Pääkirjoitus: Kun yllätys on sääntö
Liikenne on erikoinen paketti. Autot, moottoripyörät, jalankulkijat ja polkupyörät muodostavat siitä pääosan. Säännöt ja toimintamallit on rakennettu ja omaksuttu näiden pelureiden ehdoilla. Todellisuudessa liikenne on kokonaisuus jatkuvasti muuttuvia tilanteita ja osapuolia.
Ajattelepa että ajat autolla kumpuilevaa seututietä ja yht’äkkiä mäen toiselta puolen nousee rullaluistelija sinun ajolinjallasi luistellen. Tai pysähdyt kolaripaikalle ja riennät ajoradan toisella puolella olevan kolariauton luo. Sinä ja toinen kuljettaja seisotte kolariauton ja pientareen välissä sillä hetkellä kun vastaantuleva auto törmää päin kolariautoa. Auto sinkoutuu päin sinua ja toista kuljettajaa. Tai ajat illan hämäryydessä valtatietä, vilkaiset hetkeksi sivulle ja auto hetkahtaa. Mikähän siinä oli? Joku supi varmaan… Jatkat matkaa ymmärtämättä, että olet juuri ajanut ajoradalla tummissa vaatteissa maanneen humalaisen yli.
Yksikään näistä esimerkeistä ei ole kuvitteellinen. Ne kaikki löytyvät viime kesän kuolemaan johtaneista kolareista.
Sieltä löytyy valitettavasti myös merkinnät siitä, mitä tapahtui, kun vanhemmat eivät välittäneet alaikäisen lapsensa ajoneuvon kunnosta tai puuttuneet lapsensa liikenneasenteisiin. Samoin esiin nousee luopumisen vaikeus. Ajokista ja ajo-oikeudesta pidetään kiinni viimeiseen asti, vaikka jo pitkään on ollut selvää, että ajokyky ei enää ole tallella.
Esiin nousee vielä myös se, että lääkäreiden kynnys puuttua potilaansa ajo-oikeuteen on luvattoman korkea. Ilmeistä on, että lääkärit eivät usein edes pohdi potilaansa edellytyksiä toimia liikenteessä, saati että he edes kysyisivät, onko potilaalla ajo-oikeus.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Liikenne on kokonaisuus, jossa oikeudet korostuvat liian usein velvollisuuksien kustannuksella. Omien oikeuksien menettämistä on aina helppo vastustaa, mutta paljon vaikeampaa on nähdä oman toiminnan muille aiheuttamat vaarat. Liikenneturvallisuuden parantamisessa helpot keinot on kuitenkin käytetty ja hyvää kehitystä voidaan jatkaa vain niin, että jaksamme entistä enemmän ajatella oman toimintamme vaikutuksia muita kohtaan.
2.7.2015 Eila Parviainen
