mainos

19.1.2022

Autolaina ilman vakuuksia tai vakuutena auto

Uutta vaihtoautoa tai käytettyä autoa hankkiessa, kannattaa lainan hakemiseen käyttää hieman aikaa. Kun käytät pienen hetken sen pohtimiseen, minkälaisen autolainan haet, voit pitkässä juoksussa säästää huomattavia summia.

Autolaina on mahdollista hakea useasta eri lähteestä, ja karkeasti autolainat voidaan jaotella kahteen eri luokkaan. Näitä ovat sellaiset autolainat, jotka myönnetään ilman vakuutta, ja vakuudelliset autolainat. Vakuus on rahoitusyhtiölle eli lainan myöntäjälle annettu rahan arvoinen takuu siitä, että laina maksetaan myös takaisin lainaehtojen mukaisesti. Mitä suurempi autolainan vakuus on, sitä pienemmäksi yleensä lainan kokonaishinta muodostuu. Autolainaan vaaditun vakuuden suuruus vaihtelee eri pankeilla, mutta yleensä vakuutena voidaan käyttää hankittavan auton arvoa. Sen lisäksi vakuudellisiin autolainoihin vaaditaan yleensä käsiraha, jonka määrä on 10-20% auton kokonaishinnasta.

Autolaina ilman vakuutta vai vakuudellinen autolaina?

Mutta entä, jos oma talous ei riitä vakuuden tai käsirahan hankkimiseen? Tällöin vaihtoehdoksi jäävät sellaiset autolainat, joita tarjotaan ilman vakuuksia ja käsirahaa. Vakuudettomia autolainoja tarjoavat sekä pankit että rahoituspalveluja tarjoavat yritykset. Vakuudettomat lainat eroavat vakuudellisista autolainoista yleensä lainan kokonaiskulujen, takaisinmaksuajan ja korkojen osalta. Mitä vähemmän autolainaan vaaditaan vakuutta tai käsirahaa, yleensä sitä suurempi on lainan korko. Myös muut autolainan kustannukset voivat olla isommat. Vakuudettomista autolainoista pyydetään lähes poikkeuksetta suurempia lainan avaus-, ja kuukausimaksuja.

Vakuudettoman autolainan korko

Suomessa vakuudellisten autolainojen korot ovat yleensä noin 5-10% sisällä, kun taas vakuudettomat autolainat ovat koron osalta kalliimpia. Vakuudettomien autolainojen keskikorko vaihtelee 10-15 prosentissa, Toisaalta vakuudeton autolaina on helpompi saada, sillä rahoitusyhtiöt eivät vaadi pitkäaikaista asiakkuutta. Kuten myös vakuudellisissa lainoissa, tavalliset lainanhaun ehdot kuitenkin pätevät. Esimerkiksi luottotiedot ja omat tulotiedot tulee luovuttaa rahoitusyhtiölle ennen lainapäätöksen saamista. Rahoituksen tarjoamisen riski näkyy luoton hinnassa. Vakuudettomissa autolainoissa ei yleensä kuitenkaan tehdä asiakaskohtaista arviota, vaan rahaa tarjotaan kaikille hakijoille samoilla ehdoilla ja koroilla.

Autolainaa on siis mahdollista saada myös ilman vakuuksia. Yleensä pankit vaativat tähän kuitenkin sitä, että autolainan hakija on pankin pitkäaikainen asiakas. Sen sijaan muilta rahoitusyhtiöitä vakuudetonta autorahoitusta on mahdollista saada kenen tahansa.

Autolaina auto vakuutena

Onko sinulla uusi auto kiikarissa, mutta autolainojen vertailu aiheuttaa vielä päänvaivaa? Autolainoja on monenlaisia, mutta ne voidaan luokitella yksinkertaisesti sen mukaan, tarvitaanko auton ostamiseen erillistä vakuutta vai ei. Lainoihin liittyvällä, yleensä reaalisella vakuudella tarkoitetaan sellaista omaisuuserää, jolla turvataan lainan takaisinmaksu.

Vakuuksien vaatiminen on lainan tarjoajalle normaali tapa rajoittaa omaa rahallista riskiään. Esimerkiksi tilanteissa, joissa lainan ottaja joutuu maksuvaikeuksiin, eikä voi maksaa lainaeriä, tai lainaa kokonaisuudessaan takaisin, lainan tarjoaja voi realisoida vakuuden myymällä ne edelleen eteenpäin. Myynnistä saadut rahat voidaan siten käyttää lainaerien tai koko lainan kattamiseen. Vakuudet ovat käytössä lähes kaikissa luotoissa, mutta suosituimpia ne ovat suuremmissa lainoissa kuten asuntolainoissa. Myös kulutusluotoissa, kuten autolainoissa, reaalivakuuksia käytetään yleisesti.

Autolainojen maailmassa vakuutena voidaan käyttää käteistä rahaa, osakkeita tai muuta omaisuuserää, mutta ehdottomasti suosituin ja varmin tapa saada vakuudellinen autolaina on käyttää reaalivakuutena hankittua autoa. Koska auto on arvokas hankinta, sen käyttö vakuutena on kätevää. Tällöin vakuudellista lainaa on mahdollista saada myös silloin, jos muuta omaisuutta tai suuria rahavaroja ei ole omaan talouteen siunaantunut. Mitä huonoja ja hyviä asioita tällaiseen lainajärjestelyyn liittyy?

Auto vakuutena: Autolaina vai osamaksurahoitus?

Kun autolainaa vastaan annetaan rahoittajalle auto vakuudeksi, voidaan päästä suhteellisen alhaisella korolla ja pienellä kuukausierällä käsiksi haluttuun menopeliin. Koska pankki tai autokauppa myöntää viime kädessä lainan, lasketaan lainan hakijalle lainan tietty enimmäismäärä ennen sen hankintaa. Vakuuden käyttö parhaimmillaan laskee lainarahan hintaa, mutta lainan maksimimäärä on kuitenkin riippuvainen hakijan tuloista ja taloudellisesta asemasta. Yleensä vakuudellisten lainojen korot ovat useita prosentteja pienempiä kuin vakuudettomien lainojen. Lainan avauskuluihin ja muihin kuluihin järjestelyllä ei tavallisesti ole vaikutusta, vaan nämä riippuvat luoton myöntäjän omista käytännöistä.

Kun autoa käytetään vakuutena, puhutaan autokaupoissa ja pankeissa yleensä osamaksurahoituksesta. Autovakuudellisessa osamaksurahoituksessa auton omistusoikeus siirtyy omistajalle vasta siinä vaiheessa, kun auto on maksettu kokonaan pois. Sen sijaan autolainaa käytettäessä omistusoikeus siirtyy auton ostajalle heti.Jos omistusoikeus siirtyy vasta lainaerien maksamisen jälkeen ostajalle, vaikuttaa tämä erityisesti siihen, koska auton voi myydä tai vaihtaa edelleen uuteen.

Autovakuus ja maksuvaikeudet

Maksuvaikeustilanteissa kannattaa muistaa, että auton arvo tippuu vuosi vuodelta. Tällöin myös sen vakuusarvo vähenee. Jossain tilanteissa vakuuden arvo voi olla pienempi kuin jäljellä olevan lainan määrä.

Kilpailuta vakuudettomat autolainat osoitteessa Autolaina.com

Luetuimmat