19.12.2023 Ajokortit Traktorimönkijöiden määrä tuplaantunut neljässä vuodessa – Suosio näkyy onnettomuustilastoissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomessa on tällä hetkellä liikennekäytössä lähes 60 000 traktorimönkijää. Määrä on kaksinkertaistunut vain neljässä vuodessa. Ne ovat erityisesti nuorten suosiossa. Kesäkuussa 2023 Manner-Suomessa oli Traficomin tilastojen mukaan liikennekäytössä 56 760 traktorimönkijää. Traktorimönkijöistä noin 6 500 oli katetulla ohjaamolla varustettuja niin sanottuja koppimönkijöitä. Niiden määrä on kolminkertaistunut neljässä vuodessa. Mopoautoja on liikennekäytössä vähemmän kuin koppimönkijöitä, kesällä 2023 noin 4800 kappaletta. Traktorimönkijöiden suosio näkyy traktorikorttien määrän kasvuna tilastoissa. Viimeisen viiden vuoden aikana nuorten kiinnostus T-korttiin on kasvanut, ja tämän kehityksen huippu saavutettiin vuonna 2021. Tuolloin yhteensä 7428 nuorta suoritti T-ajo-oikeuden.AM120-ajokortti oikeuttaa ajamaan kaksi- tai kolmipyöräistä mopoa, AM121 kevyttä nelipyörää ja T-kortti traktoria, mönkijää ja moottorikelkkaa.Alueellisesti tarkasteltuna vuonna 2021 eniten T-kortteja suoritettiin Lapissa. Siellä 30 prosenttia 15-vuotiaista suoritti traktorikortin. Seuraavaksi eniten niitä suoritettiin Etelä-Pohjanmaalla, jossa 27 prosenttia 15-vuotiaista suoritti T-kortin. Yli 15 prosentin päästiin myös Kanta-Hämeessä sekä koko Pohjanmaan alueella. Vuonna 2022 suoritettujen T-korttien määrä laski, ja mm. Lapissa ja Etelä-Pohjanmaalla 24-25 prosenttia 15-vuotiasta suoritti kyseisen ajo-oikeuden. Vain Satakunnan ja Etelä-Savon maakunnissa nuorten kiinnostus T-korttiin kasvoi viime vuonna selvästi edellisvuoteen verrattuna. Alimmillaan T-kortin suosio on Uudellamaalla, jossa vain noin kolme prosenttia 15-vuotiaista suorittaa kyseisen kortin. Vaikka traktorikortin suosio on kasvanut nuorten keskuudessa, on mopon ajokortti edelleen suosituin ajokortti 15-vuotiailla. Traktorikortin suosio näkyy kuitenkin mopo- ja mopoautokorttien suosion pienenä laskuna 15-vuotiaiden keskuudessa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTraktorimönkijöiden suosion kasvu näkyy onnettomuustilastoissaTämän vuoden tammi-elokuussa henkilövahinko-onnettomuuteen joutui 38 traktorinkuljettajaa, joiden ikä oli 15-16 vuotta. Vuonna 2022 onnettomuuteen joutuneita oli tammi-elokuussa 32 ja koko vuonna 51. Noin puolet nuorten traktorionnettomuuksista oli tieltä suistumisia, joissa ei ollut muita osapuolia mukana. Seuraavaksi yleisin onnettomuustyyppi olivat risteysonnettomuudet.Vuoden 2023 alkupuolen onnettomuuksissa nuorten kuljettajien traktorit olivat yhtä lukuun ottamatta alle 1000 kg painoisia. Yli puolet (23/38 kpl) näistä nuorten kuljettajien traktoreista oli alle kaksi vuotta vanhoja.-Onnettomuustilastossa traktorimönkijöitä ei erotella muista traktoreista, mutta traktorien pienet massat tilastoissa viittaavat kuitenkin siihen, että kyseessä on traktorimönkijäonnettomuudet, kertoo erityisasiantuntija Riikka Rajamäki Traficomista.Mopo- ja mopoauto-onnettomuudet vähentyneet-Traktorimönkijöiden yleistyminen nuorilla näyttää vähentäneen onnettomuuksia mopoilla ja mopoautoilla. Poliisin tietoon tuli vuonna 2022 noin 30 % vähemmän 15-16-vuotiaiden mopo-onnettomuuksia ja 40 % vähemmän mopoauto-onnettomuuksia verrattuna vuoteen 2019, kertoo Rajamäki.-Mopo on yhä yleisin 15-16-vuotiaan kuljettajan ajoneuvo onnettomuustilastossa, mutta traktori on ohittanut moottoripyörän ja mopoauton," jatkaa Rajamäki.Lähde: Traficom Lue lisää Kaikki artikkelit 22.3.2025 Autoilun hinta Suomalaisautoilijat ovat pihiä porukkaa – kolmannes ajaa renkaansa sakkorajalle 17.3.2025 Liikenneturvallisuus Kevätaurinko häikäisee – ja on vaikuttamassa kuolonkolareihin 11.3.2025 Uutinen Holtiton ajelu kuriin, promilleraja sähköpotkulautailuun – tavoitteena kuripaketti 1.5. alkaen 7.3.2025 Liikenneturvallisuus Viime vuonna tuplamäärä lapsiuhreja liikenteessä – mistä synkät luvut johtuvat? 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 3.3.2025 Autoilu Maaliskuu toi jo 120 km/h -nopeudet – mutta vain muutamille väleille 28.2.2025 Uutinen Katso rangaistustaulukko: rattijuopumus rapsauttaa jopa 5 vuoden ajokiellon 20.2.2025 Liikenneturvallisuus Autoilijat yllättävän kädettömiä – peräti joka neljäs ei osaa toimia onnettomuuspaikalla 17.2.2025 Autoilu Miten pitää toimia, jos auto jättää tien poskeen? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 22.3.2025 Kotimaanmatkailu Moottori 100 vuotta: Koronakuplassa Ranualla 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa - uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle