Koeajo kasarin ytimeen: Opel Corsa GSi hurmaa kutistetutuna ja bodattuna Kadett GSi:n pikkuveljenä

8.3.2026
Kuva Vesa Eskola

Pikkuauton keulalla 1,6-litrainen ja 100-heppainen moottori; kuulostaa tänä päivänä vitsiltä, mutta GSi-Opelit olivat 80-luvun lopulla kovaa valuuttaa.

Ensimmäinen Opel Corsa näki päivänvalon vuonna 1982. Se lähti kilpaan pikkuauton omistajien sielusta takamatkalta, sillä saksalaisista VW oli esitellyt Polon jo vuonna 1975 ja Ford Fiestan 1976.

Tuo ensimmäinen A-koppainen Corsa valmistettiin Espanjan Zaragozassa ja oli tehty ensisijaisesti eteläisimmän Euroopan tarpeisiin. Myynti Saksassa alkoi vasta vuotta myöhemmin, eikä pelkkä edullinen hinta ei riittänyt – autobaanoillaan vapaasti huristeleva kansa janosi sporttiversioita.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

SR, GT, GSi

Ensin kokeiltiin kepillä jäätä eli lanseerattiin SR- ja GT-versio. Kun saksalaiset eivät näille lämmenneet, käyttöön otettiin järeämmät aseet – samat, joita oli hyödynnetty menestyksellä jo isoveli Kadettin sekä legendaarisen Mantan kohdalla. Niinpä Corsan perään liimattiin vuonna 1988 kolmen kirjaimen maaginen yhdistelmä GSi.

Irmscherin virittämä moottori tuotti 100 hevosvoimaa, mikä riitti likoamaan alle 900 kiloa painavan pikkuauton satasen vauhtiin alle 10 sekunnissa.

GSi eli Grand Sport Injection: Opelin vastine GTi:lle.

Ja muistin virkistykseksi, sata heppaa oli noihin aikoihin paljon. Corsan perusmoottori oli kuitenkin vain litrainen ja siinä oli tehoa leppoisat 45 hevosvoimaa. Ja vertailun vuoksi, Kadett GSi:n teholukema 115 hv ei ollut kuitenkaan kauheasti enemmän. Se riitti kuitenkin pesemään autolehtien vertailussa usein muut tuon ajan kovat GTi:t.

Hintatehosuhde

GSi maksoi myyntiin tullessaan Saksassa 21 020 Saksan markkaa. Se oli paljon pikkuautosta mutta ei silti mahdottomasti. Tuolla sijoituksella sai 3-ovisen pikkuauton, jossa oli viisipykäläinen manuaalivaihteisto, sporttialusta, sporttiputket, upeat kolmipuolaiset aluvanteet, GSi-maski, -spoilerit ja -helmat.

Eivätkä ehostukset jääneet luonnollisesti pelkkään tekniikkaan ja ulkokuoreen. Mittareitakin on kuin oikeassa urheiluautossa; rundimittari ei ollut 80-luvulla itsestäänselvyys. Ja sporttisen mittariston eteen asennettiin vielä sporttinen 3-puolainen ratti.

Myös kabiinin verhoiluun oli somistettu ripaus urheilullisuutta mm. perusversiota urheilullisempien istuinten muodossa. Ja hyvältähän Corsa sporttikuoseissa näyttää. Kokonaisuudessa on sopiva sekoitus uhmakkuutta sekä vaatimattomuutta.

Toki puutteitakin varustelistalta löytyy. Koeajoautossa ei ei ole esimerkiksi radiota. Tuskin 1,6-litraisen myllyn tai sinänsä kivalta kuulostavan pakosarjan pörinä kuitenkaan kaikille riitti.

Hanki rajaton lukuoikeus

Haluatko jatkaa lukemista?

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin.

Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta

Moottori

Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa.

Tiepalvelu

Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla.