Messujen paluu: IAA München 2025 pähkinänkuoressa 12.10.2025 Autonäyttely Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen, Petri Munukka Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Jos väittää automessujen olevan vain kuoleva laji, ei selvästikään vieraillut Münchenin IAA-näyttelyssä. Saksalaisten show'n uusi muoto tuntuu löytäneen itsensä, ja samalla sen ovat löytäneet jälleen myös lukuisat autonvalmistajat. Pitäisi palata ajassa noin kymmenen vuoden taakse, jotta syksyn suureen kansainväliseen autonäyttelyyn liittyisi yhtä paljon kiirettä. Messujen lehdistöpäivän iltana tapahtui ainakin kuudessa eri paikassa samaan aikaan ympäri Münchenin lähiseutua. Automerkkejäkin oli jälleen paikalla roppakaupalla kansallisuuteen katsomatta, vaikka saksalaiset toki ottivat ilon irti kotikenttäedustaan. Kiinalaismerkkejä oli niin ikään yllin kyllin, sillä messuilla käyminen on eräänlainen virstanpylväs uusille merkeille (Forthing) ja keino näyttäytyä perinnemerkkeihin verrattavina vakiintuneemmille merkeille, kuten BYD. Lehdistö- ja ammattilaispäivä järjestettiin odotettuun tapaan Münchenin Messestadt-messukeskusalueella. Toisesta messupäivästä alkaen tapahtumien painopisteenä oli IAA Open Spaces, kaupungin keskustaan Ludwig-Maximilians Universitätin lähelle tuotu katufestivaalihenkinen näyttelyalue. Autojen lisäksi esillä oli monenlaisia liikkuvuuteen liittyviä ratkaisuja latausasemista laakereihin, koptereista tekoälyihin ja jopa kokonaisia maita esittelemässä autoteollisuuttaan. Oheistapahtumineen viikon mittaisessa autonäyttelyhurmoksessa esiteltiin yli 350 uutuutta tai keksintöä, minkä lisäksi tapahtumassa oli koeajomahdollisuuksia. Yhteensä kävijöitä oli yli puoli miljoonaa, joten automessuissa on vielä voimaa. Päämuotoilija Adrian van Hooydonk paljasti BMW:n uuden aikakauden maailmalle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy BMW iX3 – Kotikylän uusi aikakausi Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 9 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.