Vertailu: Kattoteltta kyytiin ja retkelle

12.6.2024
Kuva Jari Saarentaus ja Manu Tuppurainen

Autojen katolle sijoitettavien telttojen suosio on kasvanut viime vuosina. Millaisia nämä korkealla sijaitsevat matkakodit oikein ovat? Vertailimme viittä kattotelttaa hintaluokassa 1 200–2 800 euroa.

Kaikenlainen outdoor-elämä ja retkeily on ollut viime vuosina lisääntymään päin. Kun ulkomaanmatkailu loppui koronapandemian myötä joksikin aikaa lähes kokonaan, se sai ihmiset liikkeelle kotimaassa. Muun muassa erilaisten retkeilyvarusteiden myynti kasvoi valtavasti.

Tämä pätee myös kattotelttojen suosioon. Teltan hankkiminen auton katolle oli vielä viitisen vuotta sitten Suomessa hieman uudempi juttu, vaikka kattoteltan kanssa retkeilyä on Euroopassa ja varsinkin Pohjois-Amerikassa harrastettu jo pidempään.

Esimerkiksi autojen lisävarusteita valmistavan Thulen valikoimaan kattoteltat tulivat juuri koronapandemian alla vuonna 2018, ja koronan jälkeen kysyntä on maahantuoja Oy Kaha Ab:n mukaan ollut tasaista, eli kattoteltat ovat tulleet jäädäkseen suomalaisten retkeilyvälinerepertoaariin.
Suurin kysyntä kohdistuu telttoihin, jotka maksavat 2 000–4 000 euroa ja joihin mahtuu 2–3 henkeä. Keskimääräinen kattoteltan ostaja on noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen ja retkeilee, pyöräilee tai harrastaa esimerkiksi kalastusta tai metsästystä.

Haluatko jatkaa lukemista?

Liity Autoliiton jäseneksi

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin.

Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta

Moottori

Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 9 kertaa vuodessa.

Tiepalvelu

Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.