17.8.2017

Puimurit ja traktorit liikenteessä – ohita turvallisesti

Traktori

Työkohteesta toiseen siirtyvien maataloustyökoneiden sesonkiaika on alkanut liikenteessä. Puimurit ja traktorit liikkuvat useimmiten muuta liikennettä hitaammin.

Liikenneturva muistuttaa, että viljelijät eivät liiku maataloustyökoneilla turhaan, vaan useimmiten matkaa taitetaan työkohteesta toiseen tai kotihalliin, eikä yleisillä teillä liikkumista voi välttää.

Jos työkoneesta on päästävä ohi, on ohituksen turvallisuudesta varmistuttava jo ennen kaistanvaihtoa. Traktori saattaa esimerkiksi kääntyä paikassa, jossa ei ole selkeää risteystä, kuten pellolle tai metsätielle.

Työkoneita ohitettaessa onkin ennakoitava ja varmistettava huolellisesti ohituksen turvallisuus.

– Maataloustyökoneen kuljettajan aikeita voi ennakoida seuraamalla ajoneuvon liikkeitä ja vilkkuja. Omaa nopeutta on syytä alentaa ennen ohitusta. Kun nopeusero ohitettavan kanssa on kohtuullinen, jää kuskille vielä pelivaraa toimia, jos ohitettava onkin juuri kääntymässä vasemmalle, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Lattu.

Traktori voi siihen kiinnitettyine työkoneineen olla hyvin leveä, sillä tienpidossa tai maataloudessa käytettäviin työkoneisiin ja työvälineisiin ei sovelleta liikenteen yleisiä mittasäännöksiä. Esimerkiksi kääntöauroja kuljettavien traktorien peränylitys voi yllättää kääntymistilanteessa liian läheltä ajavan.

– Ne vievät oikeallekin kääntyessään yllättävän paljon tilaa myös vastaantulevan kaistalta. Jos perässä tullut onkin lähtenyt samanaikaisesti ohittamaan, hupenee ajotila kaistalla hyvinkin nopeasti, Lattu varoittaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Traktori ja kuolleet kulmat

Varovaisuus ja ennakointi liikenteessä koskevat toki myös traktoreiden ja muiden hitaiden ajoneuvojen kuljettajia. Takana tulevan liikenteen seuraaminen korostuu tällaisilla ajoneuvoilla liikuttaessa.

Perässä ajavan kannattaa silti muistaa, että ison työkoneen ohjaamosta katsottuna kuolleita kulmia jää paljon. Etenkin, jos traktorin perässä on vaikkapa suuri viljakärry.

– Perässä ajavan kuskin kannattaakin valita ajolinjansa siten, että työkoneen kuljettajalla on mahdollisuus havaita hänet peileistään. Liian lähelle työkonetta ei siis kannata ajaa. Siitä on hyötyä myös itselle, sillä omakin näkyvyys eteenpäin on parempi, kun odottaa ohituspaikkaa sopivalla etäisyydellä, Lattu vinkkaa.

Motoristien on hyvä huomioida, että tielle voi työkoneiden pyöristä kulkeutua savea tai muuta maaperäistä ainetta, jotka voivat tehdä tienpinnan petollisen liukkaaksi erityisesti sateella.

Traktori

– Maatalouskoneissa voi myös olla vaikeammin havaittavia ulokkeita. Esimerkiksi puimurissa leikkuupöytä on usein leveämpi kuin itse puimuri, sanoo Lattu.

Liikenneturvan vinkit traktorin turvalliseen ohittamiseen

  • Alenna ajonopeuttasi ennen ohitusta, jottei nopeusero ohitettavan hitaamman ajoneuvon kanssa ole liian suuri. Näin on enemmän aikaa reagoida.
  • Pidä sopiva etäisyys edellä ajavaan traktoriin, jotta voit paremmin nähdä sen eteen ja arvioida sopivan ohitusnäkyvyyden.
  • Ennakoi traktorin kuljettajan aikeita seuraamalla traktorin vilkkuja, ajolinjan muutoksia sekä edessä olevaa liikenneympäristöä. Risteyksiä lähestyttäessä ei saa eikä kannata ohittaa.
  • Siirry vastaantulevien kaistalle riittävän kaukana ohitettavasta traktorista. Näin ehdit turvallisesti palata omalle kaistalle, jos osoittautuukin, ettei vapaata ohitustilaa olekaan tarpeeksi.

Lähde Liikenneturva Kuvat Antti Hentinen

Luetuimmat