Blogi: Kykeneekö uusi eduskunta pitkäjänteiseen väyläsuunnitteluun?
Parlamentaarinen työryhmä sai hiljattain valmiiksi maamme ensimmäisen pitkän tähtäimen liikennejärjestelmäsuunnitelman. Siinä on päädytty Ruotsin mallin mukaiseen 12 vuotta eli neljä eduskuntakautta kestävään jaksoon.
Ehdotuksen lopullinen muoto jää tulevan eduskunnan viilattavaksi, ellei se päädy Arkadianmäen holveihin homehtumaan. Toivottavasti ei, sillä suunnitelma antaa hyvät pohjat ryhtyä kirimään kiinni väylästömme korjausvelkaa, joka tiet, rautatiet ja vesiväylät mukaan lukien keikkuu nykyisin kolmen miljardin euron paikkeilla. On suorastaan edesvastuutonta, että maamme noin 45 miljardin kansallisomaisuuden on annettu surutta rappeutua.
Ruotsi on liikenteen kehittämisessä peninkulman Suomea edellä mm. siinä, että se käyttää 53 prosenttia autoilusta perittävistä veroista ja veroluonteisista maksuista väyliin, kun meillä vastaava luku on 19. Liikenneinfrainvestointien arvo on naapurissamme yli kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Lahden takana liikenneinfrainvestoinnit kasvavat 37 prosenttia vuosina 2018–2021, kun taas meillä väyläviraston mukaan niiden arvo laskee seuraavan hallituksen aikana.
Ruotsin kansantalous on toki Suomea selkeästi suurempi, mutta se selittää vain pienen osan siitä, miksi naapurissa asiat on hoidettu niin paljon paremmin. Ensinnäkin Ruotsissa on sisäistetty pitkäjänteinen, koko valtakunnan etua palveleva päätöksentekoprosessi. Valtiokonttori hakee markkinoilta halpakorkoista lainaa, jonka käytöstä investointeihin ja lainojen kuoletuksiin päättää parlamentti.
Esimerkiksi väyliin on varattu tietty ehdollinen kruunumäärä pidemmäksi kuin yhden parlamenttikauden kestäväksi. Se takaa suunnitelmalliset väylien korjaukset ja uusintainvestoinnit. Toki hankkeita voidaan sielläkin tarkistaa kesken parlamenttikauden, jos tilanteet ja tarpeet muuttuvat.
Suomessa sen sijaan väylien kunnossapito, korjaukset ja uusinvestoinnit tehdään yleensä yhden eduskuntakauden aikana. Tämä johtaa lyhytnäköisiin päätöksiin, joita on osuvasti nimitetty siltarumpupolitiikaksi. Jotta tästä päästäisiin irti, se edellyttää koko päätöksentekokulttuurin muuttumista.
Kansanedustajien on opittava tekemään päätöksiä koko valtakunnan etua ajatellen. Enää ei ole syytä vilkuilla peräpeiliin ja miettiä koko ajan vain omia taustajoukkoja, äänestäjiä. Avarakatseinen kansanedustaja osaa katsoa ja hahmottaa suuria kokonaisuuksia, joista hyötyvät pitkällä tähtäimellä koko yhteiskunta mukaan lukien hänen omat äänestäjänsä.
Edessä olevat eduskuntavaalit tarjoavat erinomaisuuden tilaisuuden äänestäjälle tiukata etukäteen omalta ehdokkaaltaan, aikooko hän sitoutua tulossa olevaan pitkäjänteiseen teiden ja rautateiden kuntoon laittoon.
Jos ehdokas pääsee Arkadianmäelle äänestäjän kannattaa seurata tarkasti hänen edesottamuksiaan. Katteettomat lupaukset voi palkita seuraavissa vaaleissa vaihtamalla ehdokasta.
13.3.2019 Heikki Peutere
