Klassikko: Daimler Mercedes 37/90 Kettenwagen vm. 1912 – ensimmäinen johtotähti

9.2.2025
Kuva Vesa Eskola

Jo pelkkä istuminen yli 110 vuotta vanhassa autossa on melkoinen kokemus. Mutta kun tuo auto vielä käy ja kukkuu – ehkä jopa paremmin kuin nuoruudenpäivinään – elämystä on kaiken kokeneen autotoimittajankin vaikea pukea sanoiksi. Tervetuloa mukaan tähtimatkalle aikaan, jolloin peltihummat olivat vielä suuria ihmettelyn aiheita.

Eletään siis vuotta 1912. Maailma on vasta tottumassa autoiluun, vaikka “moottorivaunuja” on liikkunut jopa Suomessa asti yli kymmenen vuoden ajan. Automobiililiikenteen järjestyssäännötkin on ehditty julkaista jo useammassa kaupungissa. Arvioiden mukaan Suomeen tuotiin vuosina 1900–1914 noin tuhat henkilöautoa. Autoliiton perustamiseen on aikaa enää seitsemän vuotta. Saksassa autoja on liikenteessä jo huomattavasti enemmän, ja Yhdysvalloissa Henry Ford on polkaisemassa käyntiin autojen massatuotantoa. Koko maailman autotuotanto on vuonna 1912 hieman alle 500 000 autoa. Kasvua vuodesta 1911 oli noin 60 prosenttia. Eletään todellakin murroksen aikaa.

Daimler ja Mercedes ovat autoilun alkuhistorian tärkeitä nimiä. Daimler-Motoren-Gesellschaft (DMG) on ollut toiminnassa yli 20 vuotta, ja tuona aikana yhtiön perustaneet Gottlieb Daimler ja Wilhelm Maybach ovat ehtineet jo omille teilleen Maybachin jätettyä DMG:n vuonna 1907. Daimler on toki yhä selvä teknologinen edelläkävijä. Nuoret ja innokkaat insinöörit tuottavat jatkuvasti uusia lennokkaita ideoita. Niitä on tässäkin Mercedes 37/90 -mallissa roppakaupalla. Malli on tullut tuotantoon kesäkuussa 1911, ja se on DMG:n ehdoton lippulaiva. 37/90 on automaailmassa jotain samanlaista kuin mitä Bugatti edustaa tänä päivänä – se on oman aikakautensa superauto.

37/90 oli ensimmäisiä mukavia automatkailuun suunniteltuja autoja. Kyyti on yllättävän mukavaa. Eniten totuttelua tarvitsevat jarrut. En haluaisi ajaa tätä parin tonnin keijua sateessa...

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hämmentävä kokonaisuus

Aloitetaan kuitenkin tämän klassikon olemuksesta. 37/90 on järkäle, jonka mitat ovat edustavat vielä tänäkin päivänä. Henri Labourdetten suunnitteleman korin mittasuhteita on vain kovin vaikea hahmottaa ensivilkaisulla; ensinnäkin siksi, koska kori on avonainen ja toisekseen koska pyörät ovat valtavan kokoiset kiekot. Mittaa 37/90:llä on noin viisi metriä. Akseliväli on vaikuttavat 3,38 metriä. Aivan S-Mersun lukemissa siis liikutaan.

Pitkän keulan alla surraa 9,5-litrainen nelisylinterinen työntötankomoottori, jonka on suunnitellut Gottliebin poika Paul Daimler. Tehoa kuljettajan käytettävissä on enimmillään 90 hevosvoimaa varsin maltillisella kierrosluvulla 1 300 r/min. Moottori on yhdistetty vaihteistoon ketjulla. Vaihteita on neljä: välityssuhteet ovat 4:1, 2,2:1, 1,4:1 ja 1:1. Paritonnisen auton saavutettavissa oleva huippunopeus on noin 100 km/h, joidenkin lähteiden mukaan parhaimmillaan jopa 150 km/h.

Hanki rajaton lukuoikeus

Haluatko jatkaa lukemista?

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin.

Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta

Moottori

Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 9 kertaa vuodessa.

Tiepalvelu

Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.