Ajoneuvot Autonäyttely Uutinen 1.4.2018

108-vuotias autokaunotar – Hupmobile Model 20 Runabout vm. 1910

Detroitin vuoden 1909 autonäyttelyssä jopa itse Henry Ford antoi ylistävän kommentin tästä Hupmobile-mallista.
– Kun näin tämän roadsterin, jonka Bobby Hupp on rakentanut, mietin että pystyisimmekö me ikinä rakentamaan samaan hintaan yhtä hyvää autoa.

1930-luvun lama tappoi Hupmobilen

Porvoolainen Markku Viitanen on neljän vuoden aikana rakentanut Hupmobilensa pieteetillä alusta loppuun.
– Lähtökohta oli hyvä, sillä tämä yksilö oli ajokuntoinen ostohetkellä. Tosin moottorista kuului ylimääräistä kolinaa, toteaa Viitanen vaatimattomana työpanoksestaan.

Tanskalaisen autovälittäjän kautta löytynyt Hupmobile on todellinen harvinaisuus, sillä vuonna 1908 perustetun detroitilaisen autovalmistajan tarina päättyi jo 30-luvun lamavuosien jälkimainingeissa. Viimeisiä autoja valmistettiin vuosina 36 ja 37. Tehdas investoi uusiin tuotantolaitoksiin suuria summia ja sitten kun tuli lama niin se oli siinä. Tuotantomääriltään Hupmobile ei ikinä ollut kärkipäätä mutta ominaisuuksiltaan se oli oman aikansa kehityksen kärjessä.

Kun 1900-luvun alkupuolella käytettiin paljon vielä yksisylinterisiä moottoreita, niin esimerkiksi Cadillac ja Hupmobile valmistivat jo nelisylinterisiä moottoreita. Hupmobilen moottori on 2+2 -sylinterinen umpipäämoottori, eli siinä ei ole lainkaan kannentiivisteitä. Iskutilavuus tarkistetaan ACS-osastolla kuljettajan istuimen alta löytyvästä rekisteriotteesta ja tarkka lukema on 1835 kuutiosenttimetriä.

Tehoksi ilmoitetaan 20 hevosvoimaa, mutta jo tuolloin moottorista oli pakoputkivirityksellä mahdollista kutitella ulos lisävoimaa.
– Pakoputkessa on sellainen läppä tai venttiili, josta pakokaasut saadaan ulos jo ennen äänenvaimenninta. Hytin lattiassa on nappi, jota painamalla venttiili aukeaa ja silloin saadaan käyttöön yksi lisähevosvoima, esittelee Markku Viitanen vuoden 1910 pakoputkiviritystä.

Varaosia yli 100-vuotiaaseen moottoriin on vaikea löytää eBaysta, joten moottorin korjauksessa oli turvauduttava koneistamoillakin kekseliäisyyteen. Kampiakselin kaula oli väljä, joten se kovakromattiin niin monta kertaa että siitä saatiin riittävän paksu. Lopuksi siivu pois sekä kampiakselin ja vauhtipyörän tasapainotus. Lopputuloksena on moottori, josta ei enää ylimääräisiä kolinoita kuulu.

Monilevykytkin ja vaihdelaatikko muistuttavat jo läheisesti nykyaikaista autotekniikkaa. Vaihteita on eteen kaksi ja taakse yksi. Ohjauksen välitys on mikroautomainen yksi-yhteen ja takapyörien rumpujarrussa on omat hihnat sekä jalka- että käsijarrulle. Renkaat ovat Uniroyalin valmistamat ja sellaiset sai ostaa uutena ainakin vielä kaksi vuotta sitten.

Varaosanumerot hyvässä tallessa

Kori oli ostohetkellä hyväkuntoinen, ainakin ikäisekseen. Peltityöt Viitanen on tehnyt itse ja rakennusmestarina korin puutyöt olivat hänelle vieläkin tutumpia. Ruuvinreikiä oli joissakin kohdissa liikaa. Ne piti ensin peittää kaikki ja sitten tehdä yksi tarvittava reikä oikeaan kohtaan. Liitoksista oli myös liima aikojen saatossa kadonnut. Pintoja hioessa paljastui, että osiin oli stanssattu nelinumeroisia lukuja, varaosanumeroita, joten jonkinasteisesta sarjatuotannosta Hupmobilen tehtaalla on aikanaan ollut kyse.

Takapyörän laakerin korjaus kertoo, miten todellinen autoharrastaja ongelmat ratkaisee raiskaamatta alkuperäisiä rakenteita. Kun alkuperäisen väljän neulalaakerin tilalle ei enää uutta löytynyt, tehtiin alkuperäiseen laakeripesään kaksi erillistä puslaa ja niiden väliin neulalaakeri. Molempiin päihin asennettiin stefat ja niiden väliin rasvareikä, josta laakeri voidellaan. Alkuperäistä laakeripesää ei muutettu, eli jos tulevaisuudessa alkuperäinen laakeri jostain löytyy, voidaan se vaihtaa paikalle ilman ylimääräisiä työvaiheita ja koneistuksia.

Valopetroolilyhty hoitaa kahta virkaa: se näyttää sekä punaista takavaloa että kirkasta valoa rekisterikilvelle.

Valokuvista mahdoton selvittää alkuperäistä väriä

Punainen väri on niin lähellä alkuperäistä kuin mahdollista. Tarkkaa väriä ei pystynyt löytämään sen ajan valokuvista, sillä silloin valokuvat olivat vielä mustavalkoisia. Korin punainen värikin on Viitasen kädentaidon tulosta.
– Olen värjännyt osat itse. Kun en ole automaalari niin en uskalla sanoa että olisin maalannut.

Kärsivällisyyttä osien värjäyskin on vaatinut.
– Maalaamisen jälkeen piti aina odottaa pari tuntia tallilla ja katsoa lähteekö se valumaan. Jos lähtee, niin sitten osa ylösalaisin kääntämällä piti tappaa valuma.

Ei lasikaappiin vaan ajettavaksi

Viitasen Hupmobile on katsastettu tämän vuoden tammikuun 18. päivänä ja se on täysin tieliikennekelpoinen. Sillä on tarkoitus myös ajella tulevana kesänä ja osallistua eri tapahtumiin.
– En tehnyt sitä lasikaappiin. Jos ja kun ajaessa tulee vikoja, niin kyllä nykykoneistamon laitteilla pitää pystyä korjaamaan se mitä vuonna 1910 on pystytty rakentamaan. Tai sitten tehdään 3D-tulostamalla uusia osia.

Markku Viitanen ja Hupmobile.

Yli satavuotiaita autoja haikaileville Markku Viitanen antaa vielä muutaman käytännön ohjeen.
– Kyllä sen aihion pitää ostohetkellä olla aika täydellinen, mielellään ajokuntoinen. Jos tämänikäisestä autosta puuttuu moottori, niin kauan pitää anoa että Amerikassa joku suostuu sellaisen myymään, jos edes sellaista moottoria löytyy. Mutta rakenteiltaan nämä ovat yksinkertaisia ja kaikki on hyvin näkyvillä, joten periaatteessa mitään estettä tällaisen rakentelulle ei ole.

Teksti ja kuvat: Janne Huhtala