Maistiainen: Suzuki Hayabusa – liian tuttu?

Suzuki esitteli uuden Hayabusan 13 vuotta edellisen ison malliuudistuksen jälkeen. Odotukset ovat ehtineet kasvaa jättiläismäisiin mittoihin, mutta pystyykö uutuus täyttämään isot saappaat?

Muuttohaukka (jap. Hayabusa) syö ravinnokseen mustarastaita (Blackbird). Noin 22 vuotta sitten Suzuki esitteli ensimmäisen sukupolven Hayabusan, joka riisti tuotantomoottoripyörien nopeusvaltikan pahimmilta kilpailijoiltaan, etunenässä Honda XX Blackbirdiltä. Muuttohaukka voi pystysuorassa syöksyssä saavuttaa lähes 400 kilometrin tuntinopeuden, joten Hayabusa-nimelle on katetta. Parhaiten Suzuki Haybusan ja Honda XX Blackbirdin suhde jäi kuitenkin mieleen yllä mainitusta vertauksesta, jonka mukaan mustarastaat ovat muuttohaukalle pelkkiä suupaloja.

Uudistuksia harvaan tahtiin

Saimme koeajoon uunituoreen kolmannen sukupolven Suzuki Hayabusan. Vuonna 1999 esitelty ensimmäisen sukupolven Hayabusa oli teholtaan 175 hevosvoimaa. Se hätyytteli ja joidenkin mittausten mukaan myös ylitti ensimmäisenä tuotantomoottoripyöränä 300 kilometrin tuntinopeusrajan.

Suzuki ei pitänyt malliuudistuksella kiirettä, vaan toisen sukupolven Hayabusa näki päivänvalon vasta vuonna 2008. Tehoa oli 197 hevosvoimaa, mutta moottoripyörävalmistajien yhteisellä sopimuksella huippunopeuksille oli jo muutama vuosi aikaisemmin asetettu rajoittimet, joilla nopeudet oli rajattu tasan 300 kilometriin tunnissa. Osa legendasta oli näin vesitetty, mutta yleinen mielipide oli yhä se, että Hayabusa on huippunopeudella mitattuna se kaikkein nopein moottoripyörä.

Kolmannen sukupolven Hayabusaa saatiin odottaa tähän kevääseen asti, eli peräti 13 vuotta edellisestä isosta uudistuksesta. Ehtipä malli olla jo Euro 4 -kauden ajan pois Euroopan mallistostakin. Odotukset olivat siis taivaissa, kun Suzukin odotettiin esittelevän mallin, joka nousisi jälleen markkinoiden kovimmaksi tykiksi. Hayabusa-uskovaiset hieraisivatkin epäuskoisina silmiään, kun uutuusmallin esittelyssä sen tehoksi kerrottiin 190 hevosvoimaa, siis seitsemän hevosvoimaa vähemmän kuin edeltäjässään. Se on lopulta rohkeampi veto Suzukilta, kuin että moottoria olisi kasvatettu isommaksi tai ahdettu suuremman huipputehon saavuttamiseksi.

Suuri harppaus tekniikassa

Hayabusan kehitys on joka tapauksessa mennyt selvästi eteenpäin. Se on saanut kuusiakselisen liiketunnistimen ja sähköisen ride-by-wire -kaasun, joiden ansiosta elektroniikkaa on voitu kehittää huomattavasti pidemmälle. Moottorin tehokarttojen lisäksi kuljettaja voi säätää luiston- ja keulimisenestoa (molemmissa kymmenpykäläinen säätö) ja moottorijarrun määrää. Lisäksi vakiovarustukseen kuuluvat nyt mm. lähtöavustin, mäkilähtöavustin, molempiin suuntiin kytkimettömän vaihdon mahdollistava quickshifter sekä vakionopeussäädin.

Ajotuntumaltaan uusi Hayabusa on erittäin tuttu, jos on hankkinut kokemusta edellisestä mallista. Eikä ihme, onhan runko säilynyt samana ja moottorin perusrakennekin ennallaan. Euro 5 -päästövaatimukset ovat olleet vaikuttamassa siihen, että moottoriin on tehty jonkin verran sisäisiä muutoksia. Nelisylinterinen rivimoottori on iskutilavuudeltaan edelleen tuttu 1340 kuutiota, ja se tarjoaa Hayabusalle tuhtia vääntöä lähes tyhjäkäyntikierroksilta asti.

Vaihteiden vaihtamisen tarve on arkiajossa olematon. Kiihtyvyydeksi nollasta sataan kerrotaan 3,2 sekuntia ja paikaltaan kahdensadan vauhtiin päästään 6,8 sekunnissa. Vaikkei koeajossa varmistettu tätä suorituskykymittauksin, niin takapuolidyno kertoo suorituskykypuolen olevan takuulla kunnossa. Vaikka tehoa olisi reilusti enemmän, niin kiihtyvyyslukema sataseen tai kahteensataan ei juurikaan paranisi, sillä nytkin täyskiihdytyksissä ajetaan käytännössä koko ajan luiston- ja keulimisenestoa varten. Lisätehoa ei kaivata missään muualla kuin essonbaarissa, jossa kakkosella alkavalla teholukemalla voisi keulia aivan kuin keulimisenesto olisi kytketty pois päältä.

Lisääntyneen elektroniikan ohella Hayabusan suurin muutos edelliseen malliin on se, että nyt se on brutaalin huippunopeuspyörän sijaan sivistyneempi sporttouring. Suomalaisillehan Hayabusa on ollut sitä jo aikaisemmin, mutta muualla maailmassa se on ollut eräänlainen kummajainen, mihinkään varsinaiseen pyörägenreen sopimaton jättiläinen, kuin norsu posliinikaupassa. Nyt valmistajakin nimittää sitä sporttouringiksi, ja erityisesti vakionopeussäädin ja muut matka-ajoa helpottavat varusteetkin puhuvat muutoksen puolesta.

23 890 euroa on suorituskykyyn nähden edullinen hinta. Erityisesti, kun hintaan kuuluu kaikki edellä mainitut varusteet. Hayabusan ongelma on lähinnä liika suorituskyky ja se, että mallin parhaat puolet tulevat esiin vasta reilusti meikäläisiä moottoritienopeuksia suuremmissa vauhdeissa. Kun lisäksi sivulaukkuvalmistajat rajaavat tai ainakin suosittelevat maksiminopeudet yleensä sinne 120-140 kilometrin tuntumaan, niin kysymys kuuluu että voiko pyörän hyvää suorituskykyä hyödyntää mitenkään yleisillä teillä?

Teksti: Janne Huhtala Kuvat: Jari Saarentaus