Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin ja lisäksi Moottori-lehden 9 kertaa vuodessa. Jäsenenä pääset myös nauttimaan lukuisista rahanarvoisista jäseneduista. Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan jatkumisen Suomessa ja yli 40 Euroopan maassa!
Tässä numerossa matkailemme kahteen elämykselliseen kohteeseen – Suomen huipulla sijaitsevalle Halti-tunturille sekä Pohjois-Afrikan Tunisiaan. Eikä reissaaminen tähän lopu, sillä tutustuimme myös Pariisin autonäyttelyn tähtiin ja loimme sen oheen katsauksen, mitä autouutuuksia Suomeen on ensi vuonna odotettavissa.
Kävimme myös katsomassa paikan päällä, kun Formula E -kilpurit kiersivät Monacon legendaarista katurataa – ja selvitimme, millaisia nämä sähköformulat teknisesti ovat. Henkilöhaastattelussa on tällä kertaa Niklas Uotinen, jonka mielenkiintoisena ammattina on hankkia autoja kotimaisiin tv-sarjoihin ja elokuviin.
Testauspuolella saimme juuri käyttötestiin täysin uuden Volkswagen Tiguan -lataushybridin, jolle luvataan jopa reilusti yli sadan kilometrin täyssähköinen kantama. Jo puoli vuotta käyttötestissämme olleelle Volvo EX30 -sähköautolle puolestaan tehtiin vihdoin liuta ohjelmistopäivityksiä. Ja koska käytetty käyttötestiautomme Mercedes-Benz 250 TD on jo 32-vuotias, sen voisi periaatteessa pistää jo museorekisteriin: käytimme auton asiantuntijalla, joka kertoi, mitä toimenpiteitä autolle pitäisi sitä varten tehdä.
Raportoimme myös, mistä nykyautojen – ja erityisesti sähköautojen – vakuutusten korkeat hinnat muodostuvat ja kerromme, mitä kaikkia ajoavustimia nykyautoista löytyy, ja miten kuljettaja saa niistä parhaan turvallisuushyödyn irti.