Luopuisitko pappa kortista?

Kun valmistauduin ylioppilaskirjoituksiin, erään aikakauslehden lukemista suositeltiin hyvänä harjoituksena. Kerran aviisin takakannessa oli lehden oma mainos. Sen teksti oli: ”16-vuotiaille ajokortti?” Taustakuvana oli särkynyttä lasia ja verta. Mainoksen viimeisteli lehden slogan: ”Ajattelevien ihmisten lehti”.

Ajattelin mielessäni, että yhtä korrekti mainos olisi vaikkapa:” Tankotanssia vanhainkotiin?” – kuvaksi kroonikkovaippoja kromitangon ympärille. Lopetin kyseisen lehden lukemisen kymmeneksi vuodeksi.

Typerästä välikohtauksesta on jo aikaa, mutta hiukan sama henki leijuu liikennettä koskevan ikäkeskustelun ympärillä. Ennakkoluuloinen suhtautuminen nuoriin on näkynyt aina liikenneturvallisuussuunnitelmaa myöden, mutta itsensä ja läheisensä autoilullaan vaarantavat vanhukset saavat olla rauhassa.

En kannata ikäihmisten korttijahtia, mutta tilastot näyttävät, että noin 85-vuotias alkaa olla kuolonkolareiden aiheuttajana samaa luokkaa (onnettomuudet/kortit) kuin 18-vuotias. Eikä kyse varmasti ole kokemuksen puutteesta vaan yksinkertaisesti kehon kunnosta.

Yli 80-vuotiaiden kannattaisi itse pohtia ajamistaan vakavasti. Suomessa ei ole vielä vahvaa kulttuuria siitä, miten kortista luovutaan arvokkaasti ja mieltä pahoittamatta. ”Nykyajan vanhukset” ovatkin tässä mielessä edelläkävijöitä. Viisaimmat luopuvat kortistaan vapaaehtoisesti ja omasta aloitteestaan.

Mutta moni ei halua luopua kortistaan sen paremmin lääkärin kuin omaistenkaan edessä, vaikka terveydelliset perusteet niin vaatisivatkin. Mauno Koivistokin muisti mainita 90-vuotishaastattelussaan – tosin puolileikillään – että ”… oli niin väärin, kun minulta vietiin ajokortti”.

16.6.2014 Tapio Koisaari