Uusi konsepti?

Blogistikollegani ovat useaan kertaan kirjoittaneet suomalaisen autokaupan vaikeuksista. Sekä uusien että käytettyjen autojen kauppa takeltelee ja koko ala voi huonosti. Valoa ei vain näy tunnelin päässä vaikka mitä ratkaisuja koetetaan etsiä.

Tarjoaisin pelastajaksi uutta konseptia. Tai tuskin se ihan koko alaa yksin pelastaa, mutta mielestäni sitä kannattaa kokeilla. Ainakaan sen kustannukset tuskin ovat kovin kummoiset. Se konsepti on nimeltään asiakaspalvelu.

Kuulun siihen kansanosaan, jonka ympärille kauppakeskuksissa ilmaantuu heti lauma erilaisia hännystelijöitä. Minulle tarjotaan sähkösopimusta, uutta liittymää, kaiken väristä aatetta, armoa, pelastusta ja ikuista kirkkautta. Syytä tähän en osaa sanoa. En mielestäni käyttäydy mitenkään omituisesti, vanha viina tuoksahtaa aika harvoin enkä muutoinkaan mielestäni muistuta niin sanottua rantojen miestä.

Itse kauppaliikkeeseen astuessani homma toimii juuri päinvastoin. Silloin kaikki myyjät ja muu henkilökunta karttavat minua kuin ruttoa. Autoliikkeet eivät tee tästä poikkeusta. Omasta kokemuksesta voin kertoa pari esimerkkiä, jotka mielestäni olisi voinut hoitaa paremminkin.

Sain jokin aika sitten äidiltäni todellisen luottamustehtävän. Sain nimittäin tehtäväksi valmistella hänelle uuden auton hankintaa. Kriteerit olivat tarkat, auton piti olla merkiltään Ford ja väriltään punainen.

Näillä ohjeilla varustettuna marssin liikkeeseen, josta edellinen autokin oli hankittu. Ajattelin, että kun vuosimalli, ajokilometrit ja huoltohistoria on tiedossa, liikkeessä pystyttäisiin arvioimaan jonkin näköisellä tarkkuudella välirahan suuruus. No, haahuilin liikkeessä hyvinkin puoli tuntia ennen kuin tavoitin ensimmäisen henkilökuntaan kuuluvan, jolle esitin asiani. Hän vastasi: ”Kait sä ymmärrät, etten mä ihmeisiin pysty.”

Ymmärsinhän minä sen. Ei vettä olisi tarvinnut viiniksi muuttaakaan, olisi riittänyt, että olisi tehty autokauppaa. Kuten arvata voi keskusteluyhteyttä ei saavutettu ja kaupat jäivät tekemättä.

Seuraavaksi päätin vaihtaa oman autoni hieman tuoreempaan. Katsoin internetistä sopivia vaihtoehtoja, vertailen hintoja ja tein vaikka mitä taustavalmisteluja.

Merkkiuskollisena menin merkkiliikkeeseen, jonka valikoimissa näytti olevan useampikin kiinnostava yksilö. Jälleen haahuiluun ja kiertelyyn kului kohtuuttomasti aikaa, ja kun viimein tavoitin myyjän, niin vastaus oli vähintäänkin yllättävä: ”Ei tässä nyt oikein kerkiäisi juttelemaan.”

En minä mitään keskusteluterapiaa olisi kaivannutkaan. Olisi riittänyt, että olisi tehty autokauppaa. Lienee sanomattakin selvää, että auto jäi vaihtamatta.

29.9.2014 Jussi Pohjonen