Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa

Lahti, elokuun alku. Suomen Moottoripyörämuseon viereisellä rannalla asettuu riviin ryhmä edustavia italialaisia. Moni niistä on palvellut aikoinaan ison suomalaisen yrityksen johtajan henkilökohtaisena edustusautona.

Fiat 130. Pienehkö numero, iso auto. Fiatin hallituksen johtoon vuonna 1966 noussut Giovanni "Gianni" Agnelli halusi merkille uuden ja ison limusiinin. Hänen sanansa oli laki, koska Giannin isoisä oli perustanut Fiatin. Gianni myös kantoi samaa nimeä isoisänsä kanssa.

Takaa vetäen veekuutosen voimalla

Fiat 130 esiteltiin Geneven autonäyttelyssä maaliskuussa 1969. Sen edeltäjä oli 2300, isommasta numerosarjastaan huolimatta selvästi numeroa pienempi auto. Uudella tulokkaalla oli mittaa komeat 4,75 metriä. Kasvua 2300:een verrattuna oli yli 20 senttiä. Isoihin Mersuihin (W108/109) oli sentään vielä parinkymmenen sentin hajurako.

Edeltäjäänsä verrattuna 130 paini kuitenkin eri liigassa, Agnelli halusi kilpailla samalla tasolla saksalaisten edustusautojen kanssa, tarjota vaihtoehdon. Tämä näkyy autossa. Auton muotoilu oli selvästi erilainen, 2300 oli selkeä 60-luvun lapsi, 130:ssa oli jo 70-luvun viboja.

Myös tekniikka oli täysin eri maata. Fiat ei Agnellin johdolla säästellyt auton kehityskuluissa, joten 130:ssa oli paljon siihen aikaan vielä harvinaisia ratkaisuja, mm. erillisjousitus ja jäähdytetyt levyjarrut joka nurkassa.

Ensimmäiset pari vuotta mentiin 2866-kuutioisella V6-moottorilla, mutta vuonna 7-luvulle tultaessa se päivittyi 3,2-litraiseksi. Samalla myös ohjaamo muuttui entistä ylellisemmäksi saaden samat jalopuulistat kuin mitä oli Coupéssa.

Ei kaupallinen menestys

Agnellin pettymykseksi Fiat 130 ei pystynyt haastamaan saksalaisia näiden hallitsemassa edustusautojen luokassa. Nykyvalossa tämä ei ole kovin suuri yllätys. Tähän eivät ole pystyneet myöskään muut italialaiset tai edes ranskalaiset brändit.

Myynnin laahatessa Fiat lopetti porrasperäisen 130:n valmistuksen vuonna 1976. Coupén tuotanto jatkui vielä vuoden päivät. Myös farmaria harkittiin, tai ainakin sellaisen protoja tehtiin muutama kappale – yksi Agnellille itselleen.

Kaikki tämänvuotisessa ajotapatumassa olevat autot ovat sedaneita; ja myöhäisempää sarjaa eli vuoden 1971 jälkeen valmistettuja B-tyypin autoja. Tiettävästi Suomessa on säilynyt vain yksi 130 A. Kerholla on oma ”raamattunsa”, jossa on kaikkien autojen rekisteritiedot, ja tietoja päivitetään sitä mukaa, kun ostajat vaihtuvat.

Jos Fiat 130 ja kerhotoiminta kiinnostaa, tästä linkistä pääset kerhon kotisivuille. Kerho on perustettu marraskuussa 1981, kun se eriytyi omaksi kerhokseen Gruppo Fiat Finlandiasta (linkki), ollen sitä ennen tämän FIatin yleiskerhon alajärjestö.

Ostovoimaa kerhosta

Yksi uuden kerhon motiiveista oli raha. Sen jäsenet halusivat ennen kaikkea säästää sitä eli vähentää harrastuskuluja. Pentti Heinonen oli aktiivinen 130-harrastaja, ja hän halusi kokeilla, josko ryhmänä saataisiin hankittua halvemmalla osia autoihin.

Suomen maahantuojan Auto Novon kautta hankitut 130:n osat olivat kalliita, hinnat olivat kolminkertaisia pienempiin Fiateihin verrattuna. Lähes kaikki Suomessa olleet Satakolmikymppiset olivat kuitenkin yritysautoja, johtajien menopelejä, joille oli omat kuljettajat. Niinpä autot laitettiin aina kuntoon, vaikka osat maksoivatkin.

Heinonen oli kielten opettaja ja kävi opiskelijoidensa kanssa usein Italiassa. Hän lähti metsästämään kontakteja Italiasta käyden myös purkaamoissa, varaosa-autoja kun ei ollut. Nykyisessä netin maailmassa tällaista toimintaa on vaikea kuvitella. Matkoilta tarttui Italiasta mukaan Suomeen mm. ikkunaveivejä ja starttimoottoreita.