Blogi: Korpimaan paluu

Ajoin tovi sitten 600 kilometriä puoleen väliin Suomea. Sain vierailla yhden tutkijalautakuntamme vieraana, ja halusin erityisesti kulkea matkan autolla.

”Asiakkaamme” eli onnettomuuksien osalliset ovat ympäri maata, joten itselläkin on hyvä olla kirkkaana mielessä, miltä Suomi näyttää tien päältä. Suurista maista, kuten vaikkapa Yhdysvalloista, muistetaan sanoa, että ne eivät ole yhtenäinen monoliitti. Sama pätee kuitenkin moneen pienempäänkin maahan, myös Suomeen.

Joutsan korkeudella vastaan tuli ensimmäinen valtatien vartta pyöräillyt ikämies, joka tällä kertaa keräsi pulloja. Lumipenkkkojen sulamisen takia pullonmetsästyksen kulta-aika oli käsillä, mutta samat ihmiset ovat liikkeellä pyörällä muutenkin. Vaikka itselleni ei tulisi mieleen lähteä polkemaan talvisen valtatien piennarta, moni kuitenkin näin tekee.

Pihtiputaan–Piippolan maisemissa alkoi käydä selväksi, että ihan kaikkia säännöksiä ei enää noudateta niin tarkkaan. Valtatieltä kääntymisen jälkeen tie kapeni, ja ehdin juuri kiihdyttää nopeusrajoituksen tuntumaan, kun takaa pyyhälsi vanha Audi reippaasti ohi. Puolet tiestä vieneet, tielle sulaneet penkat eivät ohittajaa juuri haitanneet, sillä hän ajoi keskellä tietä.

Pitkän suoran päässä kuorma-autoyhdistelmä oli hyytynyt tien poskeen. Auto oli kokonaan ajoradalta pois, ja korjaaja teki töitään auton alla. Auton kuljettaja sen sijaan seistä tapitti keskellä ajokaistaani. Hän ei tehnyt elettäänkään väistääkseen, vaikka tien rajoitus oli 80 km/h. Ohitin miehen vastaantulevien kaistan kautta.

Viimeisen 40 kilometrin aikana tiestä oli näkyvissä ajourat, jotka vähenivät ensin neljästä kolmeen ja lopulta kahteen.

Perillä kävimme läpi muutamia tapauksia. Yhdessä niistä vaara oli havaittu jo varttitunti ennen onnettomuutta, ja ohikulkija oli jo soittanut apua. Valitettavasti soitto meni väärään osoitteeseen, mutta siitä huolimatta virkavalta olisi ollut niin kaukana, että se ei olisi millään ehtinyt estämään onnettomuutta.

Toisessa taannoisessa tapauksessa mies oli syrjäkylällä terrorisoinut naapurustoa monenlaisella kilvanajolla pitkin kylänraittia, kunnes viimein napsahti. Kirjaimellisesti rallia oli ehtinyt kulua jo reilu kymmenen vuotta, sillä poliisi oli niin kaukana, että minkäänlaista kiinnijäämisen riskiä ei ollut.

Varmasti jokainen tiedollisella tasolla ymmärtää, että kaikki suomalaiset eivät ole samalla viivalla. Silti säästöjen ja palveluiden keskittämisen ymmärtää konkreettisesti vasta, kun menee paikan päälle katsomaan. Ja toki, syrjässä aina asuneet ovat varmasti tienneet, mihin ovat lähteneet. Mutta Suomeen kuroutuu koko ajan suurempia aukkoja, joista palvelut ovat kaikonneet.

26.4.2017 Tapio Koisaari