10.1.2018

Pääkirjoitus: Porkkanoita ennen raippaa?

Autovero jatkaa hidasta alenemistaan aikaisempien päätösten mukaan nyt kolmatta vuotta autoissa, joiden hiilidioksidipäästöt ovat alle 141 g/km.

Uusi vuosi alkoi autoilijan kannalta poikkeuksellisen lupaavasti. Tällä kertaa uutisia eivät hallinneet listaukset siitä, mitkä kaikki verot ja maksut nousevat vuoden vaihduttua. Päinvastoin. Uuden auton ostajia tuetaan yli 10 vuotta vanhoista autoista maksettavalla romutuspalkkiolla, sähköautonostajia hankintatuella ja bensiini- tai dieselauton muuttamista etanoli- tai kaasukäyttöön konversiotuella.

Autovero jatkaa hidasta alenemistaan aikaisempien päätösten mukaan nyt kolmatta vuotta autoissa, joiden hiilidioksidipäästöt ovat alle 141 g/km. Edes polttoainevero ei nyt noussut. Lisäksi Trafi kertoi joulukuussa alentavansa lähinnä ajoneuvojen rekisteröintipalveluihin liittyviä maksujaan keskimäärin 15 prosenttia.

Paljon hyvää autoilijan kukkaron näkökulmasta.

Polttoaineveroa ja ehkä Trafin maksuja lukuun ottamatta uutiset kuitenkin koskettavat vain pientä osaa autoilijoista. Edelleenkään kaikilla ei ole varaa uuteen autoon – ei edes maksimaalisen 2 500 euron tuen avulla.

Alkaneeseen vuoteen liittyy paljon muutoksia autoilijoiden ja liikenteen kannalta. Konkreettisimmillaan muutokset koskettavat katsastusaikoja, kuljettajatutkinnon uudistumista tai vaikkapa taksikilpailun vapautumista. Liikenteen uutta ajattelua ovat erilaiset liikkumispalvelut ja matkojen yhdistämiseen tähtäävät hankkeet. Lisääntyvän digitaalisuuden tarjoamista mahdollisuuksista on puhuttu paljon, mutta nyt niiden käytännön toteutumia alkaa vähitellen olla meidän jokaisen arjessa.

Tämän lehden sivuilla perehdytään uusien liikkumispalveluiden sisältöön ja yritetään auttaa lukijaa alkuun siinä, miten eri palveluiden hyödyllisyyttä omasta näkökulmasta voisi arvioida. Todellisuudessa digitaalisuuden kääntöpuolena on se, että mahdollistaessaan hyvin yksilöllisetkin ratkaisut, digitaalisten palvelujen vertaileminen on yllättävän vaikeaa. Palvelua ostavan asiakkaan näkökulmasta nyt korostuukin selvästi se, että aivan ensimmäinen asia, mikä itselle kannattaa selvittää, on todellinen liikkumisen tarve. Sen jälkeen vaihtoehtoja tämän tarpeen täyttämiseen voi vertailla omien laatu- ja hintatoiveiden rajoissa.

Digitaalisuuden lisääntymiseen liittyy myös mahdollisuus nopeisiinkin muutoksiin esimerkiksi liikenteen verojen ja maksujen keräämisessä. Jo viime keväänä EU-komissio julkaisi ohjelman, jonka tavoitteena on päästä eroon EU:n alueella käytössä olevista aikaperusteisista tienkäyttömaksuista, erilaisista vinjeteistä, ja siirtyä ajosuoritteisiin perustuviin käyttömaksuihin.

EU:n jäsenmaana tämä koskettaa luonnollisesti Suomeakin. Tarkoitus on saada aikaan koko EU:n alueella yhteen toimiva järjestelmä. Vaikka päätösvalta järjestelmän käyttöönotosta jäisikin jäsenmaille itselleen, merkitsee tällaisen yhteisen järjestelmän olemassaolo helppoa väylää uusien verojen tai veronluonteisten maksujen perintään.

Yhteistä järjestelmää ei vielä ole, mutta sen suuntaan meitäkin johdattelee esimerkiksi Liikenne- ja viestintäministeriön joulukuussa julkaisema toimenpideohjelma satelliittinavigointijärjestelmien tehokkaasta hyödyntämisestä Suomessa. Varmaa on, että myös tänä vuonna riittää keskusteltavaa tieliikenteen tulevaisuudesta ja yksittäisen kuluttajan asemasta.

Luetuimmat