Blogi: Räntäsateen keskellä saattaa olla jalankulkija

Olen kahlaillut liikenneaiheisia kuolemia työkseni nyt noin kahden ja puolen vuoden ajan. Samalla olen seurannut aitiopaikalta yhden henkilön ihmiskoetta, aiheena liikennevalistus rajoittamattomalla keinovalikoimalla.

Luen vuodessa tiivistelmän noin parista sadasta kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta, kymmeniä paljon laveampia kuvauksia samasta aiheesta ja loppuajan pöyhin aihepiirin materiaalia muuten vain. Kuvia, videoita, tekstejä ja ennen kaikkea lukuja. Paljon lukuja.

Mutta koe ei olisi mielenkiintoinen, ellei käsittelyllä olisi vaikutusta.

Ruhjoutuneet ja pahimmillaan silpoutuneet ihmisruumiit eivät ole asian ydin. Aluksi kuoleman tulo askelta lähemmäs tuntui olevan päällimmäinen vaikutin muuttuneeseen suhtautumiseeni, mutta tämä vaikutus hiipui hiljalleen pois. Alun tehovaikutus saattoi ylipäätään johtua vain siitä, että yhteiskunnassamme kuolema on siivottu niin siististi laitoksiin ja suljettuihin saleihin.

Lopulta vaikutin löytyi motivaatiosta, kuten niin monessa muussakin asiassa. Ajaessani virheitä sattuu edelleen yhtä paljon kuin aikaisemminkin, ja välillä tuntuu että enemmänkin, mutta omassa hallinnassani oleviin asioihin suhtaudun eri tavalla.

Läpikäymäni aineisto on motivoinut minut uskomaan, että lumipilven sisällä saattaa olla lumiaura. Uskon nyt myös sen, että metsäautotien kaarteen takaa voi tulla tukkirekka. Ja päällimmäisenä tällä hetkellä: pimeässä räntäsateen keskellä saattaa olla jalankulkija.

Synkimmissä onnettomuuksissa uidaan todella syvällä inhimillisen tuskan vesissä.

Näissä tapauksissa riipaisevaa ei ole niinkään kuolleiden kohtalo vaan se, minkä kanssa henkiin jääneiden on opeteltava elämään.

23.12.2014 Tapio Koisaari