30.6.2022

Kun matkajääkaappi tyhjensi akun – ja muita kommelluksia tien päällä

Autoliitto Akkupalvelu Tiepalvelu Autoliitto Plus Hinausauto

Tyyppisyitä matkan katkeamiselle ovat väärät tankkaukset, rengasrikot ja avainten jääminen lukittuun autoon sisälle.

Autoliitossa tiedetään hyvin, että autoilijoille sattuu ja tapahtuu tien päällä. Kommelluksia ja ongelmia on hyvin monenlaisia ongelmia. Avainten jääminen lukittuun autoon sisälle, väärät tankkaukset ja rengasrikot ovat tyypillisiä matkan keskeytyksen syitä, mutta mukaan mahtuu erikoisempiakin pulmia.

Autoliiton tiepalvelu saa talvikeleillä avunpyyntöjä erityisesti kireillä pakkasilla, koska akkujen varaus laskee eikä virtaa riitä enää auton käynnistymiseen. Akkuongelmat ovat kuitenkin yleisiä myös kesähelteillä.

– Helle on akulle oikeastaan pakkasta pahempi. Siinä missä pakkasen hyydyttämä akku saadaan vielä toimintakuntoon lataamalla tai antamalla apuvirtaa, niin helle voi tuhota akun lopullisesti, Autoliiton operatiivinen päällikkö Lauri Oksanen kertoo.

Oksanen kertoo, että joskus käynnistysakku tulee tiensä päähän kelistä riippumatta.

– Silloin vaihdamme sen uuteen heti paikan päällä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ajattelemattomuus tyhjentää akun

Autoliiton tiepalvelu tekee vuosittain kymmeniä tuhansia avustuksia. Moni tyhjentää kesällä autonsa akun ihan ajattelemattomuuttaan. Esimerkiksi matkajääkaapin käyttäminen tai kännykän lataaminen varsinkin, kun auto ei ole käynnissä, voi aiheuttaa ikävän yllätyksen, kun matkaa pitäisi jatkaa.

Autoliitto varoittaa keskikesän akkuongelmista

Avaimet jää autoon

Toinen huolimattomuudesta johtuva avustustarve on se, että kuljettaja lukitsee itsensä auton ulkopuolelle.

– Yleinen tilanne on se, että avataan sähköinen takaluukku avaamatta auton lukitusta. Autonavaimet lasketaan sitten hetkeksi pois käsistä auton tavaratilaan ja unohdetaan asia. Sitten painetaan tavaratilan luukku kiinni ja ollaankin lukitun auton ulkopuolella, Oksanen sanoo.

Mutta on erikoisempia tapauksia tullut eteen. Niinkin on käynyt, että auton sisällä olleet koirat ovat painaneet ovet lukkoon kuskin ollessa ulkopuolella.

Rengasrikko katkaisee matkan

Rengasrikko on varsin yleinen itse matkan katkeamisen syy.

Oksasen mukaan rengasrikkoja on tullut aina, mutta nyt niiden määrä on huolestuttavasti kasvussa.

– Tiestö on monin paikoin surkeassa kunnossa ja teräväreunaiset kuopat tuhoavat helposti renkaan ja jopa vanteen.

– Avustustarvetta lisää sekin, että nykyään vararengas alkaa olla autoissa harvinaisuus eikä paikkausaineita osata käyttää tai ne eivät toimi. Renkaanvaihto tienpientareella on myös hengenvaarallista touhua, joten oman turvallisuudenkin kannalta kannattaa tilata ammattilaiset paikalle, Oksanen vinkkaa.

Tarkastaja Turkula akkukaapeli

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kerro oma kommelluksesi!

Autoliitto kerää nyt ihmisiltä tarinoita siitä, miten se on auttanut autoilijoita vuosien varrella. Moni avustus yhdistetään konkreettiseen tiepalveluun, mutta jäsenet ovat myös muun muassa peitonneet huijausta yrittäneen autovuokraamon Portugalissa, välttäneet tiemaksusakot Sloveniassa ja saaneet paljon muuta apua.

Oman tarinan voi kertoa vapaamuotoisesti osoitteessa www.autoliitto.fi/autoliittoauttaa syyskuun loppuun mennessä.

Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto

Luetuimmat