Hyvät ajotavat kunniaan

Antti Litjaa mukaillen minäkin niin mieleni pahoitin muutamien autokuskien ajotavoista. Ajaa köröttelin eräänä sateisena lokakuun aamuna moottoritietä Helsingistä kohti Turkua. Oikealla kaistalla kulki autoja pieninä ryppäinä nopeusrajoituksia noudattaen. Etäisyydetkin olivat kohtuullisia.

Liikkeellä oli myös kiireisiä ihmisiä, jotka suhauttivat vasemmalta ohi. Siitä vaan, mutta pitkän päälle alkoi ärsyttää muutamien kuljettajien tapa kääntyä melkeinpä puskuria hipoen takaisin ohitetun auton eteen. Miksi? Kun kerran ohittaa, voisi kai saman tien ajaa reippaasti vasenta kaistaa ainakin noin 70–80 metrin päähän ohitetusta autosta ja palata takaisin omalle kaistalle, kun taakse jäänyt auto näkyy kokonaan taustapeilistä. Se osoittaisi huomaavaisuutta muita kohtaan, kun kura ja räntä eivät lennä suoraan tuulilasiin. Toiseksi, liian lähellä ajettaessa tiestä irtoavat kivet ja talvirenkaiden nastat rikkovat helposti takana tulevan tuulilasin.

Autot vilauttivat vilkkua ohituksiin lähdettäessä, mutta muutamat kuljettajat eivät ilmeisesti muistaneet vilkaista taustapeiliin ja siirtyivät huolimattomasti ohituskaistalla ajavan auton eteen. Huonolla tuurilla voi syntyä pahaa jälkeä.

Usein ohituskaistalle syntyy pientä jononpoikasta, kun lainkuuliaisimmat autoilijat eivät ylitä sallittua nopeutta edes hetkellisesti ohitustilanteessa. Joiltakin kuskeilta palaa päre, ja he huohottavat melkein takapuskurissa kiinni painostamalla edellä ajavaa nopeampaan ohitukseen. Tämä on tyhmää ja vaarallista osoittaen välinpitämättömyyttä muita tielläliikkujia kohtaa.

Saloa lähestyttäessä kolme rekkaa ajaa peräkkäin pitkässä nousussa 40–50 metrin etäisyydellä toisistaan. Tämä ei liene kovin yleistä, mutta joka tapauksessa erittäin vaarallista, jos jonkun auton olisi syytä tai toisesta pitänyt päästä rekkajonon väliin.

Vaikka laissa ei ole tarkkoja määräyksiä ajoetäisyyksistä, pitäisi etäisyyksien olla noin 100 metriä tai enemmän. Näin normaalisti tapahtuukin.

Heikki Peutere

13.11.2014 Heikki Peutere