjoittelu olisi totta, aamuni alkaisi suunnilleen näin:

Menen talon päädylle, ja kaadan siellä olevan polkupyöräni. Sen jälkeen näytän keskisormea pihalla olevalle moottoripyörälle, ja varmuuden vuoksi näytän keskisormea naapurinkin pyörälle.

Naarmutan avaimella autoni kylkeä ja lähden ajamaan töihin.

Työmatkalla saarnaan itselleni millaisia sikoja me autoilijat olemme, ja kyselen itseltäni, miksi haluan tappaa muut panssarivaunullani. Työpaikan pihalla vielä potkaisen autostani peilin irti.

Tunteisiin vetoavista, vastakkainasettelun varaan tehdyistä lehtijutuista on unohtunut pari muutakin faktaa, mutta ennen kaikkea: ihmiset käyttävät erilaisia kulkuneuvoja, joilla on erilaisia ominaisuuksia. Ihmiset tekevät virheitä, ja näiden virheiden seuraukset riippuvat osaltaan käytetystä kulkuneuvosta.

Autoilijoista, pyöräilijöistä, jalankulkijoista ynnä muista puhutaan kuin omista erillisistä ihmisryhmistä, mikä vaatisi melko laajalle levinnyttä, koko kansan skitsofreniaa. Useimmat ihmiset ovat vuorollaan milloin mihinkin tienkäyttäjäryhmään kuuluvia. Heidän nahkaansa ei ole tatuoituna jonkun tietyn leirin kastinmerkkiä.

Erityisen kummallisilta liikenneturvallisuutta koskeneet jutut ovat tuntuneet siksi, että niiden kanssa samoissa lehdissä on julkaistu artikkeleita muun muassa maahanmuuton haasteista ja muistutettu, että juoksuhautoihin kaivautuminen ja kuvitelmiin perustuva huutelu ei auta ketään.

Avarakatseisuudesta ei ole haittaa missään lajissa.

2.9.2015 Tapio Koisaari