Lentävä suomalainen Rauno Aaltonen: maalla, merellä ja vähän ilmassakin

Rauno Aaltonen ehti ajaa pitkällä urallaan yli kymmenessä tehdastiimissä. Rallia enemmän hän rakasti kuitenkin kaksipyöräisiä ja enduroa. Ja ratakokemustakin kertyi muun muassa Le Mansista. Aaltonen rakasti haasteita.

Rauno Aaltonen, se alkuperäinen lentävä suomalainen yhdessä Timo Mäkisen kanssa. Vauhti on kiinnostanut häntä pienestä pitäen.

Istumme Turussa sijaitsevan kerrostalon kattohuoneistossa selaten vanhoja valokuva-albumeita. Niitä on useampi. Muistoja on kertynyt vuosien varrelta paljon.

Yhdessä kuvassa 10-vuotias Aaltonen istuu mäkiauton ratissa. Autolla hän oppi ajamaan toki jo aikaisemmin.

– Olin opetellut ajamaan autoa kuusivuotiaana maaseudulla – talvella ja kesällä. Siksi vastaohjaus on minulle luonnollinen, en ole koskaan joutunut sitä erikseen opettelemaan.

Aaltosen kilpaura alkoi kuitenkin vuonna 1951 veneistä. Hän oli vasta 13-vuotias. Vesiltä tuli myös ensimmäinen Suomen mestaruus vuonna 1953. Pohjoismaiden mestaruus irtosi Aaltoselle 16-vuotiaana.

Suomen mestaruuksia kertyi vesiltä yhteensä seitsemän. Aurajoessa mentiin usein ja kovaa.

Vedestä kaksipyöräisiin

Veneiden jälkeen oli kaksipyöräisten vuoro.

– Kun sain moottoripyöräkortin, ajoin aluksi enduroa, se on lempilajini.

Vuosi 1954 oli 16-vuotiaalle Aaltoselle tuloksellisesti varsin vakuuttava.

– Minusta tuli Turun Hakkapeliittojen joukkueessa Suomen mestari speedwayssa. Ajoin samassa joukkueessa myös tuhannen metrin rataa 350-kuutioisella ja voitin myös siinä Suomen mestaruuden.

Kaksipyöräiset istuivat Aaltosen käteen.

– Kaikista eri menopeleistä pidin moottoripyöristä eniten. Lopetin ne vain, koska pidin niitä niin vaarallisena.

Kansainvälistäkin menestystä tuli. Aaltonen voitti Ruotsin TT-ajojen osakilpailun 125-kuutioisten luokassa Hedemoran radalla vuonna 1957.

– Hankin täysin koteloidun 125-kuutioisen Ducatin. Hedemorassa oli Pohjoismaiden mestaruuskisat, missä ajettiin 500-kuutioisilla Nortoneilla. Ne olivat hitaampia kuin minä piikillä. Heillä ei ollut katteita, joten minun huippunopeuteni oli suurempi.

Taistelua Nevan soilla

Eksotiikkaa voittojen saralla edustaa puolestaan vuonna 1956 Leningradissa voitettu 125-kuutioisten motocross-kisa. Tie sinne oli jännä.

– Ennen Ducatia minulla oli MV Augusta, jolla osallistuin ensimmäiseen Neuvostoliitossa järjestettyyn kansainväliseen moottoripyöräkilpailuun. Minulla oli aivan ylivoimainen johto, kun venttiilijousi katkesi. Siinä oli sellaiset hakaneulajouset. Ongelma oli yleinen, joten minulla oli varajousi ja jousipihdit taskussa. Vaihdoin uuden jousen äkkiä, jonka jälkeen minulle näytettiin punaista lippua. Kilpailun johtaja sanoi vain, että meidän maassamme kilpailija ei saa itse tehdä mitään korjauksia. Olisi pitänyt ajaa varikolle. He kyllä pahoittelivat kovasti ja sanoivat, että heillä on viikon kuluttua motocross-kisa. Siksi on sääli, etten aja motocrossia. Totesin siihen, että kyllä ajan.

Venäläiset antoivat Aaltoselle 125-kuutioisen vakiopyörän.

– Kisassa oli mukana virolaisia, joten tein heidän kanssaan diilin eli sain heiltä viritetyn moottorin lainaan. Sen avulla voitin sen kisan. Yksi kierros oli 10 kilometriä, 125-kuutioiset starttasivat viimeisenä. Kisa ajettiin Nevan suolla, ja ura oli syvä eli ohi ei oikein päässyt. Edellä ajaneet eivät antaneet tilaa, joten potkaisin niitä aina takapyörään. Olin tottunut puolustautumaan talvella speedway-ajoissa. Kun olin ohittanut kaikki satapiikkiset, olin 250-kuutioisten ryhmässä. Sama juttu. Piti potkaista hitaammat pois tieltä. Kisasta sain muistoksi diplomin: Neuvostoliiton urheilun sankari. Se oli ainoa matkani Neuvostoliittoon.

Svenska Aeroplan Aktiebolaget

Varsinaisen ajokortin Aaltonen sai tammikuussa 1956 täytettyään 18 vuotta. Tie vei heti Teekkari-ralliin. Auto oli Saab 93. Ysikuutosen ratissa kertyi myös voittoja, mikä johti ensimmäiseen Suomen mestaruuteen vuonna 1961. Vaikka…

– Saabissa oli varsin pieni moottori.

Sulava ajaminen ja mahdollisimman nopea eteneminen olivat siksi tärkeitä. Aaltonen jalosti siksi vasemmalla jalalla jarruttamisen tekniikkaa. Saabilla kisaamiseen tuli vain yllättäen loppu.

– Saabin tehdas avusti minua. Sitten Scan-Autosta Helge Helme Lampisen Simon toimeksiannosta soitti Trollhättaniin ja pyysi, etteivät he antaisi minulle autoa, koska ajoin muualla muilla merkeillä. Siihen loppuivat kilpailuni Suomessa Saabilla. Scan-Autohan oli täysin suomenruotsalainen. Jos et ollut suomenruotsalainen, sinun oli vaikea tulla heidän kanssaan toimeen. Minulla on periaate, etten puhu Suomessa ruotsia – paitsi saaristossa, koska se on heidän kielensä. Minulla on kyllä täysin sujuva ruotsi.

Kohti ammattilaisuutta

Ajaminen ja vauhti kiehtoivat toki Aaltosta, mutta leivän tekeminen autourheilulla oli jo yli 60 vuotta sitten haastavaa.

– Minun ei ollut koskaan tarkoitus ryhtyä ammattilaiseksi rallissa – tai missään muussakaan lajissa.

Mutta sitten tuli vuoden 1961 Ruotsin keskiyön ralli eli Svenska Rallyt till Midnattssolen.