Koeajo: Bentley Flying Spur V8 – Vauhdikkuuden valepuvussa

Jotkut autot näyttävät siltä mitä ne ovat. Bentley Flying Spur kuuluu eri klubiin.

Toisinaan sitä kokee isoja asioita lyhyessä ajassa. Koeajoauto on lainassa vain yhden yön, joten kuvaussessiokin on tiivis – vain vajaa tunti, ja kaikki tämän jutun valokuvat on otettu.

Session päätteeksi fotomaestromme Jari Saarentaus kysyy, onko minulla kovakin kiire.

– Itse asiassa on, pitäisi ehtiä sinne ja tänne ja koeajaakin koko ilta.

– Saisinko silti ottaa pienet tyypit, niin voisin sanoa että olen kokeillut tätä?

– Totta kai, eihän se aikataulu nyt varttituntiin kaadu!

Jari laskeutuu vaaleanruskealle nahkaistuimelle, minä apukuskin puolelle.

– Tämä ei sitten ole yhtään sellainen kuin etukäteen luulet, huikkaan, kun tupla-ahdettu kahdeksikko käynnistyy vaimean, voimaa uhkuvan jylinän saattelemana.

– Ai miten niin?

– En sano muuta, fiilistele itse...

Saksalaisperäistä säihkettä

Palataan ajassa pari tuntia taaksepäin. Maahantuojan näyttelytilassa odottava Flying Spur näyttää vielä selvemmin urheiluautolta kuin kuvissa, niin neliovinen korimalliltaan kuin onkin.

Vauhdikasta vaikutelmaa luovat tietä alhaalta höyläävä keula, miehekkään pitkä konepeitto, suhteessa erittäin matalat sivuikkunat sekä luiska perä erillisten lokasuojien muotoilua imitoivine pokkauksineen. Viimeistään pyöreistä etuvaloista koostuva katse erottaa Bentleyn kaikista muista markkinoilla olevista edustussedaneista.

Tähän uniikkiin nykyilmeeseen olen ollut henkilökohtaisesti erittäin mieltynyt. Sillä on tehty entistä selvempää pesäeroa menneisiin Rolls-Royce -yhteistyövuosiin, jolloin Bentleyt olivat pahimmillaan vain erilaisella keulamerkillä höystettyjä kopioita emomerkin malleista.

Perinteisten brittiluksusmerkkien yhteinen taival päättyi 1990-luvulla. Siinä missä Rolls-Royce siirtyi BMW:n leiriin, Bentley jatkoi legendaansa Volkswagen-konsernin suojissa. Ja sieltä, muun muassa Porsche-yhteistyöstä, ovat peräisin niin auton perusrakenne kuin suuri määrä muutakin tekniikkaa.

Uuden sukupolven Flying Spur esiteltiin kesällä 2019, Bentayga-katumaasturin ja kaksiovisen Continental GT -coupén vanavedessä. Aluksi keulan uumenissa lepäsi 467 kilowatin (635 hv) tehoinen kuusilitrainen W12, mutta syksyllä 2020 sen rinnalle lanseerattiin nyt koeajamamme 404 kW:n (550 hv) veekasi.

Hiljattain esiteltiin myös ladattava hybridiversio, jossa vajaan kolmen litran veekuutonen yltää sähkömoottoriavun kanssa miltei samaan teholukemaan V8:n kanssa. 400 kilowatin (544 hv) lataushybridi luo osaltaan latua sille, että myös Bentleyn on puhuttu valmistavan ainoastaan sähkökäyttöisiä autoja ensi vuosikymmeneen mennessä.

Loistokkuutta ja lainaosia

Matalammilla kierroksilla kehräävän W12:n rinnalla sata kilogrammaa kevyempi kasikoneinen edustaa räväkämpää lähestymistapaa luksusautoiluun, mistä kielii myös se, että lanseerausvaiheessa Flying Spur nähtiin usein kirkkaanpunaisessa maalissa yhdistettynä kromin korvanneisiin mustiin yksityiskohtiin sekä vanteisiin.

Tämä autoyksilö on kuitenkin speksattu mahdollisimman formaalisti. Hillitty vaaleahkonsininen ulkoväri, runsas kromin käyttö sekä klassiset nahkasisustuksen sävyt tekevät Flying Spur V8:sta selvästi aikuismaisemman oloisen.

Ohjaamossa kaikki on ensivaikutelmalta kuten monta sataa tuhatta euroa maksavassa autossa pitääkin. Istuin sähkösäätöineen, ilmastointeineen, lämmityksen balanssin säätöineen sekä hierontoineen on suurikokoinen ja huippumukava, niin nahkaverhoilu kuin kojelaudan puupaneelitkin laadultaan moitteettomia, ja harkituilla pienillä detaljeilla on pyritty saamaan pesäeroa edullisempiin limoluokan autoihin. Saahan useimpia niistä Flying Spurin hinnalla kaksin kappalein, ja pääomaa jää vielä muihinkin sijoituksiin.

Yksi erottuvista yksityiskohdista on nykyautoon ”pakollinen” kosketusnäyttö, joka kääntyy haluttaessa piiloon paljastaen joko pelkän puupaneelin tai sitten kolmen analogisen lisämittarin yhdistelmän. Tuuletussuuttimien sulkemiseen käytettävät vipuset puolestaan ovat suora laina Bentleyn menneisyydestä.

Toisaalta saksalaiskonserni muistuttaa olemassaolostaan yllättävissäkin kohdissa: esimerkiksi ohjauspyörä on muodoiltaan suoraan Audista. Olisi luullut, että kun ultrakallis auto suunnitellaan ainakin visuaalisesti poikkeamaan muista yhtymän tuotteista, rahaa olisi riittänyt erilaiseen rattiinkin. Muun sisustuksen mukainen väritys ei tyylirikettä täysin pelasta, mutta olkaamme kilttejä: ehkä Bentleyn ostaja ei ole moisia audeja henkilökohtaisesti ajanut…

Myös ohjauspyörän säätimien ja viiksien muovisuus pistää silmiin sekä sormiin. Positiivista kaikessa on kuitenkin se, ettei kuljettajan ympäristö ole liian moderni, vaan monia toimintoja ohjataan omista nappuloistaan – jotka onneksi edustavat pitkälti Bentleyn omaa designia.

Kohti kahtasataa mailia

Juuri ennen tätä elämystä olin viettänyt viikon Mercedes-Benzin uusimman S-sarjalaisen koeajon parissa (Moottori 7/2021). Maailman parhaaksi autoksikin luonnehdittuna stuttgartilainen tarjoaa Bentleyn ominaisuuksiin oivan vertailukohdan.

Tai oikeastaan verrokki ei voisi kauempana olla: Flying Spurin urheilullisuus nimittäin lyö ällikällä. Jo ensikääntelyt siirtävät mielleyhtymät Mercedeksestä lähinnä Porsche Panameran suuntaan – mikä ei sinänsä ole ihme, samasta lähtökohdistahan Bentley on kotoisinkin.

Ensimmäinen huomion kohde on ohjaus, joka on etenkin auton lajityyppi tiedostaen tunnokas, palauttaa voimakkaasti keskiasentoon ja jopa vetelee urissa toisella tavalla kuin autoissa nykypäivänä. Tehostuskin on huomattavan mietoa lippulaivojen perinteisiin ultrakevyisiin toteutuksiin verrattuna.

Vaikka korilla on pituutta yli 5,3 ja akseliväliä kertyy reippaasti yli kolme metriä, kaupunkiajossa Flying Spur kääntyy verrattain ketterästi, kiitos lisävarusteisen nelipyöräohjauksen. Erittäin suuret katveet etuviistoon pitävät silti taajamanopeudet alhaisina. Vaikka 8-nopeuksinen kaksoiskytkinvaihteisto (todellakin, ei perinteistä automaattia!) vaihtaa saumattomasti, ryömiminen aiheuttaa epätarkkuutta, ja peruutusvaihteen kytkeytymistäkin pitää malttaa odottaa hieman.

Kiihdytys moottoritielle paljastaa, ettei 4,1 sekunnin luvattu aika seisovalla satasella ole tuulesta temmattu luku. Bentley työntyy liikkeeseen kuminauhamaisen väkevästi, ja veekasi säestää tapahtumaa etäisellä mutta kireällä laulannalla. Sitten onkin kesäinen moottoritien nopeusrajoitus vastassa. Kokemuksen perusteella on helppo uskoa V8-version miltei 320 km/h -huippunopeuteen – rajoitinhan ei siipiä ole katkomassa.

Flying Spur on lähtökohtaisesti takavetopainotteinen, ja nelivedon osuus vahvistuu kitkan vähentyessä. Kuivalla asvaltilla pidosta ei todellakaan ole puutetta, vaan voima välittyy tiehen 315/30 ZR22 -kokoisten Pirelli P Zerojen kautta täysipainoisesti.

Ääntä lukuun ottamatta kulkupuoli muistuttaa kaiken kaikkiaan kalliimman pään sähköautoja. Jatkuvasti uusia autoja koeajavan autotoimittajan mielestä tuntuukin jo miltei erikoiselta, että 2,3 tonnia painava edustusauto on saatu kulkemaan tällä tavoin pelkän dinosaurustekniikan voimin.

Kilpa-autokokemuksella

Osittain edellä mainitun massiivisen rengastuksen – mutta ehdottomasti myös alustan muun toteutuksen – johdosta ajomukavuudenkin erilaiset piirteet hätkähdyttävät. On vaikea uskoa todeksi sitä, että tien karheuden aistii aina ohjauspyörän kehällä asti, ja rengasmeluakin kuuluu reippaasti enemmän kuin olisi etukäteen olettanut.

Yli satavuotiaan merkin historiaa tämä sporttisuus tietysti kunnioittaa. Voittihan Bentley Le Mans’n 24 tunnin kilpailun viisi kertaa jo 1924–1930, ja viime vuosina brittibrändin moottoriurheiluperinnettä on edelleen jatkettu. Silti kontrasti Flying Spurin hienostuneeseen ulkoasuun on hämmentävä.

Mutta vaikka auto ei tahdo liidellä pilven reunalla vaan kanttareiden välissä, pintakovuuden alta löytyy huippumukavuuttakin. Heti kun ajetaan selvempien töyssyjen ylitse – olivat ne sitten kaupungin hidasteita tai maalaistien patteja – lisävarusteinen, aktiivisilla kallistuksenvakaimilla toteutettu ilmajousitus suodattaa epätasaisuudet tyystin pois. Nyt ollaan vihdoin siellä S-Mercedeksen tontilla.

Alustan kunniaksi on sanottava sekin, että suuren korin liikkeet ovat todella hallittuja. Ylimääräisiä heilahteluja ei ainakaan säädyllisillä nopeuksilla esiinny, vaikka keula osoittaisi miten pienille teille tahansa. Epäilemättä saarivaltakunnan B-roadit eli ne kapoiset mutkatiet maistuvat hyviltä, jos miltei kaksi metriä leveän auton osaa niille rennosti asemoida.

Ja onhan Bentley pienine mukavuuspuutteineenkin tankkimaisen tukeva matkavaunu, etenkin täysin sileällä päällysteellä, jollaista tosin meikäläisellä tiestöllä tulee eteen varsin harvoin.
Moottoritiellä kulku on niin vakaata ja eleetöntä, että on aikaa tarkkailla automerkkien välisen hierarkian heilahteluja. Kerrankin Porsche-kuskit jäävät moottoritiellä ohittaessaan hetkeksi takaviistoon ihmettelemään brittiperäisen limusiinin olemusta.

Näennäisurheilullisuuttakin

Koeajoiltaa seuraavana aamuna värvään toimituksen nuorempaa intoa edustavan Eetun kuljettajaksi, ja itse vietän aikaa takaistuimella olkihattuun ja pikkutakkiin somistautuneena. Pitäähän sitä samaistua Bentleyn omistajan maailmaan.

Täällä on kaikki niin hyvin, ettei autoon satsattu mittava summa varmastikaan kaduttaisi. Erittäin mukava takaistuin tarjoaa kaikki samat säädöt ja höysteet kuin edessäkin, ja myös oikeanpuoleisen etuistuimen säätäminen eteenpäin luonnollisesti onnistuu – nyt jalat voi oikaista lokoisaan bisnestenmiettimisasentoon.

Flying Spurin mittasuhteet saavat miettimään pääntilojen riittävyyttä, mutta koska auto on joka suuntaan suuri, myös ylöspäin riittää väljyyttä. 190-senttinen istuu päähineineen vapautuneesti, suuren panoraamakaton kehikosta huolimatta. Matalat sivuikkunat tarjoavat lähinnä mielikuvallista ahtautta: tunnelma on menevä ja jotenkin etuistuinmainen, eikä varmasti sattumalta.

Nappaan käteen irrotettavan tabletin, jonka avulla voi muutella kaikkea mahdollista takatilan hyvinvointiin liittyvää, oli kyse sitten äänentoistosta, valoista, verhoista tai ilmastoinnista. Eivätkä säätömahdollisuudet lopu auton peräosaan, sillä esimerkiksi sähköllä liikuteltavan Bentley-keulamerkin saa halutessaan piiloon tätäkin kautta! Johtaja voi myös naputella navigaattorin kohteen valmiiksi, ja ajonopeuttakin voi luotijunamaiseen tapaan valvoa ”pädin” ruudulta.

Rengasmelua kuuluu takanakin ja pieni värinä välittyy, mutta muuten takamatkustaja ei aisti auton negatiivis-urheilullisia piirteitä kuljettajan lailla. Matkustusmukavuus on siis sittenkin sitä tasoa kuin tässä yhteiskuntaluokassa pitää. Keskikyynärnojan takaa löytyvästä jääkaapista voikin sitten ammentaa elämän nestemäisiä nautintoja.

Näemme kyllä, millä ajat

Aivan kaikkea ei voi vuorokauden mittaisessa koeajossa tietenkään omaksua, vaan moni Bentleyn piirre ja ominaisuus vahvistunee vasta omistajuuden myötä. Auton luonteeseen sen sijaan pystyy tälläkin aikataululla tarraamaan.

Otetaanpa vielä kertaalleen vertaus siihen S-Mercedekseen. Se, että kaikki stuttgartilaisvalmistajan sedanit näyttävät pikaisesti vilkaistuna samoilta – olivat ne sitten takseja tai ässiä – luo tietynlaisen vaatimattomuuden auran, mikä lieneekin yksi S-sarjan suosion peruspilareista. Ekslusiivisuus on siinä lopulta sisäistä sorttia.

Flying Spurin kohdalla kaikki on toisin. Sisuskalut saattavat tuoda mieleen konserniyhteistyön, mutta ulkonäkö on taatusti uniikki – eikä valmistajalla ole riesana edullisempia ja/tai pienempiä malleja säihkettä himmentämässä.

Loppupelissä ei siis voi välttyä ajatukselta, että Bentley valitaan nimenomaan brändi ja ennen kaikkea ulkoinen habitus edellä. Kun tämännäköinen, ja -niminen, auto kaartaa pihaan, miltei kaikki muut nelioviset autot tuntuvat arkipäiväisiltä.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus