10.4.2022

Pienen breikin aika – kaupunkilomat kiinnostavat taas – tässä Moottorin top 10

Kyllästynyt naapureihin, kesämökillä oloon tai sosiaalisiin etäisyyksiin? Jos vastasit kyllä, on taas aika lähteä talsimaan uuden kaupungin katuja tai rakastumaan uudestaan vanhaan tuttavuuteen.

Tänä kesänä eurooppalaiset turistit pysyvät valtaosin Euroopassa. Ja kun pari vuotta on nyt haettu kokemuksia sellaisista paikoista, joissa ei ole ollut liikaa ihmisiä eli koronatartunnan riski ei ole ollut liian iso, tuoreiden tutkimusten mukaan kiinnostus kaupunkilomia kohtaan on taas kasvussa. Joskus ihmisen on vain ikävä toisen luo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Amsterdam

Amsterdamin suosioon on yhtä monta syytä kuin kaupungissa on kanavaa. Amsterdam on iso mutta samalla sopivan kompakti kohde, se on täynnä kulttuuria ja hyviä ravintoloita. Sen kanavat asuntolaivoineen tekevät satunnaisista kävelyretkistä visuaalisesti miellyttäviä elämyksiä – kuten myös vanhojen kaupunginosien sympaattinen arkkitehtuuri. Hotelli kannattaa varata Jordaan-kortteleista, jo tuon alueen kapeilla kaduilla on riittävästi hämmästeltävää ensialkuun.
Tee ainakin nämä. Kävele ilman määränpäätä kanavien rantoja. Ja kun jalat väsyvät, jatka matkaa turistiveneen kyydissä. Kansallismuseo (Rijksmuseum) tarjoaa 800 vuoden verran hollantilaista kuvataidetta yhden pääsylipun hinnalla. Hyppää pyörän selkään ja koe Amsterdam niin kuin paikalliset sen tekevät. Syö silliä (broodje haring). Käy katsomassa De Gooyer -tuulimyllyä ja nauti samalla tuoppi mainetta niittäneen mikropanimon terassilla. Hengaile vanhan telakan alueella NDSM:ssä. Syö maailmankuuluja ranskanperunoita, Vleminckx on paistanut flaamilaisia ranskanperunoita samalla kaavalla vuodesta 1957. Käy Anne Frankin museossa. Ja käy ehkä vielä uteliaisuuttasi kurkkaamassa menoa punaisten lyhtyjen alueella.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Berliini

Saksan pääkaupunki on vain kahden tunnin lentomatkan päässä ja tarjoaa sellaisen kulttuurien sekametelisopan, ettei vastaavaan muualla Euroopassa törmää. Ainoastaan Lontoo ja Pariisi pystyvät lähes samaan. Näiden isojen kaupunkien etu on myös siinä, että ne elävät jatkuvassa muutoksessa. Seikkailijalle riittää aina uutta löydettävää. Berliinissä hotelli kannattaa ottaa jostain eläväisemmästä kaupunginosasta; Friedrichshain, Neukölln ja Kreuzberg käyvät kaikki.
Tee ainakin nämä. Käy hämmästelemässä valtiopäiven menoa. Lähde piknikille Tiergarteniin. Vuokraa pyörä, sillä Berliini on alueena iso, eikä sillä ole yhtä selvää keskustaa. Käy hämmästelemässä Teufelsbergin graffiteja. Käy Trabant-safarilla. Käy maalaamassa tägi vielä olemassa olevaan osaan Berliinin muurista, pisin pätkä löytyy Warschauer-kadulta. Käy hiljentymässä murhattujen juutalaisten muistomerkillä. Juo päiväkahvit Unter Den Lindenillä. Käy katselemassa näköaloja TV-tornista ja osta samalla tornin juurelta vanhaa itäkrääsää. Käy DDR-museossa. Syö currywurstia (ei sitä vegeversiota). Käy kasvitieteellisessä puutarhassa ihmettelemässä yli 22 000 kasvilajia. Pidä biitsipäivä Wann-järven rannalla. Käy ihmettelemässä vanhoja autoja Classic Remisessä. Yritä järjestää jostain lisää aikaa, sillä olet vasta raapaissut Berliinin pintaa.

Budapest

Unkari ja Budapest eivät ole oikein innostaneet suomalaisia, vaikka kaupunki on yksi Euroopan helmiä. Kaupungin lumo syntyy kontrasteista. Vanhaa on kunnostettu menneen ajan loistoon, itäblokin jäljet näkyvät yhä, ja kaiken tämän seassa on sopivasti luovaa rähjää ja kiiltävää uutta. Ja ovathan unkarilaiset myös meidän sukulaiskansa.
Tee ainakin nämä. Käy jokiristeilyllä. Kävele 2,5 kilometriä pitkä ja Tonava kaunoisen keskellä oleva Margitinsaari päästä päähän. Kylve ainakin Gellértin sekä Széchenyin kylpylässä. Maleksi joen rantoja pitkin. Aja funikulaaarilla kukkulan laella olevalle Budan linnalle ja tee samalla pieni kävelyretki vehreillä kukkuloilla. Käy terrorille omistetussa museossa kauhistelemassa, mitä kauheuksia sekä natsit että kommunistit harrastivat Unkarissa. Ihastele Budapestin arkkitehtuuria kävelemällä Andrassyn bulevardilla. Käy Unkarin kansallisoopperassa, jonka akustiikka hakee vertaistaan. Ota selfie Kalastajanlinnakkeen edessä. Käy Ecserin kirppiksellä. Harrasta baarihyppelyä Budapestin trendikkäästi rähjääntyneissä pubeissa. Käy makumatkalla kauppahallissa. Käy ihastelemassa kommunismin ajan monumentalismia katsastamalla Gellert-kukkulan laella oleva vapaudenpatsas; älä unohda katsastaa myös linnoitusta, josta siellä olleet Neuvostoliiton panssarit ampuivat alas kaupunkiin vuoden 1956 kansannousun aikaan

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Firenze

Italiassa on monia kaupunkeja, joita voi suositella. Rooma ja Venetsia ovat ikisuosikkeja, ja ne molemmat ovat täynnä historiaa, jonka havinan voi kuulla, kunhan vain malttaa pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan. Visuaalisesti yksi Italian hienoimpia kaupunkeja on kuitenkin Firenze, renessanssin syntypaikka. Persoonalliseksi majapaikaksi sopii vaikkapa Soprano Suites.
Tee ainakin nämä. Ihastele Firenzen tuomiokirkkoa kaikista mahdollista kulmista. Ja kun tuomiokirkko on nähty, tee sama Giotton kellotornille, kiipeä myös kaikki 414 askelmaa tornin huipulle sieltä avautuvan näköalan vuoksi. Kiipeä myös kaupunkia ympäröiville kukkuloille mahtavien näköalojen vuoksi: yksi parhaista näköaloista avautuu Michelangelon aukeamalta – ole siellä auringonlaskun aikaan. Vieraile keskuskauppahallissa. Käy kävelemässä Vecchion silta päästä päähän, katsasta Vecchion palatsi ja syö italialaista jäätelöä illalla Piazza della Signorian keskusaukiolla olevan suihkulähteen portailla. Uffizin palatsi on myös must, sen taidekokoelma on häkellyttävä. Käy haukkaamassa happea Bobolin puutarhassa. Myös Bardinin puutarha on käymisen arvoinen. Käy ihastelemassa Michelangelon veistämää Daavidin marmoripatsasta Akatemian taidekokoelmassa, ohita se kopio Vecchion palatsin edessä. Käy hieromassa villisikapatsaan kuonoa uuden torialueen laidalla, ja syö sen jälkeen villisikapastaa (Pappardelle Al Ragu di Cinghiale). Maista myös jostain katukeittiöstä Lampredottoa eli lehmän viimeisestä vatsalaukusta tehtyä leipää. Katsasta Brancaccin kappelin seinämaalaukset. Tee päiväretki Firenze ympäröiville viinitiloille, Toskanan maaseutu on elokuvamaisen kaunis. Vuokraa Vespa.

Istanbul

Turkki on aina ollut suomalaisten suosiossa lomakohteena, ollaan maan politiikasta mitä mieltä tahansa. Iso osa turisteista viihtyy rantakohteissa, mutta Moottorin suosikki on ihanan monisävyinen Istanbul. Se on kiehtova kaupunki monestakin syystä. Ensinnäkin siellä törmäävät idän ja lännen vaikutukset, samoin kaupunki on täynnä trendikkäästi uutta sekä vanhaa. Näistä kaikista elementeistä muodostuu kiehtova kokonaisuus, joka nostaa tunteita pintaan ympäri kaupunkia. Majapaikkaa kannattaa hakea Karaköyn alueelta.
Tee ainakin nämä. Basilica Cistern, Hagia Sophia ja Sininen moskeija ovat must kohteita ja auttavat ymmärtämään Istanbulin/Konstantinopolin värikästä historiaa. Shoppaile suuressa basaarissa, joka on niin suuri, että sinne voi eksyä. Käväise myös maustebasaarissa. Käy hammam-kylpylässä, yksi vanhimmista on Cemberilitas. Ota lautta yli Bosborinsalmen. Pelaa tavlaa eli backgammonia paikallisten kanssa vesipiippua poltellen. Nauti ainakin kerran turkkilaista kahvia. Lue Orhan Pamukin kirjaa jossain leppoisassa katukahvilassa, ja käy sen jälkeen viattomuuden museossa. Käy karkkiostoksilla Altan Sekerlemessä, joka on perustettu jo vuonna 1865. Käy hypnotisoitumassa dervissien tanssista Galata Mevlevissä. Käy nykytaiteen museossa. Käy kuuntelemassa live-jazzia Nardis-baarissa. Illallista Miklassa, josta on huimat näköalat Bosporinsalmen ja Kultaisen sarven yli – ravintolan terassin sininen hetki on yksinkertaisesti maaginen. Syö muutenkin hyvin, ja kokeile kaikkia paikallisia herkkuja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lissabon

Lissabon on yksi Moottorin toimituksen kaikkien aikojen suosikkikaupungeista, se vain on valitettavan kaukana – kirjaimellisesti Euroopan toisella laidalla. Siksi Lissaboniin ei oikein viitsi lentää viittä tuntia suuntaansa vain pistäytyäkseen sinne pitkäksi viikonlopuksi. Mutta ei hätää, Lissabonissa ja sen ympäristössä riittää onneksi tekemistä pidemmäksikin aikaa. Bairro Alton alueelta löytyy hauskoja Airbnb-majapaikkoja.
Tee ainakin nämä. Haahuile kaupungin sympaattisilla kaduilla ja kujilla ilman päämäärää. Hyppää ratikkalinja 28:n kyytiin. Käy kuuntelemassa fadoa Alfamassa ja syö samalla hyvin. Käy istumassa Belémin tornin juurella sekä löytöretkeilijöiden muistomerkillä, ja mieti, mitä täältä kohti tuntematonta lähteneiden merimiesten päässä on mahtanut liikkua. Käy katsastamassa Pyhän Yrjön linnoitus. Sateisena päivänä voit piipahtaa upeassa oceanariumissa ihmettelemässä merenalaista elämää. Matkusta funikulaaarilla. Tee kulinaarinen löytöretki Mercado da Ribeiran kauppahalliin. Rentoudu rannalla ja syö tuoretta kalaa. Tee junamatka Cascaisiin. Käy LX Factoryn kirppiksellä ja juo samalla sangriaa jonkun ravintolan terassilla. Käy kokemassa paikallisottelun Benfican ja Sportingin välillä luoma tunnelma

Kööpenhamina

Tukholma, Oslo ja Kööpenhamina ovat kaikki mukavia kaupunkikohteita niiden suhteellisen läheisyyden takia. Tukholma on ehkä suomalaisille liiankin tuttu, ja Oslo on.. no, Oslo – viehättävä mutta kallis, eikä tekemistä ole niiiiiiin paljon. Siksi suosittelemme Köpistä.
Tee ainakin nämä. Tivoli on Kööpenhaminan sydän, ja vaikka et jaksaisikaan mennä huvilaitteisiin, paikan tunnelma on lämpimänä kesäiltana maaginen jo huvipuiston luoman kulissin vuoksi. Käy pienen merenneidon patsaalla ja nauti samalla raikkaasta meri-ilmasta. Hyppää myös turistiveneen kyytiin, sillä Kööpenhamina kannattaa kokea vesitse. Kööpenhamina on myös pyöräilijän kaupunki, joten vuokraa pyörä. Osallistu pyörän selässä opastetulle kaupungin ympäriajelulle. Kuljeksi päämäärättömästi Strøgetillä – ja kauhistele hintoja. Käy muutamassa taidegalleriassa. Shoppaile vanhankaupungin vanhoissa liikkeissä. Syö lounasta Nyhavnissa, ota samalla selfie joko talon 18, 20 tai 67 edessä; Hans Christian Andersen on asunut niissä kaikissa. Käy ihastelemassa Christiansborgin linnan koristeellisia huoneita. Myös Rosenborgin linna on must. Hengaile Christianiassa, vuonna 1971 perustettu kommuuni on kokenut vuosien varrella monta vaihetta ja on nykyisellään hipster-henkinen paikka – muista kuitenkin varovaisuus, huumeet ovat yhä vahvasti läsnä alueella. Harrasta baarihyppelyä Strøgetiltä lähtevillä sivukujilla ja juttele paikallisten kanssa – tanskalaiset ovat hauska ja vilkas kansa. Nauti Smørrebrødejä aina kuin vain mahdollista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Marseille

Kun puhutaan Ranskasta, Pariisi ja Nizza nousevat aina esiin. Toinen sen romantiikan ja toinen sen ilmaston ja Välimeren ansiosta. Me suosittelemme kuitenkin Marseillea. Se on ollut pitkään ikävän ja jopa vaarallisen kaupungin maineessa, mutta kaupunki on pessyt viime aikoina ilahduttavasti kasvojaan.
Tee ainakin nämä. Herää riittävän ajoissa kalamarkkinoille vanhankaupungin satamassa. Vieraile sen jälkeen Marseillen yli 2600 vuotta kestäneestä historiasta kertovassa museossa. Kuljeksi rennosti Le Panier -kaupunginosan kapeilla kujilla, jo kreikkalaiset asuivat täällä aikoinaan. Tee päiväretki heti kaupungin eteläreunalta alkavaan Calanquesin luonnonpuistoon. Käy kokemassa MuCEM-museon hämmentävä tunnelma ja lumoava visuaalisuus. Shoppaile La Planen sekä Noaillesin kapeilla kujilla, ja nauti samalla satamakaupungin monikulttuurisesta tunnelmasta. Kävele Longchampin bulevarilla nauttien katua reunustavista mahtipontisista rakennuksista, ja jos aika antaa periksi, vieraile samalla joko luonnontieteen- tai taidemuseossa. Nauti makeannälkään katukioskista paikallinen uppomunkki (les chichis fregis). Ota rennosti rannalla, ja muista riittävän suojakertoimen aurinkovoide. Syö illalla jonkun kalaravintolan terassilla paikallinen kalamuhennos (bouillabaisse), ja juo sen kera paikallista valkkaria. Tee veneretki Ifin saarelle, ja pääset heti Monte Criston kreivin tunnelmiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Praha

Praha on ollut pitkään kaikenikäisten ja -kokoisten suosiossa. Se on vielä kohtuullisen edullinen kohde, tarjoaa runsaasti mielenkiintoista tekemistä, ruoka-annokset ovat isoja ja maittavia, eikä olutkulttuurikaan ole hassumpi. Prahan ydinkeskusta, pitkä kävelykatu sekä vanhankaupungin keskusaukio, ne kaikki ovat mukavan kompaktilla alueella, eikä kaupungin läpi virtaava iso – vai pitäisikö sanoa Vltava jokikaan ole kaukana.
Tee ainakin nämä. Prahan vanha kaupunki on hyvin säilynyt, siellä kelpaa kävellä historiaa haistelemassa. Yritä myös samalla bongata kaikki seitsemän Sigmund Freudin patsasta. Kuuntele, kun raatihuoneen seinässä oleva astronominen kello lyö tasatunnit. Käy kävelemässä vuonna 1390 valmistuneella Kaarlensillalla, kesäaikaan silta on tupaten täynnä. Käy Prahan linnassa sekä Pyhän Vituksen katedraalissa. Linnan alueella oltaessa pakollinen selfie on otettava Kultaisella kujalla – Kafka asusti täällä pari vuotta. Nauti rasvaisesta ruoasta: suosikki on sian polvi (Koleno). Se huuhdotaan tietysti alas huurteisella. Oluesta pitäville voi suositella myös oluen eli pivon kaatamisen opettelemista sekä oluessa kylpemistä. Ja totta kai visiitti olutmuseoon on myös pakollinen; siellä on hanassa 31 erilaista maltaista mutta jaloa juomaa. Pysähdy KGB-museossa. Myös kommunismille omistettu museo on vierailun arvoinen. Auringonlaskuillallinen kannattaa nauttia tv-tornissa. Seuraa nukketeatteria, niitä on kaupungissa jokunen – nukkeja valmistamia kauppojakin on Prahassa parisenkymmentä. Pidä breikki Petrin kukkulalla. Ihastele skeittaajien temppuja Letnan puistossa. Testaa päättelykykyäsi alkemistien kunniaksi tehdyssä huoneessa, jonne sinut lukitaan, ja josta sinulla on 60 minuuttia aikaa paeta ratkomalla sitä ennen visaisia pulmia.

San Sebastian (Donostia)

Barcelona ja Madrid ovat itsestään selvät kaupunkikohteet Espanjassa, mutta maasta löytyy paljon muutakin. Sevilla on hieno kaupunki, mutta suosittelemme silti matkaa pohjoiseen, Baskimaalle ja aivan Ranskan rajalle. San Sebastianin sijainti Biskajanlahden rannalla tekee siitä surffareiden suosikin, mutta kaupungilla on tarjota paljon muutakin kuin pelkkiä tuulisia hiekkarantoja.
Tee ainakin nämä. Syö hyvin: se ei ole kovin vaikeaa, sillä kaupunkiin on ropissut huima määrä Michelin-tähtiä. Kokeile surffaamista joko Ondarretan tai Zurriolan hiekkarannalla. Kävele ilta-auringon aikaan kaksi kilometriä pitkällä La Conchan promenadilla. Seikkaile vanhankaupungin (Parte Vieja) kujilla. Käy Santa Maria del Coron katedraalissa ihastelemassa majesteettisia holvikaaria. Myös Del Buen Pastor -katedraali on vaikuttava kokemus. Lepää biitsillä. Ota funikulaari Monte Igueldon kukkulalle. Vietä piknikiä Miramarin palatsin eli Espanjan kuningasperheen vanhan kesäasunnon puutarhassa. Mutustele maailmankuulua juustokakkua La Vina -baarissa. Myös paikkallisten tekemä jäätelö kirjaimellisesti sulaa suussa, kokeile ainakin Loco-Polo-jäätelöbaaria. Sitä ennen hyppele kuitenkin baarista toiseen toinen toistaan maistuvampia tapaksia – anteeksi pintxoja – nautiskellen.

Teksti: Vesa Eskola Kuvat: kaupunkien matkailutoimistot

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat