20.12.2019

Malmin lentokenttä saa jatkoaikaa! Traficom jatkaa toiminnan pitolupaa

Malmi

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ilmoitti marraskuussa Helsingin Malmin lentokentän pitoluvan ja lentotoiminnan päättymisestä vuoden loppuun mennessä. Nyt pitolupa saakin lisäaikaa.

Lentotoiminnan oli tarkoitus päättyä Malmin lentokentällä 31.12.2019. Traficomin tietojen mukaan Malmin Lentoaseman Ystävät ry on riitauttanut Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen Malmin lentoaseman vuokrasopimuksen irtisanomisesta.

Lisäksi Malmin lentokenttäyhdistys ry:n hallitus on päättänyt yksimielisesti riitauttaa vuokrasopimuksen irtisanomisen, sekä on jättämässä 23.12. käräjäoikeudelle haastehakemuksen lentopaikan maanvuokrausasiasta.

Vuokrasopimuksen päättyminen oli Traficomin ainoa syy lentoluvan raukeamiselle, joten viraston näkemyksen mukaan lentopaikan pitoluvan raukeamista ei voida vielä ratkaista, vaan vuokrasopimusta koskevan oikeusriidan tulisi olla joko tuomioistuimen päätöksellä ratkaistu, riitauttaminen jätetty silleen, tuomioistuin antaa asiassa välipäätöksen (jolla lentopaikan vuokranantaja voi toteuttaa irtisanomisesta seuraavat toimenpiteet) taikka asia päätyy sovintoon.

Mikäli turvallisuusedellytykset eivät täyty, Traficom voi ryhtyä asian vaatimiin toimenpiteisiin, kuten lentotoiminnan rajoittamiseen tai keskeyttämiseen.

Lähde: Traficom Kuvituskuva: Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat