13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista Teksti Benjamin Helander Kuva Bentley Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Varsin futuristisesta, eri korimalleja yhdistelevästä konseptista on tarkoitus päätyä ensimmäiseen täyssähköiseen Bentleyyn jo ensi vuonna. Muutama vuosi sitten ennakoidessaan tulevia täyssähköautojaan, Bentley vetosi huolestuneena Euroopan ajokorttisäädöksiin, joiden se pelkäsi tulevan uutuus(henkilö)automalliensa kohdalla vastaan, yksinkertaisesti valtavan painon takia. Nyt kun meillä on nähtävillä ensimmäistä kertaa konkretiaa aiheesta, alkaa huolta pikku hiljaa ymmärtää. Bentley on tehnyt suuria ja painavia arvoautoja niin kauan kuin voimme muistaa, ja nyt siihen lisätään vielä akusto. Massan ja loiston lisäksi juuri mikään ei kuitenkaan ole entisellään EXP 15 -konseptin ennakoimassa uuden ajan Bentleyssä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sekoitus kaikkea olemassaolevaa ja tulevaa Bentley kertoo EXP 15:n olevan olemuksellisesti sekoitus koko sen nykymallistoa. Siinä on siis piirteitä sekä kaksiovisesta coupésta Continental GT:stä, neliovisesta sedanista Flying Spurista että viisiovisesta katumaasturista Bentaygasta. Lisäksi inspiraatiota kokonaisuuteen on saatu voimakkaasti 1930-luvun Speed Sixistä eli "blue trainista", joka myös esiintyy EXP 15:n pressikuvissa. Lisäksi soppaan on heitetty kokonaan uusia piirteitä, jotka tekevät EXP 15:stä retrofuturistisen. Mainittu Speed Six on varsin kantava voima Bentleyn konseptin toteutuksessa. Auton perän kaarevan coupémainen muoto on peräisin tästä yhdeksän vuosikymmenen takaisesta grand tourerista, kuten myös konseptin poikkeuksellinen paikkaluku. Speed Six ja EXP 15 eivät ole kumpikaan kaksi- tai nelipaikkaisia, vaan kolmipaikkaisia. EXP 15 on myös neliovinen, muttei lainkaan perinteisellä tavalla. Se on neliovinen Hyundai Velosterin tavalla. Auton kyljet ovat siis epäsymmetriset, ja kuljettajan puoleisella kyljellä - tässä tapauksessa brittiläisittäin oikealla - on vain yksi ovi, kun taas vastakkaisella kyljellä on kaksi ovea. Oikean puolen ainoa ovi ei kuitenkaan näyttäisi olevan lainkaan pidempi kuin vasen etuovi. Tämä on kustannustehokasta epäsymmetrisessä autossa, jossa paitsi kojelaudasta, myös korista on tehtävä peilikuva markkinoille, jossa on päädytty ajamaan eri puolella tietä. Neljäs ovi koriin saadaan, kun lasketaan mukaan kokonainen takaluukku. Ja aivan kuten Bentaygassa tai Range Roverissa, takaluukkuhan ei ole pelkkä luukku, vaan mitä herraskaisin piknik-paikka. Bentley EXP 15:tä ei voi olla vertaamatta somen taannoin räjäyttäneeseen Jaguar Type 00 -konseptiin, joka ennakoi tälle toiselle brittimerkille vielä monta kertaa suurempaa mullistusta. Samalla Jaguar tulee tekemään sähkö-Bentleylle melko lailla suoran kilpailijan. EXP 15:ssä ja Type 00:ssa onkin runsaasti yhtäläisyyksiä, joskin Bentley on tuonut omaan konseptiinsa Jaguaria enemmän yksityiskohtia. Kuten vaikkapa esimerkiksi juuri Speed Six osoittaa, Bentleyn kaltaisen arvoauton ensimmäinen käyntikortti on hallitseva, pitkä keula, jonka alle mahtuu auton arvoinen voimanlähde. Sähköautossa isoa voimanlähdettä ei ole, ja kun EXP 15:n sivuprofiilia katsoo, konepeltikään ei ole erityisen pitkä auton muuhun pituuteen nähden. Tila on sen sijaan omistettu matkustamolle. Bentleyn keulan jämäkkyys ja hallitsevuus on pitkän konepellin sijaan toteutettu taiteen keinoin. Bentley nimittää auton jämäkkää maskia, joka ei luonnollisesti ole oikea maski, digitaaliseksi taideteokseksi. Keulalta löytyy myös Bentleyn uusi, vastajulkistettu logo sekä "lentävä", valaistu B-tunnus. Pystyjen etuvalojen kera Bentley EXP 15:n keulailme on suorastaan brutaali. Kun palataan sisätiloihin, vastassa on varsin konseptiautomainen mutta ennen kaikkea loistelias tunnelma. Loistoauton omistajahan nauttii autostaan keskimääräistä suuremmalla todennäköisyydellä takapenkiltä käsin, autonkuljettajan hoitaessa ajamisen. Tätä todennäköisesti on ajateltu, kun kolmesta istuimesta kaksi on laitettu taakse. Vasemmalla puolella, jolta myös takaovi löytyy, takamatkustajan istuin on mahdollista liu'uttaa ovensuuhun, mikä luonnollisesti helpottaa kulkua. Edessä, kuljettajan istuimen vieressä on puolestaan tyhjä paikka. Sitä voi hyödyntää vaikkapa hauvelin kuljetusalustana, kuten Bentleyn pressikuva osoittaa. Toki tarvittaessa se tarjoaa myös ultrapitkän takajalkatilan vasemmalle takaistuimelle, joka on ilman muuta Bentley EXP 15:ssä "ylipäällikön" istuin. Sisältä löytyy toki modernin ajan lasinäyttöjä, mutta myös materiaaleja pitkillä perinteillä räätälöityinä. Samalla tavalla kuin Bentley on kuninkaallinen hovihankkija (Royal Warrant of Appointment), toimiihan itse kuninkaan virka-autona Bentleyn räätälöimä State Limousine, osasta EXP 15:n sisätilan materiaaleista on vastannut oman alansa Royal Warrant 250 vuoden kokemuksella. Lähde: Bentley Lue lisää Kaikki artikkelit 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 15.11.2025 Ajoneuvot Bentleyn tuleva sähköauto saanee Bentaygan tuntumaan keijukaiselta, mutta uusi Continental GT Supersports on kevein Bentley 85 vuoteen 21.7.2025 Ajoneuvot Uusi Bentley Bentayga Speed selätti englantilaisen sään ja valloitti Goodwoodin mäen nopeammin kuin yksikään toinen lajissaan 5.6.2025 Ajoneuvot Bentley Bentayga Speed on nyt nopeampi ja pystyy driftaamaan, mutta 8 sylinteriä on vähemmän kuin 12 sylinteriä 8.7.2024 Ajoneuvot Tätä on elämä W12:n jälkeen – Bentley Continental GT Speed syntyi uudelleen lataushybridinä, valmistajansa kautta aikain tehokkaimpana mallina 19.7.2023 Ajoneuvot Päivän kuva: Bentleyn kuuma uutuus 93 vuoden takaa 15.7.2023 Ajoneuvot Koeistuttu: kirjaimellisesti räätälöity – viisi kappaletta valmistettava Bentley Continental GTC Speed Huntsman Edition on saatavilla vain yhdestä liikkeestä koko maailmassa 31.5.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: Audi Rosemeyer ja Bentley Hunaudières – Bugatti Veyronin kadonneet sisaret 25.2.2023 Ajoneuvot Onko rekisteri JAS 949 tuttu? – Aikansa tyyli-ikonia kunnioitetaan käsityönä tehdyllä uudella mallilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 8.6.2026 Laivat Biometaania, hukkalämpöturbiini, sähköpyöriä... - suurin Helsingissä tänä vuonna vieraileva loistoristeilijä on varsinainen ekohippi 8.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Auton ja tien museo Mobiliassa esitelty Mazda 929L -harvinaisuus 7.6.2026 Koeajo Koeajo: Polestar 5 – kirkkaammin loistava napatähti on todellinen vaihtoehto Taycanille 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km