Vapaaehtoinen meripelastus on upea harrastus, joka tarjoaa veekaseja ja vastuuta vesillä

Suomen Meripelastusseuran vapaaehtoiset päivystävät vapaa-ajallaan kaikkialla Suomen merialueilla ja sisävesillä. Kävimme tutustumassa Turun Meripelastusyhdistyksen toimintaan.

Syvällä sisämaassa asuvan autotoimittajan näkövinkkelistä Turku tuntuu kaukaiselta kohteelta, mutta vielä kaukaisempi on meri elementtinä. Veneissä olen viettänyt elämäni aikana paljonkin aikaa, mutta hyvin harvoin soutuvenettä suuremmassa – ja merellä ainoastaan risteilyalusten kyydissä. Nyt satamalaiturissa odottaa pelastusvene Rescue ABSO, 16,8-metrinen ja 26-tonninen alus.

Olo ei siis ole kovin kotoisa, kun alan vetämään ABSOn takakannella pelastautumispukua ylleni. Juttukeikka Turun saaristoon nimittäin alkaa tutustumalla mereen lähemmin – eli hyppäämällä sinne itse.

Vaikka aamupäivä on melko lämmin, tarkoituksena ei ole tehdä vain viileää pulahdusta huvittelumielessä. Sen sijaan pääsen välittömästi hyötykäyttöön. Turun Meripelastusyhdistyksen jäsenistä useat kymmenet kiertävät aktiivisesti mukana päivystysvuoroissa. Kaikkien aktiivien kanssa noudatetaan tiukkaa koulutussysteemiä, ja nyt on hyvä tilaisuus kouluttaa tuoreimpia tulokkaita vedestä pelastamisen saloihin – käyttämällä toimittajaa elävänä mallinukkena.

Elämäni ensimmäinen kastautuminen mereen tapahtuu siis vaatteet ja kuivapuku päällä. Tiputtaudun veteen noin metrin korkeudelta. En ole lapsuusajan jälkeen testannut minkäänlaisia kellukkeita, ja kehon kontrollointi tuntuukin aluksi vaikealta. Vedessä pitäisi päästä pystyasentoon, mutta noste työntää lähes väkisin selälleen. Jos tilanteesta haluaa etsiä jotain positiivista, niin saapahan miehistö kerrankin harjoitella oikeasti veden varassa avuttomalla henkilöllä!

Käymme kerralla läpi pari erilaista skenaariota, joissa Aino Ovaskainen ja Eero Rostiala vuoron perään pelastavat veden varaan joutuneen toimittajan. Mukana on ensiapukoulutuksen käyneelle tuttuja elementtejä, kuten rauhoittelua sekä tilanteen ja tulevan toiminnan selittämistä, mutta myös esimerkiksi erilaisia vedessä liikkumisen muotoja.

Oma saari kullan kallis

Merellä liikkuminen on kaltaiselleni maakravulle täysin uusi kosketus suomalaiseen luontoon. Ennakkotietoni Airiston merialueesta sisältävät lähinnä sen, että vettä on runsaasti.

Myös saaria tuntuu olevan loputtomasti, osa niistä jo merimetsojen karuiksi ja kasvittomaksi tuhoamia. Paikoitellen lähes 90 metriin yltävät syvyyskäyrät vaikuttavat uskomattomilta: pinnan alla on aivan oma maailmansa.

Rantaudumme noin puolen tunnin ajelun jälkeen Turun meripelastusyhdistyksen tukikohtaan, joka sijaitsee Pitkäkarin saaressa Airistolla. Siihen, että tukikohta ei sijaitse aivan mantereella, on hyvät perusteet. Turun saaristo on laaja alue ja aluksen päällikkö Mikko Gustafsson kertoo, että aluksissa on aina oltava polttoainetta vähintään edestakaiseen matkaan aivan ulkosaaristossa sijaitsevaan Utöön saakka, jonne kertyy tukikohdasta linnuntietäkin 75 kilometriä. Käytännössä matka on tietysti huomattavasti pidempi.

Pieni saari on vuokrattu yhdistyksen käyttöön. Kun ABSO-alus on kiinnitetty laituriin, mökissä alkavat tavalliset päiväaskareet. Osa porukasta ryhtyy valmistamaan ruokaa, sillä koskaan ei tiedä milloin hälytys tulee ja kuinka pitkä se on – tyhjin vatsoin on ikävä suorittaa esimerkiksi puoli vuorokautta kestävää pelastuskeikkaa.

Tälläkään kerralla ei kulu kovinkaan kauan aikaa, kun mökin terassille kantautuu mereltä kova pamahdus – ja vielä varsin läheltä. Ulkona olijat juoksevat rantaan tarkastamaan tilanteen. Selviää, että joku törmäsi veneellä pinnan alla olevaan mutta karttoihin merkittyyn kariin, ja ilmeisesti veneen moottori vaurioitui samalla.

Ryhmämme jäsenten huutelut ja auttamistarjoukset eivät vaikuta veneilijää kiinnostavan. Melat huitovat paattia kiireen vilkkaa aivan päinvastaiseen suuntaan, kunnes moottori käynnistyy jälleen ja vene suuntaa täyttä häkää läheistä satamaa kohti.

Todistimme hyvin tyypillistä veneilyonnettomuutta. Suurin osa ei nimittäin ole vakavia vaan tämäntapaisia lieviä kolareita, konerikkoja tai ihan vain polttoaineen loppumisia – usein kokemattomuudesta johtuvia pieniä mokia.

Toisinkin on. Veneiden yhteentörmäykset saattavat olla niin rajuja, että matkustajat lentävät ulos veneestä, eivätkä tallaiset näyt sovi edes useimpien aikuisten silmille. Miehistön jäsenten onkin oltava valmiita näkemään yhtä rumaa jälkeä kuin esimerkiksi ensihoitajat joutuvat työssään kohtaamaan.

Hetkessä hälytykselle

Ruokapatojen ääreen ei äskeisen haaverin jälkeenkään aivan ehditä, sillä miehistölle tulee ensivastekeikka. Keistiössä on sattunut pieni tapaturma, joka on kätevintä käydä tarkastamassa meriteitse.

Alukseen siirrytään ripeästi mutta rauhallisesti. Muutamassa minuutissa ABSO on jo liikkeellä. Aluksi etenemme hieman verkkaisesti lämmityskäytön merkeissä, mutta heti kun lämpömittarit osoittavat tarpeeksi korkeita lukemia, kahvat vedetään kaakkoon ja 26-tonninen alus alkaa työntää kuutioittain vettä sekunnissa läpi Rolls Roycen vesisuihkulaitteista.

Hanki rajaton lukuoikeus

Haluatko jatkaa lukemista?

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin.

Liity jäseneksi Kirjaudu sisään

Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta

Moottori

Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 9 kertaa vuodessa.

Tiepalvelu

Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.