Ennen oli… aikamatka VW T2:lla eli vuoden paras koeajo

Autotoimittajan työ on kivaa – pääsääntöisesti. Sitä saa ajaa koko ajan uusia ja erilaisia autoja. Vuoden parhaan kokemuksen tarjosi kuitenkin yllättäen useamman päivän koeajo tuntemattoman ja hieman vanhemman tuttavuuden kanssa. 

Tapaan Horstin ensi kertaa Hannoverissa. Olimme tutustuneet verkossa ja miettineet yhteistä matkaa Saksan Pohjanmeren rannikolle. Se toteutuu kohta. Ilmassa on tiettyä jännitystä – kuten aina on, kun tuntemattomat kohtaavat. Toki olin tietysti googlanut Horstin, eihän sitä koskaan tiedä…

Netti-ilmoituksen perusteella Horst vaikutti ihan mielenkiintoiselta tyypiltä; vuosikertaa 1971 eli pari vuotta tämän jutun kirjoittajaa nuorempi. Ero on kuitenkin sen verran pieni, että oletettavasti jaamme ainakin osittain samoja elämänarvoja. Se tekee yhteisestä matkasta mukavamman, mutkattomamman.

Horst on saksalainen, kuitenkin riittävästi maailmaa nähnyt – ehkä siis avoimempi ja rennompi kuin mitä saksalaiset yleensä ovat. Oletettavasti hän on kuitenkin yhä myös jämpti ja luotettava. Se on tärkeää. Meidän molempien panos vaikuttaa kuitenkin oleellisesti matkan sujuvuuteen.

Ja Horst on siis VW T2a Westfalia eli nostettavalla katolla. Kyseessä on Amerikkaan viety versio (SO 67), joka on elänyt Kaliforniassa, ja paluumuuttajana löytänyt sittemmin tiensä takaisin synnyinmaahansa. Ja nyt hän palvelee VW:n hyötyajoneuvojen klassikkokeskuksessa vuokrattavana seuralaisena halukkaille. Ja mehän halusimme.

Uudella ilmeellä

Kun junakeula eli T1 jäi eläkkeelle, sen seuraaja sai sileän naaman. Pallokeula eli T2 esiteltiin vuonna 1967 ja niitä valmistettiin Hannoverissa vuoteen 1979 mennessä yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Viimeinen T2 rullasi linjalta 31. lokakuuta 1979.

Auton akseliväli säilyi samana kuin T1:ssä (2400 mm), mutta kakkoskoppaiseen versioon Transporterin pituus kasvoi noin kahdellakymmenellä sentillä. Sillä on jo merkitystä sisätiloihin. Myös liukuovi auton oikealla kyljellä tuli vakiovarusteeksi.

Ja vaikka auton leveys ei juuri kasvanut, T2:n ohjaamoon tuli avarammat oltavat. Myös auton korkeus kasvoi muutamalla sentillä. Myös näkymä ulos parani, sillä junakeulassa oli kaksiosainen tuulilasi.

T2 ei sovellu yhtä hyvin seikkailuihin tiettömän tien ulkopuolella kuin T1. Molemmat vetävät kyllä vain ja ainoastaan takaa, mutta uuden akselirakenteen vuoksi T2:n maavara pieneni huomattavasti T1:een verrattuna. Nykyautoihin tottuneille sitä on kuitenkin yhä riittävästi eli 18,5 senttiä. T1:n kohdalla sen yli 24 sentin maavara on jo sellainen, että edes harva maasturi pystyy siihen vastaamaan.

Hiljaa hyvä tulee

Hannoverista on Pohjanmeren rannikolle Bremerhaveniin on hieman alle 200 kilometriä. Lähdemme Horstin kanssa varovasti tunnustellen liikkeelle. Navigaattori on oheistettu välttämään valtateitä. Meillä ei ole kiire. Tai pikemminkin, T2:n kanssa ei saa olla kiire. Matka vie meiltä kiireettömästi ja ympärillemme katsellen nelisen tuntia.

Löydämme nopeasti yhteisen sävelen. Radiota ei tarvita, sillä Horstin iloisesti pulppuavaa kurnutusta kuuntelee mieluummin kuin yhtäkään toista klassisen musiikin kanavaa. 1,6-litrainen bokseri surraa perässä suloisesti.

Käymme myöhemmin myös kurkkaamassa konehuoneeseen, ja Horstista on kieltämättä pidetty erinomaista huolta. Moottori ei uutta häpeä.

Sopiva matkanopeus Horstille tuntuu olevan noin 70 km/h. Yhdeksänkymppiäkin menee vielä leppoisasti, mutta silloin menossa on jo vähän puskemisen makua. Horstin teoreettinen huippunopeus on 110 km/h.