4.5.2017

Liikenne- ja viestintäministeri: Pyöräilyä ja kävelyä tulee lisätä 30 prosenttia

Pyöräilykuntien verkosto

Kolme neljästä suomalaisesta pyöräilee joskus, mutta se ei riitä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Pyöräliiton ja Pyöräilykuntien verkoston Taloustutkimuksella teettämästä tuoreesta kyselytutkimuksesta selviää, että 75% suomalaisista 15-79 vuotiaista pyöräilee ainakin toisinaan.

Anne Berner
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Tänään järjestetyssä Pyöräliiton ja Pyöräilykuntien verkoston tiedotustilaisuudessa vierailleen liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin mukaan hallituksen energiastrategiassa on kuitenkin määritelty, että kävelyn ja pyöräilyn määrä kasvaa nykyisestä 30:llä prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Pyöräilykuntien verkoston toiminnanjohtaja Matti Hirvonen kokee tavoitteen täyttymisen vaativan sitä, että kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus käyttää polkupyörää edes osalla matkoistaan.

Ministeri Bernerin mukaan kävelyn ja pyöräilyn osuuden kasvattaminen on tärkeä osa päästötavoitteita ja sen laskennalliset terveyshyödyt ovat miljardeja euroja. Kävelyn ja pyöräilyn lisäämisellä tavoitellaan 0,4 miljoonan tonnin päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä.

Kaupunkipyörien hankintaan valtiolta ei kuitenkaan ole tulossa kunnille rahaa, vaan toimet tulevat rajoittumaan sääntelyn keventämiseen sekä infrastruktuurin tukemiseen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kävely ja pyöräily osana liikenteen ilmastopolitiikkaa

Eurooppa-neuvostossa päätettiin vuoden 2030 energia- ja ilmastotavoitteista noin kolme vuotta sitten, että kasvihuonekaasuja tulee vähentää EU:n sisäisin toimin vähintään 40%.

Euroopan komissio antoi tämän seurauksena Suomelle vuosi sitten kesällä 39 prosentin ehdotuksen päästökaupan ulkopuolisen sektorin päästövähennystavoitteeksi ja hieman myöhemmin ehdotettiin sitovaksi energiatehokkuuden parantamistavoitteeksi 30 prosentin lukemaa.

Nämä tavoitteet koskevat myös liikennettä. Ministeri Berner kertoo, että vuoteen 2030 mennessä kaiken liikenteen päästöjen vähentämistavoite on 50 prosenttia. Tämä tarkoittaa myös, että henkilöautojen määrän kasvu pitää saada taitettua tekemällä muut liikennemuodot kilpailukykyiseksi.

Muutosta tavoitellaan kävelyn ja pyöräilyn osalta esimerkiksi kulkuväylien määrää sekä turvallisuutta kehittämällä. Alle viiden kilometrin matkoista kuljetaan 70 prosenttia autolla, joten mahdollisuuksia esimerkiksi pyöräilylle on olemassa.

Pyöräilyn nykytila ja vaikuttavat tekijät

Pyöräliitto ry:n toiminnanjohtaja Matti Koistinen kertoo kyselytutkimuksen tuloksista, että yli puoli miljoonaa suomalaista pyöräilee myös talvella lumen tultua ja 34 prosenttia pyöräilee lumettomaan aikaan vähintään kerran viikossa.

Matti Koistinen
Pyöräliitto ry:n toiminnanjohtaja Matti Koistinen

Yllättäen talvella pyöräillään kaikkein vähiten Etelä-Suomessa, kun taas Länsi-Suomessa talvipyöräilyä harrastetaan eniten. Tiheään asutetun Etelä-Suomen talvipyöräilyinnottomuuden huomioiden lienee yllättävää, että lähes kolmannes vastaajista pyöräilisi enemmän, mikäli töihin, kauppaan ja harrastuksiin olisi lyhyemmät etäisyydet.

Samasta kyselytutkimuksesta selviää, että perheelliset pyöräilevät selvästi aikuistalouksia enemmän. Syyksi Matti Koistinen arvailee vanhempien tahtoa näyttää lapsille esimerkkiä tai toisaalta lasten kannustavaa vaikutusta lähteä pyöräilemään. Huolestuttava ilmiö on, että työttömät pyöräilevät keskimäärin todella vähän. Peräti 43% työttömistä ei pyöräile lainkaan, kun vastaava lukema työssäkäyvien osalta on vain 18%.

Pyöräilyviikko 2017: ”pyörällä kulkee kaikki”

Tänä vuonna valtakunnallista Pyöräilyviikkoa (6.5. – 14.5.) vietetään jo 27. kerran. Pyöräilykuntien verkoston toiminnanjohtaja Matti Hirvonen kertoo, että Pyöräilyviikko koostuu sadoista tapahtumista ympäri suomea.

Pyöräilykuntien verkoston toiminnanjohtaja Matti Hirvonen.

Pyöräilykuntien verkosto on koonnut ohjelman verkkosivuille osoitteeseen www.poljin.fi. Osa Pyöräilyviikkoa on esimerkiksi ”pyörällä töihin” –päivä, johon liittyy sosiaalisen median hashtag #bike2work.

Koistinen avaa pyöräilyviikon tämän vuoden ”pyörällä kulkee kaikki” –teemaa:

– Markkinoilta löytyy runsaasti ratkaisuja ostosten ja muiden tavaroiden kuljettamiseen. Hyvillä pyörälaukuilla päivittäiset ostokset kulkevat keveästi kotiin. Tavarapyöriin tai peräkärryihin mahtuu mukaan lapsetkin. Kun pyörässä on sähköavustus, on liikkuminen vaivatonta ja hauskaa

Teksti ja kuvat Henri Posa

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat