Tässä Škodan klassikkofarmarissa oli simply clever -ratkaisuja jo 1960-luvulla

1960-luvulla Škodan automallisto aloitti siirtymisen kohti takavetoisia takatuuppareita. Octavian farmariversion suosio piti sen kuitenkin elossa 70-luvun alkuun asti.

Octavia. Rakas automalli monelle suomalaisellekin. Kaikki eivät välttämättä edes muista, että vuonna 1998 esitellyllä järkiperällä oli jo oma esikuvansa. Ensimmäinen Octavia Combi esiteltiin Brnon messuilla 11.9. vuonna 1960. Auton kehitys oli aloitettu luonnollisesti jo aiemmin, kyseessä oli kuitenkin vain korimuunnos. Sedan oli jo olemassa. Farmarin varsinainen tuotanto starttasi lopulta heinäkuussa 1961, ja uusi korimalli sai heti lämpimän vastaanoton.

Jatkoon vai ei?

Octavia on oman aikakautensa perhefarkku, eli nykymittapuulla hyvin kompakti sellainen. Combilla on mittaa vain hieman yli neljä metriä, tarkalleen 4065 mm. Octavian leveys on 1600 mm ja korkeus 1430 mm.

Kun kaikki istumapaikat ovat käytössä, Octavian tavaratila vetää 690 litraa – lattiasta kattoon asti lastattuna. Takaistuimien selkänojat nurin kääntämällä tila kasvaa 1050 litraan. Ne olivat tuohon aikaan melkoisia lukemia.

Autot valmistettiin aluksi Mladá Boleslavissa, mutta keväällä 1964 tuotanto siirtyi Kvasinyn tehtaalla, kun Mladássa tarvittiin tilaa uudelle takamoottoriselle 1000/1100 MB -mallisarjalle. Sedanin tuotanto loppui samalla kokonaan.

Myös Octavia-farkun tuotannon kaavailtiin loppuvaksi pian, koska 1000 MB -farmarista oli olemassa jo prototyyppi (linkki), mutta sellaiseksi se myös jäi. On helppo arvata miksi. Takamoottori farmarissa ei ole maailman nokkelin ratkaisu. Näin Octavian tuotanto sai jatkua.

Merkittäväksi Octavia-farkun teki myös se, että sen tuotannosta iso osa meni vientiin. Näin tehdas ja Tšekkoslovakian valtio sai tärkeää länsivaluuttaa. Paras vuosi oli 1966, jolloin peräti 72 prosenttia autoista meni vientiin. Moni auto jäi naapurimaihin, mutta kaukaisimmat autot päätyivät Australiaan asti.

Nätti kuin tšekkiläinen nukke

Edessämme seisoo upeassa kunnossa ja tehtaan omistuksessa oleva ja Škodan hienosta museosta (linkki) jalottelemaan päästetty yksilö. Punainen väri hohkaa. Pellit ovat moitteettomassa kunnossa. Auto nyt lienee hienompi kuin mitä se aikoinaan oli tehtaasta ulos rullatessaan.

Ovia on kaksi, luukkuja yksi. Ratkaisu on tänä päivänä erikoinen, kolmioviset autot ovat katoavaa kansanperinnettä; ja etenkin farmarina sellaista on vaikea kuvitella. Ennen oli ennen, ihmiset olivat joustavampia. Ei tiedetty paremmasta.

Tarkkasilmäiset huomaavat takapuskurin ja takaluukun välissä pienen ylimääräisen luukun. Sen takana on piilossa varapyörä. Yksinkertaisesti nokkela ratkaisu. Niistähän Škoda tunnetaan.