Vaikka meri on tyyni, tämä laiva huojuu ja hytkyy koko yön 18.4.2026 Laivat Teksti Marko Jokela Kuva Marko Jokela Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kun 1990-luvun hittimusiikki täyttää Viking Linen Cinderellan, eivät risteilyvieraat malta jättää laivaa ja ysäririentoja edes Tukholman vuoksi. Erikoisristeilyt nostavat suosiotaan. Dj Dan Conga nostattaa tunnelmaa perjantaina iltapäivästä Katajanokan lähtöterminaalissa. Kaiuttimet saattavat ilmoille Mascaran tutun kappaleen vuodelta 1997. ”Erittäin hyvä ellei täydellinen.” Kristoffer Harrison (vas), Mikko Leino ja Samu Sipponen ottavat laivahenkilökunnan puolesta juhlakansan vastaan. Jone Kivikkoinen Espoosta on panostanut monenkirjavaan risteilyasuun. Retroristeily on miehen ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen. – Meno näyttää yltyvän jo ennen laivan lähtöä. Odotan innolla livekeikkoja ja bändejä kuten Mascaraa ja Aikakonetta ja muita. Yksin risteilylle suunnannut mies kertoo, että jo nyt on tullut vastaan monia kasvotuttuja musiikkiympyröistä. – Tulee varmasti timanttinen reissu. Yhytän miehen myöhemmin laivalta, eikä hän ollut ennustuksineen ihan väärässä. – Movetron oli just hississä, ihan mahtavaa. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.