Lahti2017: MM-hiihtojen historia on pitkä ja kunniakas
Lahdessa on järjestetty ennätysmäärä hiihtolajien MM-kilpailuja. Nyt käsillä olevat kisat ovat jo seitsemännet 91-vuotisen historian aikana.
Huomio huomio, täällä Lahti ja Salpausselkä! On taas se aika vuosikymmenestä, kun hiihtokansa saapuu harjujen ja järvien kuuluun kaupunkiin.
Lahden urheilukeskus huokuu perinteitä, joihin yksikään muu hiihtostadion maailmassa ei yllä. Keskimäärin täällä on järjestetty arvokilpailut 15 vuoden välein – vuosina 1926, 1938, 1958, 1978, 1989, 2001 – ja nyt 2017.
Aikamatka MM-historiaan kertoo, miten tapahtuma on kasvanut huikeasti niin suorituspaikkojen, katsojien määrän, oheistapahtumien, kisoihin tarvittavan tekniikan kuin Lahteen suuntaavan liikenteenkin osalta.
1926: lyhyellä kokemuksella
Lahden ensimmäisiä arvokisoja nimitettiin alkuperäisessä kisajulisteessa nimellä ”IX Kansainvälinen hiihtokongressi ja Salpausselän-hiihto”. MM-arvo kisoille myönnettiin takautuvasti vuonna 1965.
Kisat kurottiin kokoon lyhyellä varoitusajalla; silti järjestelyjä ja olosuhteita kiiteltiin. Ohjelmassa oli neljä lajia, ja kuuden osallistujamaan joukosta mitalit rohmusivat norjalaiset (7 kpl) sekä suomalaiset (5 kpl).
Lahteen saapui ylimääräisillä kisajunilla tuhansia katsojia, ja kaupungin kaikki majoituspaikat olivat täynnä. Vaikka yleisömäärä oli myöhempiin kisoihin verrattuna vaatimaton, pää oli avattu vuosikymmeniksi eteenpäin.
Vuoden 1926 kisoissa käytetty alkuperäinen puumäki lennätti hyppääjät korkealle. Suojavarusteille viitattiin vielä kintaalla. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto
1938: ensimmäiset suurkisat
Seuraavat MM-mittelöt olivat jo tuntuvasti suuremmat. Katsomoaluetta oli laajennettu, ja kisajunat saapuivat stadionin viereen rakennetulle uudelle asemalle. Yleisöä oli paikalla peräti yli sata tuhatta.
Tunnelma oli myös aiempaa kansainvälisempi. Urheilijoita oli Suomen lisäksi 13 maasta: mitalit menivät nyt järjestyksessä Norjaan (6), Suomeen (5), Ruotsiin (3) ja Puolaan (1).
Uusi hyppyrimäki liidätti entistä pidemmälle, ja aiemman vajaan 40 metrin sijaan nähtiin jopa 67-metrinen leiskautus. Sähkövalaistus mahdollisti myös iltakilpailut ilotulituksineen: tämä ”Salppurin kisojen” perinne on jatkunut nykypäivään asti.
Puumäen toinen versio hallitsi selvästi kisa-aluetta. Tapahtumat kuuluivat koteihin taustalla näkyvien radiomastojen välityksellä. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto, kuvaaja Kuvavalmistamo Poutiainen
1958: mustanaan väkeä
Kaksi vuosikymmentä myöhemmin kaikki oli vielä edellisiäkin kisoja mahtavampaa. Osallistujamaiden määrä oli kasvanut, kisaorganisaatio paisunut ja maailman mediahuomio kohdistunut aiempaa tiiviimmin Lahteen.
Hyppyrimäki, katsomot, ravintolatilat ja selostamot oli jälleen pistetty uusiksi, ja mainokset olivat vallanneet kisa-alueen. Uudet pikatiet toivat Lahteen entistä enemmän myös autoilijoita, joten laajat pysäköintialueet olivat tarpeen.
Suomi oli kisojen odotettu mitalikuningas (10) ennen Neuvostoliittoa (7) ja Ruotsia (4). Hiihto oli noussut suomalaisten kansallislajiksi, ja sen perässä Salpausselälle saapui yli 200 000 maksanutta katsojaa.
Salpausselän kisat on pidetty alusta asti Lahden keskustan kupeessa. Tässä vuoden 1958 MM-mäki tunnelmallisessa iltavalaistuksessa. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto, kuvaaja Erkki Halme
1978: kiivasta kehitystä
Seuraavissa kisoissa urheilukeskusta ei enää tunnistanut samaksi. Puumäki oli purettu, ja sen betoninen seuraaja kaksine pienempine mäkineen kohosi viereiselle kukkulalle. Uudet, niin ikään betoniset katsomorakennukset hallitsivat nekin näkymiä.
Rakennelmien harmautta piristi vuoden 1978 kisavaatteiden ja -mainosten lystikäs värimaailma. Kilpailuvälineet, kuten haalarit, sukset ja hyppääjien turvavarusteet, olivat astuneet aimo harppauksen kohti nykyisyyttä.
Sähköisen viestinnän kehitys näkyi niin ikään selvänä: elettiin suoran tv-lähetyksen aikaa. Moderniutta edustivat myös sähköinen tulostaulu sekä tietokoneistettu tuloslaskenta. Ykkösmitalimaa oli Neuvostoliitto (11), kakkonen Suomi (9) ja kolmas Itä-Saksa (6). Tuoreista puitteista huolimatta kisoihin saapui ”vain” 175 000 katsojaa.
Uuteen betonimäkeen ponkaistiin alun perin huiman näköisen lähtöaukon kautta. Kuvassa MM-kultaa suurmäessä voittanut Tapio Räisänen. Kuva: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto
1989: kaikki meni putkeen
Seuraavat kisat myönnettiin Lahdelle vain 11 vuotta edellisten jälkeen. Koska hiihtostadion oli modernisoitu vasta edellisellä vuosikymmenellä, ei suuriin muutoksiin ollut suorituspaikkojen osalta tarvetta.
Merkillepantavinta oli urheilukeskukseen noussut suurhalli, josta tuli uudentyyppisen kisahumun keskipiste. Ladunvarressa tai mäkimontussa värjöttely ja kuuman kaakaon lipittely alkoi saada rinnalleen muutakin ajanvietettä.
Suomalaisten mitalisaalis oli mittava: 15 vastaan Neuvostoliiton 8 ja Ruotsin 7. Myös kansansuosio oli ennennäkemätön – arvioidun 250 000:n sijaan paikalle saapui 460 000 katsojaa! Vastaavaan ei Salpausselällä ole sen jälkeen ylletty.
Stadionilla aikakaudet kohtaavat. Etualalla 70-luvun lopulla valmistunut pääkatsomo, taustalla vuosituhannen vaihteen hiihtomuseon laajennus. Kuva: Valtteri Heinonen
2001: hienosti meni, mutta…
Tiheä MM-tahti jatkui 12 vuoden kuluttua. Kisoihin oli taas panostettu paljon: mäkimonttuun saapuvia kisavieraita tervehdittiin puurakenteisella hiihtomuseon laajennuksella, nykyaikaisemmalla suurmäellä ja mäkihypyn lisäkatsomolla.
Liikkuvaa kuvaa pystyi seuraamaan uusista videotauluista, ja yhteydet oli päivitetty nettiaikaan. Suurhalli sai viereensä messuhallin, ja oheistapahtumat olivat vieläkin monipuolisempia. Helsingistä voitiin sujauttaa Lahteen vastikään avattua moottoritietä pitkin.
Kaikki sujui järjestelyjen puolesta erittäin hyvin, ja väkeäkin oli paikalla ennakoitua enemmän, yli 350 000. Siksi oli sääli, että kisat muistetaan lähinnä doping-näyttämönä, kun kuusi suomalaishiihtäjää kärysi kielletyn aineen käytöstä.
Kolmen hyppyrimäen ryhmä on Salpausselän symboli. Nykyään verkot suojaavat tuuliherkkää betonimäkeä sen molemmilta puolilta. Kuva: Sara Hornig
2017: maineen palauttaja
Uudet kisat ovat käynnissä, ja katse on eteenpäin. Lahden ja Helsingin välinen oikorata tarjoaa aiempaa nopeammat junayhteydet, ja kaupungin keskustan uusittu tori pop-up-ravintoloineen on entistä isommassa roolissa.
Kehitys ei pysähdy myöskään urheilukeskuksessa. Hyppyrimäet ovat kokeneet isot remontit, samoin tuomaritorni, pääkatsomo on peruskorjattu ja latuverkostoa modernisoitu kisavierasvirran ylittävine kaarisiltoineen.
Ensimmäisistä hiihtokisoista on kuljettu pitkä matka nykyisenkaltaiseen, koko perheen viihdetapahtumaan.
Parhaiten tämän pukevat sanoiksi järjestäjät: ”Juhlakisat ovat enemmän kuin vain hiihtokisat. Ne ovat vetovoimainen tapahtuma, jossa yhdistyvät maailmanmestaruuskilpailujen ainutlaatuisuus sekä viihde-, ajanviete ja matkailukokemus. Elämys, jota ei kannata jättää väliin.”
Satavuotiaalle Suomelle ei voisi toivoa tämän parempaa lahjaa.
Uudet, valaistut kaarisillat vievät hiihtäjät yleisön ylitse. Erilaiset oheistoiminnat ovat tulleet yhä näkyvämmäksi osaksi MM-kisoja. Kuva: Jonna Yletyinen
Lähteet: Matti Hintikka: Hiihdon MM-kisat 1926–2017, www.lahti2017.fi
