Klassikko: Lancia Delta HF Integrale vm. 1988 – kun perheautosta leivottiin rallitykki

2.8.2025
Kuva Jari Saarentaus

”La Lancia Delta turbo a trazione integrale”. Se syntyi tavallisena perheautona ja päätti taipaleensa moninkertaisena rallin maailmanmestarina. Tänään Lancia Delta Integralen tehtävänä on huokua historiaa ja hauskuutta.

Jyväskylän Suurajot syksyllä 1987. Teini-ikäinen, mutta jo piintynyt rallifani odottaa metsän suojassa malttamattomana ensimmäistä kilpailijaa saapuvaksi.

Korvissa soi vieläkin edellisvuotinen Harjun yleisöerikoiskoe, kun Markku Alén kiihdytti Martini-raidoitetun Lancia Delta S4:n lähtöviivalta kohti kuuluisaa neulansilmää. Yliopistonkadun kerrostalomuurista kaikunut B-ryhmän ralliauton pauhu jätti tärykalvoihin ikuisen värinän.

Sitten, varoittamatta, puiden välistä lipuu näkyviin kulmikas, pieni perheauto. Kyllä, siinäkin on Martinin raidat, ja tiedän, että sitä ajaa rallia johtava Alén, mutta mikään ei silti ole kuin aiemmin. Ennen kaikkea puuttuu ääni. Taivaalla pörräävät helikopteritkin pitävät selvästi kovempaa meteliä.

Tiedossa kyllä oli, että uudet A-ryhmäläiset ovat hitaampia. Mutta näin paljon?

Vaikka B-ryhmän Delta S4:n – kuvassa auton luokitteluversio – muotoilussa oli etäisiä yhtymäkohtia A-ryhmäläiseen, auto oli keskimoottoreineen, muovikoreineen ja putkirunkoineen kokonaan oma konstruktionsa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Korsikan kokemukset

Italialaiselle Lancialle kävi keväällä 1986 sekä todella huono, että myös uskomattoman hyvä tuuri.

Kun turboahdettu ja nelivetoinen Lancia Delta HF 4WD esiteltiin huhtikuisessa Torinon autonäyttelyssä, kukaan ei aavistanut, että sama auto kantaisi rallin MM-sarjan päävastuun jo seuraavan vuoden alusta – ja että malli kehitysversioineen voittaisi seuraavien vuosien aikana lajissa lähes kaiken mahdollisen.

Ehei. Varta vasten ralliin rakennetut B-ryhmän superautot elivät todellista kukoistuskauttaan, entistä hurjempia pikataivalpommeja esiteltiin kilvan, ja mystiset S-ryhmän autot odottivat jo nurkan takana. Ralli ei ollut koskaan aiemmin huokunut samanlaista tempoa – vain taivas tuntui olevan erikoiskokeilla rajana.

Lancian tehdastallin ykkösnyrkki Henri Toivonen oli voittanut edellistalvena uudella nelivetoisella, keskimoottorisella ja tupla-ahdetulla Delta S4:llä auton kaksi ensimmäistä MM-rallia, ja näytti etenevän kohti ansaittua maailmanmestaruutta.

Toukokuun alussa ajettua Korsikan rallia Henkka johti ylivoimaisesti, kunnes tapahtui pahin mahdollinen. Toivonen syöksyi kartanlukijansa Sergio Creston kanssa vasemmalle kääntyneessä kurvissa rotkoon, ja Lancia syttyi räjähdysmäisesti palamaan. Molemmat autossa olleet kuolivat tapahtumapaikalle.

Kun hiiltynyt putkirunko – joka vielä muutamaa tuntia aikaisemmin oli ollut maailman nopein ralliauto – nostettiin takaisin tielle, B-ryhmän lähtölaskenta oli jo käynnissä. Rallin vauhti oli pysähtynyt, ja myös sen teinipojan mielestä lopullisesti.

Hanki rajaton lukuoikeus

Haluatko jatkaa lukemista?

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin.

Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta

Moottori

Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa.

Tiepalvelu

Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.