Jussi Pohjonen

Mikä mies, mitä asiaa?

Olen Jussi Pohjonen, nyt toukokuussa aloittanut Moottori-lehden uusi bloggaaja.

Näin uutena tulokkaana lienee paikallaan taustoittaa omaa osaamistani ja kokemustani liikennepuolella.

Ensinnäkin, minulla on ajokortti.  On ollut vuodesta 1987. Luokaltaan ABCD1 ja sopiva määrä pieniä e-kirjaimia vielä sinne joukkoon. Eniten käytetty luokka on varmasti B, vähiten D1. Kilometrejä nykyisin tulee noin 30 000 vuodessa, etupäässä kotimaassa mutta satunnaisesti myös ulkomailta. Parhaimpina, vai pitäisikö sanoa pahimpina, vuosina kilometrit huitelivat sadantuhannen paikkeilla.

Omistan yksityisauton. Tällä hetkellä yhden, mutta parhaimpina, vai pitäisikö taas sanoa pahimpina, aikoina niitä on ollut kaksikin, ellei peräti kolme.

En ole kuitenkaan mikään vannoutunut yksityisautoilija, vaan kävelen ja pyöräilen mielelläni. Käytän myös joukkoliikennettä, ainakin jos aikataulut sallivat ja rahat riittävät. Erityisesti kesällä myös veneilen.

En ole koskaan, ainakaan vielä, saanut sakkoja. Pysäköintivirhemaksuja on tullut vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana kaksi. Tässäkään suhteessa en väitä olevani mikään mallikansalainen, mutta olen pyrkinyt noudattamaan liikennesääntöjen osalta henkilökohtaista nollatoleranssia. Pyrin siis noudattamaan kaikkia niitä sääntöjä, jotka tiedän olevan olemassa.

Tätä voin muuten suositella kaikille; sen sijaan, että laskeskelee teoreettisia laskutoimituksia mahdollisista ylinopeuden tuomista ajansäästöistä tai on jatkuvasti vaatimassa perusteluja miksi sääntöjä pitää noudattaa, voi liikkua paljon stressivapaammin kun vain pitää kiinni omista oikeuksistaan ja noudattaa velvollisuuksia.

Työkseni olen kaivanut hautoja ja myynyt kenkiä, mutta pisimmän urani tein poliisina. Nyt jo edesmenneessä Liikkuvassa poliisissa ehdin toimimaan eri tehtävissä 22 vuotta. Tämän lisäksi olen istunut kouluautossa ja nimenomaan opettajan paikalla, vetänyt erilaisia liikennealan kursseja ja -tilaisuuksia, olen ollut suunnittelemassa erilaisia kampanjoita, pitänyt luentoja, kirjoitellut artikkeleita ja puhunut leukavia. Muun muassa. Tätä nykyä työnantajani on Trafi.

Eiköhän tästä jotain synny. Tarkoituksena ei ole missään tapauksessa aloittaa poliisi-Pohjonen kertoo -juttusarjaa vaan pyrin tarkastelemaan eri asioita ja ilmiöitä puhtaasti omasta näkökulmastani.

Se mitä en aio tehdä, on alkaa haukkua muita ihmisiä tai toimijoita nimeltä, ja jos minulla ei ole mitään järkevää sanottavaa en aio jakaa kakku- tai nyhtöpossureseptejä.

Mutta, tehkää tekin lukijat osuutenne: kysykää, kommentoikaa. Myös @trafi.fi- osoitteesta tavoittaa.

9.5.2014 Jussi Pohjonen

Keskustelu