Klassikko: BMW M5 E60 – vapaastihengittävä joutsenlaulu lumoaa ainoalla vahvuudellaan

Koeajoimme yhden päivän aikana lähes kaikki BMW M5 -mallit. Persoonallisimman tittelistä ei tarvitse väitellä – BMW M5 E60 lumoaa V10-moottorin sävellyksellä kenet hyvänsä.

Münchenilaisen autohallin sisällä jonottaa lauma eurooppalaisia autotoimittajia. Tuoreimman BMW M5 -sukupolven ensikoeajojen yhteydessä on mahdollista päästä ajamaan myös M5:t vuosimallin 1986 E28:sta aina vuoteen 2010 saakka valmistettuun E60:een asti. Vanhat M5:t ovatkin odotetusti haluttuja.

M5 on raskas nimi kannettavaksi ja se asettaa uudelle autolle kovat (suoritus-, ei ahto-) paineet. Mallinimen alle mahtuu niin paljon erilaisia unelmia ja toiveita eri aikakauden autofriikeiltä. Tuoreimman V8-lataushybridin tehtävä ei ole siis helppo. Ennakkokeskustelujen perusteella etenkin BMW-fanien on vaikea sulattaa sitä, että M-mallinimeä kantavan auton voimalinjavalinta on tehty puhtaasti päästöjä ajatellen. Eihän tuollainen ekohippeily kuulu oikeaan M5:een?

Mutta mikä sitten on oikeanlainen resepti legendalle nimeltä BMW M5? Edes viiden eri sukupolven koeajamisen jälkeen allekirjoittanut ei osaa antaa siihen vastausta. Resepti on muuttunut sukupolvien välillä brutaalistikin. Ja varmasti jokaisessa muutoksessa on muistettu jupista, ettei tämä nyt ole se aito M5, toisin kuin se edellinen sukupolvi.

Ensimmäinen, E28-sukupolven BMW M5 syntyi moottoriurheilutaustan innoittamana. Nykyään kellon mukaan nopeat perheautot ovat sähköistettyjen voimalinjojen myötä enemmän sääntö kuin poikkeus. 1980-luvulla ne eivät kuitenkaan olleet yleisiä. BMW Motorsport innostui istuttamaan BMW M1 -superauton 3,5-litraisen suoran bensiinikuutosen 5-sarjan keulalle ja tietysti muokkaamaan alustan ja jarrun niin pitkälti tehojen mukaiseksi, kuin tuohon aikaan perheauton kohdalla pystyttiin. Syntyi äärimmäisen nopea perheauto.

Ensimmäinen M5 tuntuu juuri sille, kuin reseptistä voi odottaa. Vanhan BMW:n ajo-ominaisuudet yhdistettynä 210-kilowattiseen (286-hevosvoimaiseen) bensiinimoottoriin tuntuu jopa väkivaltaiselta. Bensiini tuoksuu ohjaamoon, suodattamattomat ja karkeat äänet kuuluvat sisälle selvästi, 200 kilometrin tuntinopeutta Autobahnilla ajaessa saa keskittyä ohjaamaan – myös tuulen suhinaa kuuluu BMW-museon omistamassa yksilössä reippaasti. Ajaminen on kuitenkin helppoa – vaihteensiirto käy sujuvasti ja tuntuma kytkimeen on käyttöautomaisen pehmeä. Tästä päivästä katsottuna kyseessä on kaikessa kahdeksankymmentäluvun kaukaisessa karkeudessaan enemmän viikonloppunautiskeluun, kuin päivittäiseen käyttöön tarkoitettu auto.

Sen sijaan E34 yllätti nuoremman polven autotoimittajan suuresti. Kyseistä sukupolvea pidetään usein jopa kaikkein makeimpana M5-sukupolvena, vaikka paperilla se ei välttämättä näytä sille. Koeajoyksilönä toimi 3,8-litraisella suoralla kuutosella varustettu farmari. Moottorissa on samaa hyökkäävää äkkipikaisuutta, kuin edellisessä sukupolvessa, mutta laulua riittää korkeammille kierroksille. Kokonaisuus on mukavuudeltaan aivan omalla tasollaan. Rengasmelu ja ennen kaikkea tuulen suhinat loistavat jo poissaolollaan. Alusta on mukava, mutta nopeasti reagoiva. Ratissa voi siis nauttia vain ison kuutoskoneen monipuolisesta äänimaailmasta. Lopputulema tuntuu autolta, joka voisi toimia samanaikaisesti harrasteena ja käyttöautona.

E39:ää on kutsuttu usein jopa maailman parhaaksi autoksi ja sitä kohtaan odotukset olivat myös korkeimmalla. Suoraan E34:n jälkeen ajettuna 4,9-litrainen V8 tuntui kuitenkin huomattavasti vaisummalta – eikä siinä ole mitään väärää. 1990-luvun lopulle tultaessa maailma oli muuttunut ja äärimmäisen raivokkaalla tekniikalla varustettuja perheautoja oli nähty jo melkoinen liuta. M5:n täyty luoda nahkansa uudelleen. Lopputulosta voi kuvailla silkinpehmeäksi, hienostuneeksi ja yläluokkaiseksi. Nahkalla on verhoiltu jopa kojelaudan alaosaa. Äärimmäisen hieno auto tämäkin, vaikka resepti oli hyvin erilainen kuin aiemmissa malleissa. E39 muistuttaakin vanhemmista M5-versioista eniten uusinta sukupolvea – sen ohjaksissa voisi ajaa Euroopan läpi ainoastaan tankkaustauoin aivan hamaan tappiin saakka.

Jonottavat autotoimittajat

Yksi autoista on kuitenkin kerännyt ajovuorolistalleen selvästi muita enemmän nimiä – ja juuri sillä mekin haluamme päästä ajamaan. Pienen taivuttelun jälkeen saamme sovittua fiksun ajovuoron BMW M5 E60:llä.

Osa saattaa ihmetellä, miksi juuri E60 veti puoleensa niin paljon toimittajia? Auton uusi muotokieli ei saanut aikanaan erityisen paljoa kiitosta, kuten ei muutkaan Chris Banglen aikakauden luomukset. Nykyään auton ulkomuodot näyttävät kuitenkin jopa tyylikkään konservatiivisilta. Ei kuitenkaan niin erityiseltä, että linjat vetäisivät toimittajia jonoksi saakka.