6.12.2024 Ajoneuvot Jaguar Type 00 -konsepti on erinomainen alku autonvalmistajalle, joka ei valmista tällä hetkellä käytännössä lainkaan autoja Teksti Benjamin Helander Kuva Jaguar Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jaguar on kohoamassa yhä harvemman saavutettavaksi - ja kenties myös rakastamaksi. Se olisi aika pistää syrjään kaikki mitä tiedämme ja muistamme autonvalmistaja Jaguarista tähän asti. Jos ei kokonaisvaltainen brändiuudistus uusine logoineen ja haute couture -viittauksineen vielä riittänyt alleviivaamaan uudistuksen laajuutta, tässä olisi konseptimalli, joka viitoittaa tietä ensimmäiselle uudelle Jaguar-mallille vuosikausiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ainoa suunta on ylöspäin - niin monessa mielessä On itsestäänselvyys, että peribrittiläinen, tosin nykyisin intialaisen Tatan omistama Jaguar kuuluu perinteikkäimpiin urheiluautovalmistajiin maailmassa, ja sen historia ulottuu toista maailmansotaa edeltävälle ajalle. Jaguar on muun muassa valmistanut aikoinaan maailman nopeimman katuauton, luonut kulttiklassikko E-Typen, ja noussut kuninkaallisen tason arvoautoksi. Samalla se on tehnyt valtavirtaisempia autoja, kuten Ford Mondeo -sukuisen X-Typen ja C-segmentin kompaktin crossoverin E-Pacen. Tämä "kansanomaisempi" osuus Jaguarin historiasta on nyt niin ohi kuin olla ja voi, ja se on kirjoitettu suorastaan kissankokoisin kirjaimin. Jaguar on kuluvan vuoden aikana lopettanut tai lopettamassa käytännössä koko nykymallistonsa, joka on päässyt vanhentumaan. Jaguarin edellinen uutuuslanseeraus on vuodelta 2018, kun se toi markkinoille ensimmäisen tuotantosähköautonsa I-Pacen. Edellinen ja näillä näkymin viimeiseksi jäänyt polttomoottoriauton lanseeraus Jaguarilta nähtiin vuonna 2017 mainitun E-Pacen myötä. Jaguarin täydellisessä uudessa alussa, rebootissa, tämä vanha mallisto ja vanha filosofia yksinkertaisesti lakkaavat olemasta. Tilalle tulee uusi Jaguar, joka aikoo suunnata arvoasteikossa selvästi nykyistä ylemmäs, harvempien herkuksi. Tähtäimessä on nykyistä nuorempi sekä huomattavasti varakkaampi asiakaskunta. Ei varmasti tarkoituskaan miellyttää kaikkia Pohjustuksen kautta saimme siis käsityksen siitä, miksi Jaguar esitteli maailmalle tällaisen konseptiauton Miami Art Weekissä aiemmin tällä viikolla. Tällä viestitetään autoilevalle maailmalle ja uudelle, oletettavasti aika erilaiselle asiakaskunnalle, mitä on lupa odottaa täysin uudelta Jaguarilta. Type 00:n nimi on lyhyehkö, mutta täynnä merkityksiä. Nollista ensimmäinen merkitsee Jaguarin tulevaa nollapäästöisyyttä ajossa, toinen puolestaan sitä, että nyt lähdetään nollasta liikkeelle. "Type" sen sijaan on vaihteeksi viittaus merkin taustaan, haluaahan Jaguar jatkossakin pohjimmiltaan tulla ankkuroiduksi rikkaisiin juuriinsa. Muutaman päivän mutustelun perusteella Type 00 -konseptin kanssa on käynyt hieman samalla tavalla kuin hieman aiemmin nähdyn logo- ja brändi-ilmeuudistuksen kanssa. Internetissä tapahtui pienimuotoinen räjähdys, kun kommentit lähtivät laukalle. Type 00:n kohdalla pitää muistaa, että kyseessä on vasta konsepti, ennen kuin asiasta lausuu oman kommenttinsa. Ensimmäinen tuotantomalli tullaan sen sijaan näkemään vasta vuonna 2026, ja sen muotoilussa tullaan käyttämään Type 00:n myötä ennakoitavaa muotokieltä. Tuo kehitteillä oleva tuotantomalli on kaksiovisen coupén sijaan neliovinen sedan. Type 00 on suurikokoinen, täyssähköinen kaksiovinen coupé, jonka voi hyvin assosioida esimerkiksi Rolls-Royce Spectreen tai Cadillac Celestiqiin - varsinkin auton perässä on havaittavissa jopa yhtäläisyyksiä jälkimmäisenä mainittuun. Tästäkin on pääteltävissä se, että auton hintaluokka on aivan perusteellisesti korkeampi kuin "vanhalla" Jaguarilla. Type 00:ssa ennakoitava Jaguarin uusi muotokieli edustaa sekin hyvin perustavanlaatuista pesäeroa totuttuun nähden. Aiemmasta pyöreydestä ja keveyden tunteesta - nähtävillä aina maasturimalleissa asti - on kerta kaikkiaan luovuttu, ja tilalle on tuotu jopa monoliitinomaista suoruutta ja teräviä kulmia. Ulkomittoja emme tarkalleen tiedä, mutta autolla on valtavasti kokoa. Koolle perspektiiviä antavat muun muassa art deco -henkiset vanteet, joilla kokoa on 23 tuumaa. Mittasuhteet itsessään pyrkivät tekemään luomuksesta urheilullisen, ja auton siluetissa pitkine konepelteineen on takuuvarman tarkoituksellisesti ajateltu sitä mainittua E-Typeä. E-Typeä ja sen ensiesittelyä vuoden 1961 Geneven autonäyttelyssä on ajateltu myös siinä, että konseptiautoja tehtiin debyyttiä varten kaksi kappaletta. Keulassa tai perässä ei ole lähdetty kikkailemaan led-kuvioilla, vaan valot ovat kummassakin päässä suorat ja yksinkertaiset. Kummastakin päästä löytyy myös "säleikkö", vaikka kyse on sähköautosta. Minimalistista linjaa jatkaen sinne väliin on upotettu myös Jaguarin uusi logo, ei siis perinteisenä jaguaarina, vaan aukikirjoitettuna. Autossa ei ole takalasia, mutta panoraamalasikatto kylläkin. Kumpikohan tämän ratkaisun on tahollaan ensimmäisenä keksinyt, Jaguar vai Polestar? Ei jaguaarisymbolia tai sivupeilejä/kameroita missään? Katso alemmas helmaan... Sisällä Jaguar Type 00:n luonne konseptiautona tulee vielä ulkokuortakin selvemmin esiin. Auton koko matkustamoa halkoo suuri "selkäranka", ja kojelaudan kummallakin puolella on kaksi valtavankokoista näyttöruutua, jotka voidaan piilottaa. Jaguar ei puhu Type 00:n kohdalla varsinaisista ajotiloista, vaan sen sijaan autolla matkustamista määrittävät kolme "toteemia", jotka vaikuttavat ainakin värimaailmaan, näytön grafiikoihin, äänimaailmaan ynnä muuhun. Jättimäisellä rebootillaan Jaguar kuitenkin sai varmasti elintärkeitä tulevaisuuden asiakkaita puolelleen, heitä, joita on reilusti aiempaa vähemmän, mutta jotka ovat valmiit maksamaan Jaguarista reilusti aiempaa enemmän. On varmasti täysin tietoinen valinta Jaguarilta, että kaikki eivät tule pitämään sen "uudelleensyntymästä". Lisäksi Jaguar sai tempauksellaan osakseen ehkä koko tähänastisen 2000-luvun edestä julkisuutta. Lähteet: Jaguar, Car and Driver Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 28.5.2026 Ajoneuvot Espoon uusi JLR-showroom on jatkossa ainoa paikka Suomessa, josta voi ostaa uuden Jaguarin 19.5.2026 Ajoneuvot Haastattelussa Jaguarin Euroopan brändijohtaja: ”Sähköauto on tosi helppo saada kiihtymään paikaltaan ripeästi, me taas haluamme autolta enemmän” 15.3.2026 Ajoneuvot Kävimme kurkkaamassa Solihullissa Range Roverin tuotantolinjalle sekä historialliseen museorakennukseen 1.2.2026 Klassikko Jaguar Land Rover Classic Works: maailman hienoimpien kissojen hoitokoti 1.8.2025 Ajoneuvot Uusi tyyli, uudet ostajat ja yli 100 000 euron hinta – Jaguar nollaa koko brändinsä 30.3.2025 Ajatuksia autoista Mitä välivuoden jälkeen Jaguar: haastattelussa toimitusjohtaja Rawdon Glover 28.3.2025 Klassikko Vuoden 1961 Geneven perintö: ainutkertainen ja alkuperäinen Jaguar E-Type 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 17.6.2024 Ajoneuvot Aikakauden loppu eri merkityksissä – kaikkien aikojen viimeinen Jaguar F-Type on tässä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.8.2026 Klassikko Tiesitkö, että James Bondin auto ei ollut oikeasti DB5 vaan tämä Aston Martinin aiemmin esitelty Gran Turismo? 10.8.2026 Taksit Taksilakiin jäi useita valuvikoja – viranomainen kriittisenä 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 10.8.2026 Päivän kuva Oliko sinun autokoulusi luokassa vastaava ”valotaulu”? 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4x4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla