1990-luvun alussa ranskalaiset muistivat, että 3,4 metriä pitkä auto voi olla tilaihme

5.7.2026
Kuva Vesa Eskola

Alkuperäinen Renault Twingo on yksi niistä pikkuautoista, jonka ympärille on muodostunut oma fanikulttuurinsa. Eikä ihme. Moni nykyauto voisi ottaa siitä yhä oppia.

Kun lähdimme ajamaan tämän viikon maanantaina Pariisista kohti Helsinkiä uudella sähköisellä Twingolla, teimme ensimmäisen pysähdyksen vanhalla Flinsin tehtaalla, jossa pitää nykyisin kotiaan Renault Originals eli ranskalaisten oma klassikkokoelma. Meitä varten oli järjestetty sinne sukutapaaminen. Uusi Twingo tapasi esi-isänsä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sympatiaa arjen kurjuuden keskelle

On se pieni. Ja hellyyttävä. Kun Twingo tuli tuotantoon vuonna 1993, se syntyi kriisin alla elävään Eurooppaan. Euroopan valuuttamarkkinat olivat sekaisin, ja sen seurauksena monen omaisuudesta oli kadonnut iso siivu. Markan devalvointi vuonna 1991 johti Suomessakin monen yrityksen konkurssiin sekä ihmisten velkaloukkuihin. Lama oli alkanut jo vuoden 1990 lopulla.

Pikkuautoille oli taas tavallista enemmän kysyntää. Monella ei ollut varaa uuteen isoon autoon. Siksi etenkin sisätiloiltaan kokoistaan isompi ja fiksusti suunniteltu auto oli tervetullut. Samaa moni ajattelee varmasti nykyäänkin.

Ilmeikäs veijari

Edessämme seisoo melko varhain tuotantoon tullut yksilö. Sen väri on sinipurppuraan vivahtava, yksi neljästä lanseerausvaiheessa tarjolla olleista väreistä. Muutenkaan varusteissa ei ollut valinnanvaraa, tarjolla oli kaksi varustetasoa: ota tai jätä.

Kun Twingoa muokattiin Renaultin muotoilustudiossa, pajaa johti legendaarinen Patrick Le Quément. Sama tiimi kehitti myöhemmin myös ensimmäisen Scénicin ja Kangoon. Keskiössä oli ihminen ja ihmisen arki. Twingo oli tavallaan pesukoneessa liian kuumalla ohjelmalla pesty Espace.

Hyvin rationaalisesta Twingosta tehtiin silti hyvin ilmeikäs. Sillä on selvästikin kasvot. Ja sympaattiset sellaiset. Ajovalot ovat kuin silmät. Auton korin muoto on myös jännä, konepelti on vinossa kulmassa ja tuulilasi jatkuu sen loputtua samassa kulmassa. Twingo halkoo siis ilmaan varsin tehokkaasti. Perä on puolestaan melko pysty.

Hanki rajaton lukuoikeus

Haluatko jatkaa lukemista?

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin.

Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta

Moottori

Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa.

Tiepalvelu

Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.