Loppuraportti: yli 25 000 onnellista kilometriä Mercedes-Benz S124:llä

Reilun vuoden, päälle 26 000 kilometrin ja lukuisten hyvien hetkien jälkeen oli aika luopua vanhasta nokivasarastamme. Mercedes-Benz S124 tarjosi käyttötestissä halvat kilometrit korkeahkosta kulutuksestaan huolimatta. Artikkeli on julkaistu alun perin painetussa Moottorissa 4/2025.

Jokin aika takaperin otimme käytettyjen käyttötestien juttusarjassa pienen syrjähypyn astetta iäkkäämmän kaluston suuntaan, ja ostimme Mercedes-Benz 250 TD:n vuosimallia 1992. Kyseessä on siis S124-sukupolven vapaasti hengittävä dieselfarmari, joka tunnetaan meillä Suomessakin suorastaan naurettavan luotettavana autona. Miljoonan kilometrin ajosuorite ei ole mallille mikään haaste, mikäli kori saadaan pidettyä korroosiosta vapaana.

Tai näin ainakin sanotaan, mutta mikä oli todellinen lopputulema, kun Moottorin toimitus mersuili reilun vuoden ajan yli puoli miljoonaa rullatulla dieseltähdellä?

Suosiota joka suunnalla

Ennen kuin mennään edellä mainittuun luotettavuuteen, aloitetaan sillä mikä Mercedeksessä oli kaikkein olennaisinta: sen saama suosio niin Moottorin toimituksessa kuin sen ulkopuolella, eli teidän lukijoiden keskuudessa.

Vapaaehtoisia kuljettajia ei tällä kertaa tarvinnut haeskella. Aiemmilla käyttötestiautoilla kuskiehdokkaisiin on saattanut joutua käyttämään erinäisiä taivuttelukeinoja, mutta Mersu pysyi liikenteessä aivan tauotta. Talvella perinteinen takaveto manuaalivaihteistolla ja ilman luistonestoa oli tietysti luontaisesti autotoimittajia puoleensa vetävä yhdistelmä, mutta autolla taitettiin hymyssä suin matkaa myös kesäkauden yli – ilmastoinnin ja vakionopeudensäätimen puuttumisesta huolimatta.

Oli myös ilo huomata, miten paljon lukijat kanssaelivät auton taipaleen varrella. Saimme käyttötestin aikana useita sähköposteja ostotarjouksista erilaisiin vinkkeihin ja neuvoihin, ja autoa myös tuijoteltiin ja kuvailtiin eri puolilla Suomea liikuttaessa. Ja kun kysyimme lukijoiden omia kokemuksia tämän sukupolven Mersuista, saimme kaikkiaan kolmattasataa vastausta!

Miten vanhalla pärjää?

Osasimme odottaa, että etenkin ensimmäiset kilometrit käytetyn Mersun kanssa olisivat suorastaan viehättäviä. Auto edustaa kuitenkin täysin eri ikäkautta kuin aiemmat 2000-luvun käytetyt käyttötestiautomme, jatkuvasti koeajamistamme uusista autoista puhumattakaan. Mutta millaista arki olisi pidemmän päälle, kun nostalgialasit valuisivat nenänvartta pitkin alemmas?

No, mukavaahan se lopulta oli. Ehkä me autotoimittajat arvostamme niin kutsuttua dynaamista ajettavuutta enemmän kuin autoilijat keskimäärin, mutta myöskään Mersun muissa ominaisuuksissa ei ollut juuri moitittavaa. 

Suurin yksittäinen puute oli ehdottomasti ilmastointi. Kesäkuumalla lasten kanssa reissatessa takaikkunoihin piti viritellä verhoja pahimman auringonpaahteen torppaamiseksi.

Hieman sanottavaa löytyi myös sisätiloista. Mersussa koettiin hieman päinvastainen ilmiö kuin aiemmassa käyttötestiautossamme Volvo V50:ssä. Siinä missä ”pikku-Volvo” tuntui muistikuvia tilavammalta autolta, ”iso Mersu” taas oli matkustajien tilojen puolesta yllättävän ahdas. Kahden yli 180-senttimetrisen aikuisen peräkkäin istuminen teki yllättävän tiukkaa, ja 185-senttimetrinen joutui puolestaan tekemään ajoasennon kanssa kompromisseja, mikäli halusi mahduttaa taakseen lasten turvakaukalon.

Sen sijaan tavarat mahtuivat mukaan aina ongelmitta: Mersun kontti on valtavan kokoinen ja yksinkertaisen muotoinen. Kaiken kruunasivat tavaratilan suojaverkko, takaluukkuun kiinnitettävä näkösuoja ja tavaratilan laajentuminen täysin tasaiseksi. Tarvittaessa Mersu olisi mennyt pienestä pakettiautosta, jollaiseksi auto olikin ostohetkellämme rekisteröity.

On myös tunnustettava, ettei 2,5-litraisen, viisisylinterisen ja ahtamattoman dieselmoottorin suorituskyky ole maata mullistavaa tasoa. Tästä huolimatta tavallisessa arkiajossa ei kovinkaan usein kaivannut massiivisempaa voimavarantoa. Kun auton sai kiihdytettyä esimerkiksi moottoritienopeuteen, nopeus pysyi hämmästyttävän helposti yllä. 

Myös ohitukset onnistuivat nelosvaihteella ongelmitta, joskin melkoisen mustan savupilven siivittämänä. Osaltaan kulkupuolta varmasti helpottivat myös auton 1 510 kilogramman omamassa, joka on nykymittapuulla varsin pieni lukema, sekä kohtuullinen käytännön aerodynamiikka.

Keveydelle on syynsä. Eräs seikka joka ei käyttötestissä tule kovin vahvasti esille mutta on syytä tiedostaa, on tietysti auton turvallisuus. Vaikka Mersumme on vankkarakenteinen ja kuului aikanaan turvallisimpiin autoihin, se ei varmasti pärjäisi kolariturvallisuudessa uusille autoille. Sen verran perusteellista on kehitys viime vuosikymmeninä ollut niin passiivisessa kuin aktiivisessakin turvallisuudessa.

Aktiivisen turvallisuuden puute tuo tosin myös tiettyä vapauden tunnetta: ennen ajoa ei tarvitse kytkeä pois ärsyttäviä piippareita ja avustimia. Mersu totteli kuljettajan käskyjä telepatian lailla, eikä auton kanssa käyty nykyautoista tuttua keskustelua tyyliin ”haluatko ihan varmasti tehdä noin?”.

Toki mukautuva vakionopeudensäädin, joka lukeutuu aktiivisiin turvavarusteisiin, olisi ollut mukava lisä, mutta harvoin sen puute nousi ongelmaksi asti. Parempia istuimia olisimme kyllä kaivanneet. Hetekamainen ja muotoilematon penkki ei tehnyt pidemmillä matkoilla selälle hyvää.

Oli se oikeasti luja

Kuten jutun alussa tuli mainittua, halusimme käyttötestissä selvittää, onko tällainen Mercedes oikeasti niin luotettava kuin huoltoaseman kulmapöydissä tavataan puhua. Yksi autoyksilö ei tietenkään kerro kattavasti koko automallin vikaherkkyydestä, mutta voimme silti hyvällä omatunnolla sanoa, että 124-sukupolven Mersu on oikeasti yksi kaikkien aikojen luotettavimmista henkilöautoista.