Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo?

Gran Turismojen alkuaikoina hienot ja ylelliset eurooppalaiset automerkit nousivat toisen maailmansodan tuhkasta. Ne tarjosivat glamourin balsamia sodan haavoihin.

Historia havisee nyt oikein huolella. 1950-luvulle tultaessa Eurooppa toipui yhä toisen maailmansodan tuhoista. Manner-Euroopassa monet tehtaat olivat raunioina, mutta Englannissa kuluttajille oli tarjolla entistä yleellisempiä ja nopeampia autoja. Aston Martinin perustaja David Brown koki, että Aston Martin oli valmis tarjoamaan menohaluisille autoilijoille hienon Gran Tourerin.

Gran Turismojen alkuvuodet

Näiden englantilaisten Gran Tourereiden tai oikeammin Turismojen esikuvana olivat 1930-luvun hienot umpikoriset ja sulavalinjaiset menopelit. Sitten tuli sota, ja kaikki meni useamman vuoden päin pyllyä. Sodan jälkeen jatkettiin siitä, mihin ennen sotaa oli jääty, ja 1950-luvulle tultaessa Euroopan kerma oli valmis siirtymään taas elämän ohituskaistalle.

Sota ja kurjuus oli ohi, oli aika nauttia rauhasta ja elämästä. Sama oli nähty jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun villi 1920-luku jylläsi maailmalla. Nyt se sai seuraa villistä 1950-luvusta.

Gran Turismojen aikakautta aloiteltiin kuitenkin Italiassa ja sellaisilla autoilla kuin Cisitalia Tipo 202 ja Maserati A6. Ne molemmat esiteltiin vuonna 1947. Näistä etenkin ensinmainitun ulkonäössä on hämmentävää samankaltaisuutta Aston Martinin myöhemmin syntyneisiin malleihin. Cisitalian alumiinikori oli Pinin Farinan käsialaa. Moni pitää nimenomaan Tipo 202:a sinä autona, joka muokkasi autonvalmistusta kohti Gran Turismojen aikakautta.

Aston Martin julkaisi oman GT-autonsa, DB2:n, vuonna 1950. David Brown oli ostanut sekä Aston Martinin että Lagondan vuonna 1947 yhdistäen nämä saman katon alle. DB1 syntyi vuonna 1948, mutta merkittävämpi oli sen seuraaja eli DB2. Siinä yhdistyivät parhaalla tavalla Aston Martinin osaaminen autonvalmistuksessa sekä Lagondan moottoritietämys. Kaunis 2-ovinen coupé sai keulalleen Lagondan 2,6-litraisen suoran kuutosen.

Se oikea James Bondin auto

DB2:n seuraaja oli vuonna 1953 esitelty DB2/4. Ja ei, nelonen mallisarjan perässä ei tarkoita sylinterien lukumäärää, niitä oli yhä kuusi. Nelonen tarkoittaa tarjolla olevia istuinpaikkoja. Ja ei, kyseessä ei todellakaan ollut neli- vaan 2+2-paikkainen Gran Turismo. Auton akseliväliä oli jatkettu takapenkkiliäisten eduksi ruhtinaallisesti 1,5 sentillä.

DB2/4 on tyypillinen aikakautensa tuote. Keula on pitkä kuvastaen urheilullisuutta ja maskuliinisuutta. Matkustamo on kompakti, ja takapenkin tarkoitus ei ollut niinkään mahdollistaa perhelomailua kuin tarjota ylimääräistä tilaa matkatavaroille. DB2/4:ää valmistettiin vuosina 1953–57 yhteensä 764 kappaletta.

DB2/4:n viimeinen painos eli Mark III esiteltiin vuonna 1957. Auto kulkee myös joskus mallinimellä DB Mark III. Juuri tämä auto on se, josta Ian Fleming kirjoitti novellissaan Kultasormi ja jolla James Bond ajoi golfklubille tapaamaan Auric Goldfingeriä. Kirjassa siitä puhutaan tosin DB III:na, jollaista mallia Aston Martinilla ei edes ollut. Ja autossa oli jo kirjassa erilaisia hauskoja vekottimia.