4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan Teksti Manu Tuppurainen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moottorin useista toisistaan riippumattomista lähteistä saadun tiedon mukaan käytettyjen tuontiautojen kaupassa epäillään laajaa arvonlisäveron kiertoa, jonka seurauksena Suomen valtio menettää arviolta kymmeniä miljoonia euroja verotuloja vuosittain. Viranomaisten ja Moottorin tietolähteiden mukaan käytettyjen autojen kaupassa liikkuu merkittävä määrä autoja, joiden verotuksellinen tausta herättää vakavia kysymyksiä. Moottorin saamien tietojen perusteella käytettyjen tuontiautojen kauppaan liittyvää marginaaliverotusmenettelyä epäillään käytettävän väärin useissa tapauksissa. – Ahneus iskee. Ja kun yksi tekee tätä, se houkuttelee myös muita tekemään niin, että tässä pelissä pärjää, autokaupan sisällä oleva Moottorin tietolähde kertoo. Kuluttajille päin ilmiö näkyy erityisesti autojen hinnoittelussa: osa käytetyistä tuontiautoista päätyy myyntiin Suomessa niin edullisesti, että ilman veroketjun katkeamista niiden myynti ei olisi taloudellisesti mahdollista. Tämä vääristää kilpailua ja asettaa rehellisesti toimivat autoliikkeet vaikeaan asemaan. Samalla kuluttajalle syntyy vaikutelma poikkeuksellisen edullisista markkinoista, joiden taustalla olevia rakenteita on vaikea hahmottaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Työllistää viranomaisia Viranomaisilla ilmiö työllistää laajasti. Poliisi ja Verohallinto tutkivat parhaillaan lukuisia arvonlisäveron kiertoon liittyviä kokonaisuuksia, ja osa tapauksista on edennyt pakkokeinoihin, autoliikkeiden tilojen tyhjennyksiin ja syyteharkintaan. Tutkinnat koskevat nimenomaan käytettyjen tuontiautojen hankintaketjuja ja marginaaliverotusmenettelyn mahdollista väärinkäyttöä. Esimerkiksi Lounais-Suomen poliisin talousrikostutkinnan rikosylikomisario Kaarle Lönnroth sanoo Moottorille, että pelkästään heidän talousrikostutkinnassa on useita tutkinnan eri vaiheessa olevia juttuja. Arvonlisäveron kierrossa käytettyjen tuontiautojen kaupassa ei ole kysymyksessä vain Suomea koskeva ilmiö. Tuontiautojen hankintaketjut kulkevat tyypillisesti useiden EU-maiden läpi, ja juuri tämä rajat ylittävä rakenne mahdollistaa sen, että arvonlisävero voidaan ”häivyttää” matkalla ennen auton päätymistä suomalaisen autoliikkeen myyntirivistöön. Eri EU-maiden viranomaiset selvittävät kokonaisuutta Operaatio Vortexiksi nimettyä kokonaisuutta, joka kokoaa yhteen poliisin, Verohallinnon ja Tullin laajat tutkinnat. Niissä epäillään bulvaaniyritysten järjestelmällistä käyttöä autojen kaupassa, kirjanpidon vääristelyä ja verollisten yritysautojen muuttamista paperilla marginaaliverokelpoisiksi. Laaja eurooppalainen operaatio Operaatio Vortexia johtaa EPPO, European Public Prosecutor’s Office. EPPO on EU:n syyttäjänvirasto, joka koordinoi ja johtaa unionin taloudellisia etuja vahingoittavien rajat ylittävien talousrikosten tutkintaa yhdessä jäsenmaiden poliisi- ja veroviranomaisten kanssa. EPPO:n avulla viranomaiset voivat yhdistää eri maissa tehtyjä tutkintoja ja saada käyttöönsä bulvaaniyritysten omistaja-, kirjanpito- ja rahaliikennetietoja, joita olisi muuten erittäin vaikea hankkia. Yhteistyö on paljastanut ketjuja, joissa autoja on kierrätetty muun muassa Saksan, Italian, Bulgarian, Baltian maiden, Puolan ja Hollannin kautta – ja joissa arvonlisäverollinen yritysauto on muuttunut matkalla marginaaliverolliseksi ”yksityishenkilöltä ostetuksi” ajoneuvoksi. Tutkinnassa on tullut esiin myös sellaista, että osa bulvaaniyrityksistä on käytännössä pelkkiä kuoriyhtiöitä: ne toimivat postilokero-osoitteissa, niiden kirjanpito on puutteellista ja omistus vaihtuu tiheästi. Tällaiset yritykset voivat jatkaa toimintaansa vuosia ennen kuin paikalliset viranomaiset tarttuvat asiaan. Moottorin viranomaislähteiden mukaan juuri tämä tekee ilmiöstä niin houkuttelevan – ja niin vaikeasti kitkettävän. EPPO-yhteistyön ja Operaatio Vortexin seurauksena viranomaiset ovat tehneet ulkomailla kotietsintöjä, takavarikkoja sekä kirjanpitoaineiston jäädytyksiä. Suomessa tutkinta on edennyt pakkokeinoihin, autoliikkeiden tilojen tyhjennyksiin ja syyteharkintoihin. Viranomaisten mukaan kokonaisuus on vasta osittain paljastunut, ja arvonlisäveron kiertoon liittyvän järjestäytyneen toiminnan laajuus on huomattavasti suurempi kuin vielä muutama vuosi sitten ymmärrettiin. Suomessa toiminnan seuraukset näkyvät konkreettisesti käytettyjen autojen hinnoissa siten, että esimerkiksi vähän käytetyt sähköautot ovat Suomessa jopa liian halpoja. Lisäksi se näkyy autoliikkeiden välisessä kilpailussa sekä tietysti kymmenien miljoonien eurojen suuruisena lovena valtion verotuloissa. Kun veroketju katkeaa ulkomailla, vaikutukset realisoituvat lopulta suomalaisilla automarkkinoilla – autoina, jotka päätyvät myyntiin kotimaisiin liikkeisiin ja suomalaisille ostajille. Moottori selvitti, miten laajasta ilmiöstä Suomessa on kyse ja millä tavoin käytettyjen tuontiautojen marginaaliverotusta epäillään käytettävän väärin. Selvityksessä käydään yksityiskohtaisesti läpi suomalaisia tapauksia, viranomaisten havaintoja ja sitä, miten ilmiö näkyy konkreettisesti kotimaisilla automarkkinoilla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Useiden autokauppojen uskotaan kiertävän arvonlisäveroa – valtio menettää kymmenien miljoonien eurojen verotulot vuodessa Moottori selvitti, miten laajasta ilmiöstä verojen kierrossa Suomessa on kyse ja millä tavoin käytettyjen tuontiautojen marginaaliverotusta epäillään käytettävän väärin. Lue artikkeli Lue lisää Kaikki artikkelit 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 5.9.2026 Yleinen Naapurimaiden autot: Virossa huomattavasti Bemareita, Audeja ja autoveron hidastama autokauppa 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Yleinen Uudelleenbrändäys ei kannattanut – DS Automobiles palaa kotiin Citroën-organisaatioon 29.8.2026 Yleinen Naapurimaiden autot: Ruotsissakin autokanta vanhenee – lisäksi autoja lähtee ulkomaille 28.8.2026 Autokauppa Kannattiko uudelleenbrändäys, Seat… siis Cupra? 23.8.2026 Autokauppa Tanska on noussut kolmoseksi Suomeen käytettynä tuotavien autojen alkuperämaana – Ruotsin osuus on sen sijaan tuntuvasti laskenut 20.8.2026 Autokauppa Prosenttiluku 48,3 sen vahvistaa: Suomi on suhteellisesti Euroopan kolmanneksi suurin täyssähköautojen ostajamaa 19.8.2026 Autokauppa Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit lähteneet vihdoin orastavaan kasvuun – ensi vuodelle autoala ennustaa yli 8 prosentin kasvua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 11.9.2026 Koeajo Auton käytettävyys: Mazda 6e on päältä kaunis 12.9.2026 Koeajo Triumph Scrambler 400 XC käyttää kuutiot hyväkseen ja tarjoaa koko rahalla hauskaa 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa