24.1.2017 Ajoneuvot Maistiainen: tylsimyksestä tyylikkääksi – Nissan Micra uudistuu täysin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Haaleaksi jääneen nelossukupolven jälkeen Nissan Micra aloittaa puhtaalta pöydältä tyylillä ja energialla. Pikkuautojen klassikko Nissan Micra siirtyy viidenteen sukupolveensa Pariisin autonäyttelyssä esitellyn K14-korimallin myötä. Ero edeltävään sukupolveen on melkoinen niin tyylissä kuin ajettavuudessa.Ulkoisesti luvassa on huomattavasti terävämmin muotoiltu auto, joka on edeltäjäänsä pidempi, leveämpi ja matalampi. Muotokieli on Nissanin muista malleista tuttua, mutta Micra vie sitä jälleen hiukan eteenpäin energisemmällä tyylillä. Kasvaneista mitoista huolimatta Micra alittaa 4 metrin pituuden hiuskarvalla (3 999 mm), joten Nissanin uutuus lienee edelleen kotona kaupungeissa. Kaupunkikäyttöä puoltaa myös pikkuautosegmentissä harvinaisempi ympäristökamera.Koeajossa ollut 0,9-litrainen turboahdettu kolmisylinterinen bensiinimoottori IG-T 90 käyttäytyy samoin kuin esimerkiksi Cliossa, eli varsinaista etenemistä varten tarvitaan reipasta kierrosten käyttöä. Tässä kohtaa Micra kuitenkin yllättää: terävämpi ajettavuus ei ole vain markkinointipuhetta, vaan pientä Nissania on oikeasti hauska viedä pitkin kroatialaisia vuoristoteitä. Mallistossa voisi siis olla tilaa vaikkapa 1,2- tai 1,4-litraiselle versiolle.Sisustassa uusi Nissan Micra erottautuu vaihtamalla useimmat verhoilumateriaalit värikkäämpiin ja tasokkaampiin. Osa muovipaneeleista on silti huomattavan halpoja ja viihdejärjestelmän ruutu tuntuu olevan kotoisin lapsuusmuistojen käsikonsolista.Kupladesignien ja ylitsevuotavan harmauden jälkeen uusi Nissan Micra tuntuu kuitenkin erittäin raikkaalta avaukselta.Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa