Automatka napapiirin pohjoispuolella – naapurikateutta ja hieman Norjan maantietoa

Ei hemmetti. Se on (taas kerran) ajatus, kun eteen aukeaa uusi vuono Pohjois-Norjassa. Miten jollain maalla on voinut olla näin hyvä tuuri, kun maapallon kauneuksia ja rikkauksia on jaettu?

Tromssa. Kaikki sujuu kuin Strömsössä. Oikeasti. Moottori on taas tien päällä, nyt osana neljän auton letkaa. Mukana ovat VW-konsernin tuoreen sähköisen pikkuautoperheen Volkswagen-jäsenet eli ID.Polo, ID.Polo GTI ja ID.Cross. Ne ovat kaikki vielä naamioteippauksissa. Lisäksi mukana on yksi teippaamaton GTI.

Palaamme ajokokemuksiin myöhemmin, nyt ihaillaan ensin vain näitä pohjoisen Norjan (valitettavan) upeita maisemia.

Suomalaiset jalanjäljet

Olemme lähteneet liikkeelle Tromssan lentokentältä, ja jo Tromssa viehättää. Tai sen laitamat, itse kaupunkiin emme eksy. Tromssa sijaitsee Tromsøyan eli Tromssan saarella suojaisassa vuonossa. Noin 80 000 asukkaallaan se on Pohjois-Norjan suurin kaupunki, ja kuten usein, rakkaalla lapsella on monta nimeä: Tromssa tunnetaan sekä Pohjolan Pariisina että Jäämeren porttina.

Saarella on ollut asutusta tuhansia vuosia, saamelaista kulttuuriakin jo pari tuhatta vuotta. Skandinaavit saapuivat sinne arviolta 300-400 vuotta ajanlaskun jälkeen. Suomalaisia alue veti 1700-luvun puolelta aina 1800-luvun jälkipuoliskolle asti, kun Ruijan eli Finnmarkin suomalaisperäistä väestöä siirtyi sinne tuoden mukanaan maatalouden vankistamaan kalastajien ja poromiesten yhteiskuntaa.

Näitä suomalaisten jälkeläisiä on Norjan pohjoisosassa joidenkin arvioiden mukaan yhä muutama kymmenen tuhatta. Heidän kielensä, kveeni hyväksyttiin viralliseksi vähemmistökieleksi vuonna 2005, mutta nykyisen sen taito on jo lähes menetetty. Kveeniä ymmärtää vain muutama sata ihmistä. Sitä voi opiskella onneksi Tromssan yliopistossa, joka on maailman pohjoisin lajiaan.

Suomea sen sijaan osataan ja ymmärretään alueella sijaan vielä kohtalaisen laajasti. Sitäkin voi luonnollisesti opiskella samassa yliopistossa.

Toinen toistaan…

Letka etenee, ja Tromssa jää taakse. Siirrymme seuraavalle ja suuremmalle saarelle, joka on oikeastaan kolme saarta yhdessä, joskin niitä toisiinsa sitovat kannakset ovat hyvin kapoisia. Rannikko on täällä kovin repaleinen. Lähdemme omille poluillemme.

Vain muutaman minuutin päässä olisi kuuluisan toisen maailmansodan saksalaisen taistelulaivan, Tirpitzin, muistomerkki. Vedessä siitä on jäljellä enää romua, lähes koko laiva on purettu.

Tuo Bismarckin sisar osallistui taisteluihin vain muutaman kerran, mutta jo sen olemassaolo oli vakava uhka arktisille Murmanskiin suuntautuville saattueille. Englannin ilmavoimat onnistuivat lopulta upottamaan Ahvenanmaan vesilläkin lyhyesti loppukesästä 1941 piipahtaneen laivajätin marraskuussa 1944.

Suuntaamme kapeaa ja yllättävän huonokuntoista väylää pohjoiseen, kohti Kvaløan saaren pienimmän ulokkeen ulkoreunaa, missä Jäämeri avautuu hieman aavempana. Eteen aukeaa käsittämätön maisema. Jäämeren yllä roikkuva harmaa taivas on paksun pilvipeitteen varjostama.

Grøtfjordin ranta näyttää kuitenkin kutsuvalta. Hiekka on kullankeltaista ja pehmeää. ID.Crossin voisi jättää parkkiin pienelle ruohokentälle sen laidalla, ja jos kontissa olisi teltta, tähän voisi jäädä heti yöksi. Arjesta irtautuminen tapahtuu hetkessä. Ruohokentän laidalla on pieni laatikko, johon voi suorittaa leirintämaksun: 100 Norjan kruunua eli hieman alle 10 euroa per yö.

Vierivä rengas ei kuitenkaan sammaloidu; vai pitäisikö sanoa leväydy – matka jatkuu. Seuraava pysähdys on vielä upeampi vuono. Nyt ei ole hiekkarantaa, levä peittää mukulakivistä rantaa. Vuorten rinteet ovat jyrkemmät, maisema jylhempi.

Syömme katkarapuvoileivät maisemia ihastellen söpössä Bryggejentenen ravintolassa. Ravut ovat naapurivuonosta. Tietysti. Lyngen eli Yykeänvuono oli täällä lähin Jäämereltä kohti Suomen käsivartta ulottuva vesistö.

Kesäyö ja kesän saari

Matka jatkuu, ylitämme Kvaløyan saaren sen keskeltä halkaisten ja yhtäkkiä maisemat ovat lähes tunturimaiset. Meri katoaa horisontista. Tien varteen jää pieni Kattfjordvatnet-järvi. Maisema on hieno.